Artikkeli: Mikä on Eurooppa?
STT:lle Veli-Matti Hynninen 1.2.1996 ( puh 9400-214971,fax 915-533527)
Antti Majander tyhjensi kerralla potin punnitessaan Helsingin Sanomissa (24.9.1995) Milan Kunderan uusinta kirjaa Kiireettömyys. Majanderin mielestä Kundera keskittää ajatuksensa niin keskelle, että koko kirja on ”yhtä hillosilmää”. Siinäpä se. Majander sanoi sen minkä tiedämme Euroopasta. Me olemme keskellä, muut ovat reunalla. Me olemme maailman hillosilmä,muut ovat kuorta. Australialla, Aasialla, Amerikalla ja Afrikalla ovat omat arominsa ja gourmandesensa, mutta hillo olemme me. Ja hillo on aina muuta makeampaa.
Voisi tietysti laskea hevosenleikkiä ja kuvitella mitä maailmasta jäisi jäljelle, jos hillo wieneristämme puhkaistaisiin ja Euroopan kohdalle jäisi pelkkä reikä. Minkälainen reikäleipä olisi maailma, jos Euroopan kohdalla olisi reikä, siis jos hillo puuttuisii?
Eurooppa on koti
Sutjakkaasti sukkuloiva suomalainen liikemies Euroopan lentokentillä tai kansainvälisissä kongresseissa ei enää ole harvinainen, mutta harmillinen hän usein on. Suomalaisen liian usein tunnistaa vieläkin kastikkeen kovettamasta kravatista tai huonosti plankatuista kengistä. Yhtä usein olemme vielä eksyksissä. Taskupuhelinta ja intoa meillä kyllä riittää, mutta hyvään kieleen ja käytökseen yllämme vielä liian harvoin.
Onko eurooppalaisuutemme kuvitteellista ja liioittelevaa? Olemmeko osa Eurooppaa vain teoriassa tai kartalla – emme käytännössä? Miten mitata eurooppalaisuutta?
Minulle Eurooppa on koti. Aina kun laivan kokka kohisee Helsingistä alas tai kun ponnistan Helsinki-Vantaalta etelää kohti, tunnen olevani matkalla kotiin. Minne menenkään, aina matkalla kotiin. Minun Eurooppani assosioituu älyllisyyteen ja uskontoon. Koko läntinen kulttuuri, juutalaisuudesta ja sittemmin kristinuskosta voimansa ammentava historiankirjoitus ja traditio tekevät minusta eurooppalaisen. Minun Eurooppani nojaa toimivaan demokratiaan ja korkeaan koulutukseen. Sitä ovat kultivoituneet tavat, korrektius ja tyyli. Siihen sulautuva humaani elämäntapa on kuin suomalainen graniitti, vahva, järkkymätön, sävyltään hieman punertava.
Euroopan selkä katsoo meihin päin.
Eroon nykyisyyden imperialismista
Laiva sopii hyvin lähdön vertauskuvaksi, mutta syvimmältään se on sulkeutuman tunnus. Rannalta katselija hahmottaa laivan paremmin kuin matkustaja. Kauempaa näkee tarkemmin – myös Euroopan. Nykyisyyden imperialimismi ei saa hallita. Eurooppakin avautuu mennesisyydestään. Tuntematta Euoopan sota-, talous- tai kulttuuurihistoriaa ei voi käsittää sitä yhdentymishinkua mitä nyt kutsumme EU:ksi. Yhtä väärin olissi puhua Euroopasta ohittamalla tulevat sukupolvet. Minkälaisen Euroopan jälkeemme jätämme, kuuluu moraalimme peruskysymyksiin.
Alppien jakama Eurooppa
Euroopan elämäkin on kamppailua. Uusi puhkeaa esiin työläästi, mikään ei tule itestään. Euroopan on itse luotava rauha itselleen. Löytöretkistä Bosnian juuri solmituun rauhansopimuskeen asti Balkanin on itse pitänyt ansaita rauhansa. Myös pinnanmuodostus ja maantiede ovat muovanneet Eurooppaa. Alppien eteläpuolella kaikki toimii toisin kuin Pohjois-Euroopassa. Skandinaviassa posti kulkee ja junat myöhästyvät harvoin. Ajattelu, aikataulut, alkoholipolitiikka, asuminen ja koko elämäntapa täsmentyvät phjpista kohti.
