Puntari 060901
Viron Haapsalun sekakuoro Loviisan rauhanfoorumissa 3.-6.8.2001, joht. Lia Salumäe
Sen minkä kesä vie, sen syksy takaisin tuo. Ainakin kirja osuu syksyllä kesää useammin lukijan käteen. Vaikka Suomen kesä on kulttuuria ja tapahtumaa täynnä, tuntuu siltä, että syksyllä sitä ehtii kesää paremmin myös teatteriin, konserttiin tai näyttelyyn.
Mene ja tiedä, ainakin Marcel Pagnonin Topaze pani Kansallisteatterin syyskauden avaajana katsojat hytkymään. Topazessa katsoja hirnuu itselleen, on näet pakko nauraa, kun huomaa miten helposti sitä sotkeutuu kaikenlaisiin peleihin. Vain nauramalla kestää häpeän, johon tahtomattaan huomaa usein langenneensa.
Näytelmä paljastaa monta uinuvaa puolta itsestämme, ja siitähän se lysti repeää, kun paljastuu miten ovelasti menestymisen pakkomielle meitä elämässä ohjaa. Vaikka luulemme olevamme vapaat kytkykaupoista, huomaamattamme olemmekin monenlaisten valheiden orjia.
Topaze on suomeksi topaasi. Topaasihan on jalokivi, jonka luullaan tuottavan kantajalleen onnea. Topaasikivinen hopeasormus tietää menestystä bisneksessä. Sanskriitin kielessä topaze taas tarkoittaa tulta (tapas). Jos vaikkapa intohimon tuli roihuaa liian isolla liekillä, topaasilla voi säädellä rakkautta omalle sielulle ja partnerin vastaanottokyvylle sopivaksi. Taitaa kuitenkin useimmiten olla täsmälleen päinvastoin: liekkiä saisi säädellä vähän suuremmaksikin.
Antiikin aikana topaasia löydettiin Venäjältä, Ceylonilta, Burmasta sekä Italian Elban saarelta. Topaasia esiintyy myös Punaisen meren Topazos-saarella, josta kai koko sana topaasi lienee saanut nimensä. Kuumentamalla topaasia voi kirkastaa ja sen värisävyjä syventää, siinä mielessä se on elämänkivi. Näinhän elämässä usein käy, vasta hehkuttamalla ja syvyyksiin laskeutumalla alkaa löytyä kestävää pohjaa tälle jännittävälle seikkailulle. Elämän seikkailuluonetta tuskin kukaan ajatteleva ihminen haluaa kiistää.
Topaze yllättää myös näytelmänä. Tekemällä pahuudesta hyveen, se on tarkka ajankuva postmodernin jälkeisestä ajastamme. Pääosan Topaze eli Petri Manninen näyttelee ensin viatonta opettajapoloa, jolle tärkeää on nuhteettomuus, ahkeruus ja ihanteellisuus. Hän pitää arvoistaan kiinni, vaikka ympäristö pelaa täysillä pikkuporvarillista peliään. Siinä pelissä oma etu ja menestys siekailematta kytketään jokikiseen pikkukaupungin tapahtumaan. Näytelmä paljastaa huvittavalla tavalla sen muodollisesti oikean mutta hillittömän ovelan päätöksentekokoneiston, jolla kaupunkilaiset varmistelevat etuja itselleen.
Ja niin tässäkin näytelmässä lopulta käy kuten usein oikeassa elämässäkin. Houkutus kasvaa liian suureksi ja nuhteettomasta opettajasta tulee mitä taitavain peluri. Hän saa asemaa ja vaikutusvaltaa, tyyli muuttuu ja elämä alkaa kukoistaa. On statusta ja on rahaa. Näytelmä paljastaa sen poliittisen pelin, jolla päätöksentekijät sidotaan äänestämään aina määrätyllä tavalla. Topaze paljastaa häpeällisimmän varastamisen keinot. Demokraattinen päätöksenteko paljastuu kytkykaupaksi, jolla omat tai oman ryhmän edut varmistetaan. Vaikka muodollisesti ei tapahtuisikaan mitään väärää, sisällöllisesti koko koneisto voi olla sotkeutunut vääryyden vyyhteihin.
Tätäkö on demokratia? Eduntavoittelua kunnan tai seurakunnan nimissä?
Marcel Pagnol on opettajan poikana seurannut yläluokan sosiaalista elämää läheltä. Israelilainen ohjaaja Eli Malka nostaa Pagnolin roolihahmot satiirisen komedian keinoin hyvin uskottavalle tasolle. Vaikka roolihenkilöt ovat puhtaita karikatyyrejä, liioitteluun nojaavia hupsuttelijoita, heidän repliikkiensä aito viattomuus nostaa totuuden kauniiksi ja tavoiteltavaksi.
Näytelmä on kuin hyvä saarna, se paljastaa väärän, mutta puhdistamalla vääryydestä se luo koko ajan uutta elämää. Väärin tekeminen paljastuu näytelmässä sellaiseksi iljettävyydeksi, että katsojan tekee heti mieli lopettaa pelin politiikka ja asettua puhtain ja uudistunein mielin oikeudenmukaisuuden ajajaksi. Tässäkin näytelmä hoitaa päättäväisen saarnan virkaa.
Topaze osoittaa miten menestymisen taito on taitolaji. Pelurit juuttuvat omaan mahdottomuuteensa. Vaikka ihanteellisuudelle usein nauretaan, parhaiten nauraa sittenkin se, joka viimeksi nauraa.
Veli-Matti Hynninen