Puntari 29.11.2001
Sanotaan että ”Antti käypi avain kädessä ja Tuomas Tuoppi kainalossa.” Antin päivänä siis käytiin hakemassa aitasta ohria maltaiksi, joista Tuomaan päivänä sitten pantiin olutta. Oluenpano on kauan ollut yksi juhlan valmistamisen tärkeä muoto.
Mitä suurempi juhla, sitä runsaammat oluet, eikä ainakaan jouluna olut saanut päästä loppumaan. Rituaalisen syömisen ja juomisen runsaus liittyy maailmanlaajuisesti suuriin juhliin. Joulu ei tee tässä suinkaan poikkeusta vaan pikemminkin vahvistaa säännön. Mitä paremmin jouluna syödään, sitä runsaammasta sadosta saadaan seuraavana vuonna nauttia. Mitä raskaammin isännän pää jouluna notkahtelee, sitä kunnioittavammin kääntää ensi kesänä jyvistä rikas tähkä katseensa kohti maata. Mutta rajansa kaikella. Jos jouluna juhlija kesken juhlan sammuu, se tietää viljan varmaa lakoontumista.
Kansanperinne on täynnä erilaisia uskomuksia, rituaaleja, tapoja, kulttuuria, joka viestii joulujuhlan valmistamisen tärkeydestä. Myös luonto ja eläimet liittyvät juhlaan. Seitsemästä veljeksestä muistamme miten myös kotieläimet saavat jouluoluesta ja ruoista osansa. Koko luomakunta juhlii jouluna.
Mutta juhla ei tule, jos sitä ei valmista. Joulu on juhla, joka kutsuu erityisen huolelliseen valmistamiseen. Jouluna teemme monet asiat tavallisuudesta poikkeavasti. Jouluksi siivoamme paikat. Joulukortilla muistamme. Kannamme kotiin kuusen, Leivomme ja paistamme. Laulamme ja herkistymme. Joululahjoilla yllätämme. Sytytämme kynttilöitä, käymme haudoilla ja kirkossa. Jouluna noteeraamme tärkeät ihmisemme.
Nyt alkava adventti on juhlan valmistamisen aikaa. Adventti ei ole vielä joulu vaan vasta joulun valmistamista. Pikkujoulu ei ole joulu pienoiskoossa vaan ison joulun laittamista. Tämän toteuttaminen vaati itsekuria. Adventtina ei vielä lueta jouluevankeliumia, ei syödä kinkkua eikä muitakaan joulun herkkuja. Adventtina vasta valmistaudutaan.
No miten sitten pitäisi suhtautua kauppiaaseen, joka jo kauan ennen adventtia on pannut joululaulut soimaan ja nostanut koreat joulutavarat hyllyyn? Tai mitä sanoa niille, jotka pikkujoulun muka virallisissa nimissä intoutuvat napostelemaan joulun puhki jo viikkoja ennen oikeaa joulua? Meneekö joulu pilalle, jos nyt vaikkapa pappi nostaisi sormensa pystyyn ja sanoisi: ”tsot-soo!, ei vielä saa juhlia, ei juhla vielä ole alkanut.” Auttaisiko tämä?
Tavat ja tottumukset muuttuvat hitaasti mutta varmasti. Joulunviettotapamme on selvästi kääntynyt enemmän kaupalliseksi tavarajuhlaksi. Mutta jos pysähdymme ajattelemaan syvemmin miksi annamme lahjan, miksi ostamme tavaraa jouluna, hämmästymmekin miten kristillisiä olemme. ”Lahjonta ” näet kuuluu kristillisen joulunolemukseen. Jumalan ihmissuvulle lahjoittama pelastus on puhdas lahja. Sekin joka ei omasta, tai toistenkaan mielestä, ehkä koko lahjaa ansaitsisi, saa sen kumminkin. Jokainen saa. Siksi joululahja olisi ojennettava myös vastustajalle, sille joka sen vähiten minun mielestäni ansaitsisi.
Nyt neljän adventtiviikon aikana olisi syytä miettiä keitä tänä jouluna muistamme. Jos onnistuisi lähettämään joulukortin sille, joka ei sitä osaa odottaa, joulu olisi täyttänyt tehtävänsä. Tai jos onnistuisi yllättämään lahjalla tai muulla jouluisella tavalla jonkun ”joka sitä ei ansaitse”, silloin joulun ihme tapahtuisi. Silloin joulu joutuisi sydämeen uudella häkellyttävällä tavalla.
Adventti avartaa sydämet jouluun. Joulu tulee sinne missä musta taivas iskee salamoita, missä kosto murtaa kansaa, missä musta mieli vaatii lisää panssareita. Joulu tulee sinne missä hiki ja veri sekoittuvat, tuskanhuudot ja väärät vihollisuudet täyttävät sydämet. Joulu tulee joka paikkaan. Se vaihtaa pikkunätin tonttulakin kärsimyksen karvareuhkaan muistuttamaan siitä, että oikea joulu on tulossa.
Adventtina valmistamme joulun.
Veli-Matti Hynninen