Eurooppa ei suinkaan ole vain maantiedettä ”Atlantilta Uralille”. Se ei ole vain läntistä valkoisen rodun luomaa kirjavaa, omaleimaista kulttuuria. Eurooppa on idea, joka muhii ja räjähtelee joka suunnalla. Euroopan hilloa maistellaan ja tavoitellaan kaikkialla. Eurooppalaisuutta on vaikea yliarvioida.
Uutta luova Eurooppa
Eurooppa on usein ollut mestari uuden luomisessa. Kreikkalaisesta ja roomalaisesta muinaisuudesta nousevat filosofiat kurottavat yhä siipensä yli revenneen maailman reunan.
Eurooppa on aina pitänyt sylinsä lämpimänä erivärisille ajatuksille, aatteille ja ihmisille. Kiinalainen silkki tai paperi tuntuvat jo miltei omilta. Miten moni muistaa, että Balkanilla räjähdellyt ruuti on keksitty Kiinassa. Euroopan pörrsseissä ja pankeissa pyörivät arabialaiset numerot. Arabiaa tuskin tulimme muistaneeksi aamullakaan, kun vedimme niskaamme puuvillapaidan. Toisten aarteet ovat aina olleet omiamme, siinäkö rikkautemme salaisuus? Miten puhdas on Euroopan omatunto?
Euroopalla on hegemonia, mutta se ei ole syntynyt helpolla. Sen säilyttäminen on nyt uhatttumpi kuin aikoihin. Onneksi repeämä ei ole vain heikkouden merkki. Euroopan yksi voima on sen rosoisuudessa, moneudessa. Unity in diversity-hengessä Euerooppa jälleen kerran ryhdistäytyy ja etsii tietä eteenpäin.
Platonin valtioidea tulee lähelle nykyeurooppalaista ihannetta, jossa kansallisvaltion rooli saa huveta yksilönvapauden ja paikallisdemokratian kustannuksella. Verinen mutta voitokas välienselvittely islamin kanssa vahvisti kristinuskoa, josta tuli Euroopan selkänoja. Respublica christiana on yhä olennainen osa Eurooppaa.
Liberaalidemokratian autuus
Villit ja viisaat ajatukset ovat osa Euroopan sielua. Valistuksen järki ja moraali vahvistivat Eurooppaa aikansa. Darwinismin, freudilaisuuden, eksitentialismin, roussealaisuuden, monen filosofian voima innoittaa yhä eurooppalaista ihmistä.
Ranskan vallankumouksesta tuli sosiaalisen ja poliittisen ajattelun vedenjakaja. Aggressiivisen nationalismin (fasismin) sekä hegeliläisen dialektiikan synnyttämän raskaan marksilaisuuden tie on ollut pitkä. Hervonneesta kommunismista ollaa nyt astumassa Pyhän Liberaalidemokratian ihmemaahan. Tähän panteismiin EU-uskovaiset nyt vannovat. Unioni on loukkaamaton ja pyhä.
Kylmänsodan kuumat väreet ovat jo laanneet. Liennytyksen aika mursi blokit ja kaatoi muurit. Postmodernismi riisui aatteista ja klassisen totuuden vaatteista. Ja järistykset jatkuvat. Muotia on post. Postmetafyysisesta on vain lyhyt askel desekularisaation sävyttämään epävarmuuteen. Ottavatko jälleen kirkko ja uskonnot paikkansa elämän keskushallinnossa? Markkinakaptilasmin uuvuttamat ihmiset näyttävät jo vihreää valoa uusille arvoille: ekologialle, uskonnolle, pehemeille arvoille.
Nousevatko vanhat arvot taas kunniaan vai onko syntymässä jotakin aivan uutta? Kokeeko kapitalisimi kommunismin kohtalon? Onko Aristoteleen herättävä henkiin vai onko tilaa sitäkin säihkyvämmälle filosofialle? Miltä maistuu Eurooppa-hillo kun poljetaan kolmannelle vuosituhannelle? Eurooppa on eksbitionistinen maanosa. Sen historia osoittaa, että liikettä tarvitaan. Eurooppa ei ole tiensä päässä, se on aina oleva osa maailman suurta kokonaisuutta.
Mikä ihmeen Monnet?
Olli Kivinen arvosteli Helsingin Sanomissa (26.9.1995) Francois Duchenen kirjan Jean Monnet. First Startesman of Interpendence. Kivinen väitti EU-keskusteluamme pinnalliseksi. Emme tunne kyllin oman maanosamme historiaa, emme liioin Euroopan rakentajien lähtökohtia. Miten voisimme olla aidosti kiinnostuneita sen tulevaisuudesta?
