Puntari 190701
Oletteko huomanneet miten tämä kesä on täynnä yllätystä. Nyt vahvistetaan yhteyksien verkot, kurotaan umpeen välimatkat, nostetaan ilot, päästetään valoilleen vapauden kaipuut ja ihmetyksien ilot. Kesä luo uutta ja vahvista vanhaa.
Kun kesä kerran lahjoittaa loman ja antaa ajan, kesällä on kerettävä, aurinkoa on otettava, sitä mitä talvella ei ehdi tai jaksa, on nyt osattava ja tehtävä. Ja onhan sitä päivällä pituutta, on lämpöä, on valoa. Myös elämisen tuska tulee kesällä lähemmäksi, koskettavammaksi. Ja silloin kun suru laskeutuu ihan lähelle, kesä sumenee, aurinko häiritsee, kesän lupaukset tuntuvat ennenaikaisilta.
Kesällä hän kuoli.
Mutta aina kesä kuitenkin on erilainen. Vaikka näin heinäkuussa hiipiikin jo huoli siitä, että jälleen kerran tämä ihanuus päättyy aivan liian nopeasti, juuri tämä kesä jättää ihanat jälkensä. Aivan kuten Joel Lehtosen Putkinotkossa luonto ja ihminen näyttättävät kesällä hengittävän samaan tahtiin ja joissakin kohdin suorastaan yhteen liimautuen. Rosina ja Juutas Käkriäisellä ovat olleet elävät esikuvat Säämingissä, jonka maisemaan Putiknotkon kesäkuvaus sulautuu saumattomasti.
Oopperat, elokuvat, näytelmät ja kirjallisuus ovat täynnään kesän intohimoa: rakkauteen syttymistä,valtapeliin ja kostoon turvautimista, väliin tunteiden viilenemistä jos villiintymistäkin, tai syntymän ja kuoleman kohtaamista. Kesä palauttaa nämä tuneet lähellemme, käsin kosketeltaviksi, läheisiksi, ystäviksi.
Mystikot osaavat kuvata elämänhurmaa tavallista herkemmin ja koskettavammin. Pyhällä Teresalla ekstaasi ”tunkeutuu luihin ja ytimiin asti, kun maalliset nautinnot koskevat vain ulkonaisia aistimia.” Mika Waltari – joka muuten oli opsikellut myös teologiaa – huomauttaakin, että ”jokainen voimakkaasti uskonnollinen henkilö on myös voimakkaasti eroottinen.” Jumalallinen kosketus ja syli yltää maallista syleilyä syvemmälle ja tuottaa sen mukaisesti täydellisimmän täyttymyksen.
Uskonnollinen kokemus tuo intohimon ja kärsimyksen (passio) parantavalla tavalla lähellemme.
Kun tunnemme yhtyvämme toisiimme, tunnemme elämän itsensä hievlevän hipiäämme. Tätä kosketusta jokainen janoaa; me aavistamme sen tervehdyttävän vaikutuksen. En ole varma, mutta luulen tässä tapahtuvan sitä mitä psykologit kutsuvat voimien viestinnäksi. Siinä elämän perustaksi valetaan yhteenliittymisen kokemukset, tarve kokea ”sokeaa” yhdessäoloa, irtiotot, intohimot ja täyttymykset.
Kirjalija ja psykologi Tony Dundertfelt sanoo uskononfilosifisista pohdinnoista löytäneensä ajatuksen, että syvästi hengellinen, parantava ja siunaava työ perustuu jalostettuihin ja hekistynehin inothimovoimiin. Hänellä sosiaalinen ulottuvuus yhtyy luonnonilmiöihin aivan kuten Edit Södergranin runossa ”Kaikki pilvilinnat ovat lumen lailla sulaneet, kaikki unelmani ovat veen lailla valuneet pois…Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa. Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.”
Kesä virittää siis pohtimaan ihmissuhteita ja taapaamme hoitaa vuorovaikutuksia. Aika oireellista on se, että opetusiministeriön teettämässä tulevaisuuskuvan selvityksessä on nähty, että suomalaiset tarvitsevat nyt eniten muutoksen ja erilaisuuden sietokykyä, oppimiskykyä, ekologista tietoisuutta ja ihmissuhdetaitojen opettelua.
Jälleen Joel Lehtosen Rosina eli Eufrosyne Käkriäinen tulee apuun. Kun hän Putkinotkon saunan nurkalla katseli kesän pölkyiksi pöhöttämiä, turvonneita jalkojaan, hän tokaisi, että kaupungista piotää mennä hakemaan sitä ”kolotiita ka korpinrasvaa”. Vaikka lääkkeitä oli silloinkin varmasti monta sorttia, vain näillä voiteilla oli Rosinan mielestä parantava vaikutus. Ja siitähän se on aina eniten kiinni, että uskomme itse asiaamme.
Onneksi kesä vahvistaa myös uskoa, uskokaa pois!
Veli-Matti Hynninen