Puntari 111001
Trinidadissa syntynyt brittikirjailija V. S. Naipaul kirjasi tililleen maailman kirjallisuuspörssin komeimman voiton. Nobelin palkinnon ympärillä taitetaan peistä aina jo etukäteen. Virolaisen ystävämme Jaan Krossin lisäksi kestoehdokkaan viittaa on aseteltu väliin Hugo Clausin, amerikanjuutalaisen Philph Rohtin tai Salman Rushdien hartioille. Tänä vuonna moni ennusti palkintoa Unkarin suuntaan, Péter Nádasille tai György Konrádille. Nämä unkarilaiskirjailijat ovat aika tuttuja myös meille suomalaisille.
Ennustettiin sitten mitä tahansa, palkinto tuntuu aina yllätykseltä, vähän niin kuin kuolemakin. Vaikka kaikki merkit viittaavat jo viimeiselle puomille ja inhimillisesti katsoen peli on jo loppuun pelattu, läheisen kuoleman kohtaaminen on sittenkin aina yllätys. Tietysti vielä suurempi yllätys olisi nytkin ollut se, jos Nobelia ei olisi lainkaan jaettu kuten tehtiin maailmansotien vuoksi vuosina 1918 ja 1940-43.
Naipaulin tekstiin en ole ehtinyt vielä tutustumaan, mutta Nobelin palkinto takaa nyt varmasti sen, että tätä kirjailijaa tullaan paljon lukemaan ja hänestä näinä päivinä runsaasti kuulemaan. Huojuvan ja paukkuvan maailmamme valitus tehostaa jokaista lausuttua sanaa. Nyt sanat painavat enemmän kuin ennen, jokainen teko punnitaan näinä aikoina tavallista herkemmällä vaa álla.
Mieleen väkisinkin nousee pääpoeettamme Eino Leinon usein viljelemä lause: ”Vaikka huojuu, ei huku.” (Fluctuat nec mergitur).
Oikeiden sanojen toistaminen tuo oikeuden lähellemme. Oikeudenmukaisuuden, rauhan ja solidaarisuuden viestit kuuluttavat laadullisen kehityksen mahdollisuudesta. Me voimme sittenkin selviytyä kunhan vain löydämme oikeat sanat ja panemme ne liikkeelle oikeaan suuntaan. Tuskainen maailmamme kaipaa kipeästi parantavia sanoja ja niistä syntyviä tekoja. Maailma on täynnään puoliksi tehdyn työn tuloksia, katkera väkivalta ei voi olla muuta kuin keskeneräisyyden siittämä äpärä.
Vuoden 1964 Nobelin rauhanpalkinnon saaja, amerikkalainen pappi Martin Luther King uskoi jumalallisen sanan voimaan myös synkässä ja sekasortoisessa maailmassa. Hän maksoi lausumansa rakkauden ja rauhan sanat hengellään, 1960 hänet häikäilemättömästi murhattiin. Pappi Kingin lauseet eivät ole kuolleet, eivät käyneet tarpeettomiksi 2001. Vaikka totuudenpuhujia tai oikeudenmukaisuuden ajajia ei juuri koskaan ole siedetty, heitä tarvitaan aina. Myös nyt on rakkauden äänelle säädettävä lisätehoa.
Martin Luther King lausuikin: ”Ne ovat orjia, jotka pelkäävät puhua heikkojen ja sorrettujen puolesta”. Tämä lause on näinä päivinä tullut uudella tavalla ajankohtaiseksi. Vaikka suuret ja vahvat vaativat nytkin terrorismin torjunnan nimissä kostonpolitiikkaa, sillä ei saavuteta rauhaa. Vasta köyhyyden ja katkeruuden syihin tarttumalla synnytetään uutta, rauhaan kannustavaa elämäntapaa.
Totuus ei löydy syyttelemällä islamilaista tai ihannoimalla amerikkalaista maailmaa. Yhtä vähän totuus voisi löytyä syyttelemällä amerikkalaista tai ihannoimalla islamilaista ajatustapaa. Totuus ei löydy syyttelemällä vastapuolta. Vasta rakkaus riisuu aseista ja saa luopumaan väkivallasta. Oi, miten yksinkertaista, mutta kuitenkin niin vaikeaa. Mutta juuri tästä Martin Luther King muistutti. Rakkautta voimakkaampaa asetta ei voi olla olemassakaan sorrettujen ihmisten taistellessa vapaudestaan.
Vaikka maailma täyttyy nyt huonoista uutisista, toivoa ei ole kadonnut. Vaikka Britannian asevoimien komentaja Michael Boyce epäilee Afganistanin iskujen kestävän kesään asti, kesä ei tule pommittamalla. Ruotsin akatemia päätti kirjallisuuden Nobelpalkinnon myöntämisestä V.S. Naipaulille. Mutta maailmamme tulevaisuus on omissa käsissämme. Minkälaista sanaa ja ajatusta tänään tuotamme, sillä on ratkaiseva vaikutus minkälaista kesää kohti kuljemme.
Veli-Matti Hynninen