Kivisen viittasi Jean Monnetin oivallukseen, että vain purkamalla Saksan ja Ranskan välinen vihanpito syntyy rauha Eurooppaan. Ilman rauhaa talous ei kasva eikä kulttuuri kukoista. Francois Duchene pitää Jean Monnetia Euroopan yhdentymisen isänä. Ilman tätä, kuuluisan Monnetin konjakki-suvun perillistä, Eurooppa olisi nykyistä paljon köyhempi. Monnet hankki Euroopalle myös amerikkalaisten tuen.
1950-luvulla Monnet oli jo EEC:n ajaja. Saksan ja Ranskan hiiliparoneiden taipuminen Euroopan hiili- ja teräsunioniksi rakensi pohjaa EU:lle. Tänäinen Brysselin henki vuosikymmenien työn tulos. Eurooppa saa kiittää Monnettia muustakin kuin konjakista.
Jean Monnetille Eurooppa oli sitä, että yhteiset ongelmat kyettiin hoitamaan yhdessä. Hän varoitti pikkueuroopalaisuuden vaaroista. Eurooppalaisuus ei rajoitu maantieteelliseen Eurooppaan vaan se tarkoittaa sivistynyttä, rationalistista tapaa hoitaa asioita. Hän oli Euroopan yhdentymisen patriarkka.
Omat nimet kirjassa
Ranskan akatemian jäsen ja maansa entinen kulttuuriministeri Maurice Druon kehui taannoin Suomea ihastuttavaksi ja tavoitelluksi maaksi. Maa ja vesi viettävät Suomessa alati häitään. Vaihtelevat vuodenajat ja ankara ilmasto ovat karaisseet metsureiden kansan vahvaksi ja suorapuheiseksi. Vieraiden saappaiden kumu on terästänyt suomalaisen vapaudenkaipuun. Se on pakottanut torjumaan päällekäyvän jättiläisen ja pannut suomalaiset kirjoittamaan nimensä rohkeuden maailmanhistoriaan.
Druon onnittelee suomalaisten aloitteellisuutta ja päättäväisyyttä ETYKissä ja rauhanturvatehtävissä. Helsingin ETY-kokouksella on hänen mielestään luultua suurempi merkitys lähihistoriaan. Puolan kansannousu, Berliinin muurin kaatuminen ja kommunismin hervahtaminen ovat Druonin mukaan pitkälti Helsingin sopimuksen seurausta.
Druon luettelee miten Suomi on ollut vuoronperään poliittisen viisauden, kansallisen sankaruuden ja kansainvälisen solidaarisuuden etuvartijana. Suomen tulevaisuus on pitkälle riippuvaista siitä miten se vastaa muun Euroopan haasteeseen. Druon muistuttaa miten eristyjälle aina käy. Vahvistamalla Euroopan kansojen yhteyttä autetaan pieniä kansoja selviytymään ja elämään itsenäisinä. Tutkijalle tai munkille eristäytyminen tietää siunausta – ei kansoille. Druon viittaa de Gaullen puheeseen ”isänmaiden Euroopasta”.
Eurooppa ei ole vain Aasian jatke eikä se liioin ole vain talous- tai turvallisuuspoliittista yhteyttä. Eurooppa on kansojen elintapaa, pyrkimys ratkaista yhdessä se mihin omat voimat yksin eivät riitä. Suomi on Eurooppaa parhaimmillaan. Suomalainen näkökulma eurooppalaisuuteen tarkoittaa oman ominaislaadun arvostamista, sen vahvistamista. Euroopan alue- ja yhdyskuntajärjestelmä on matkalla hierarkioista verkostoihin. Euurooppa on vauhdilla kasvamassa alueiden Euroopaksi. Se tarkoittaa samalla yksilön mahdollisuuksien kasvua.
Suomalaiselle Euroopasta voi kasvaa makeaakin makeampi hillo. Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Työ Euroopan hyväksi on nykypäivän isänmaallisuutta.Samassa hillossa olemme.
Veli-Matti Hynninen
Kirjoittaja on Porvoon lääninrovasti ja Loviisan kirkkoherra. Hänet tunnetaan sanomalehtikirjailijana, kolumnistina ja kansainvälisenä keskustelijana. Hynninen on myös Loviisan rauhanfoorumin pääsihteeri.