Kolumni Uusimaalle 060701
Tyylipuhdas nykykörtti Heikki Väyrynen ehdotti jo vuosia sitten uhkarohkeasti Herättäjäjuhlia Järvenpäähän. Ajatus tuntui utopistiselta. Miten serveerata Savon ja Pohjanmaan talonpoikasherkut tänne hengellisen mikstuuran sekoittamaan etelään?
Selitys on lyhyt. Ensin kuusikymmentä- ja sitten yhdeksänkymmentäluvun maaltapaot väänsivät hengenliikkeidenkin viisarit uuteen asentoon. Myös Herättäjäjuhlat tuotiin Mäntsälöihin ja Kouvoloihin ja nyt jo melkein Helsinkiin. Suomi on muuttanut maalta kaupunkiin.
Tänä viikonloppuna saa Jean Sibeliuskin panna päänsä kallelleen ja kuunnella kotirappusillaan siioninvirttä, juhlakenttä on miltei Ainolan kainalossa. Sibeliuksen ”Soi kunniaksi Luojan” antoi Järvenpään juhlille nimen.
Sadat talkoolaiset ovat Heikki Väyrysen kanssa virittäneet kilometrikaupalla seurapenkkiä juhlakentälle. On ohrapuuroa, kinkkukiusausta ja hernekeittoa kymmenille tuhansille. Uudellamaalla on uurastettu, hikoiltu ja rukoiltu. Helsingin Sanomia ja televisioita myöten on körttiläisyyttä punnittu, sen ominaislaatua selitetty.
Järvenpään juhlilla veisataan siionia ja kuunnellaan seurapuheita. Mutta on myös viulua, vesperiä, körttikörötystä, näytelmää, esitelmää, akatemiaa, konserttia, vigiliaa, näyttelyä ja tähteä joka lähtöön. Äänekäs Jesus Christ Superstar saa kuitenkin jotkut hiipimään sukkasillaan. Oliko oopperainnostus vasta alkua? Kekseliäs herännäisyys rakastaa kulttuuria luomalla koko ajan uutta.
Myös maallikon sana painaa. Rivipappien rinnalle nousee saarnatuoliin Jacob Söderman, suoraan Euroopan unionista. Södermanin linjat herännäisyyteen ovat jo kauan olleet auki. Hänen esi-isänsä istuivat Paavo Ruotsalaisen kanssa samalla syytettyjen penkillä Kalajoen käräjillä (1839). Söderman on jännittävällä tavalla körttiläinen ja körttiläisellä tavalla jännitteinen. Nyky-Euroopan ylimmällä oikeudenjakajalla on siis körttiläistä perspektiiviä vaikka muille jaettavaksi..
Kaikki eivät puhu. Sadat papit ovat kyllä paikalla, mutta – kuulolla. Jaakko Eleniuksen johtama herännäispapisto on tottunut ottamaan kantaa ja kulkemaan tarvittaessa myös vastatuuleen. Mutta onko eurokörttiläisyys tylsyttänyt terän? Mikä on sulkenut herännäispappien suut?
Körttiläisyys ei napita tiukkaan eikä tapita silmään, se nostaa revennen elämän kunniaan. Ei luvata paranemista vaan parannetaan. Ei vaadita hengenpaloa vaan sytytään. Ei nöyristellä vaan taistellaan. Ei kirjoiteta ihmissuhdeoppaita vaan osoitetaan ystävyyttä. Myös malja ja itsetunto kohotetaan. Aito körttiläisyys näyttäisi olevan pyhää yksinkertaisuutta, kauneutta ja vaatimattomuutta, pientä pilkettä ja samalla tinkimätöntä lojaalisuutta. Tässäkö körttiläisyyden armolahja?
Järvenpäässä kohtaavat Södermanit, Väyryset, sadat ja tuhannet elämässään keskeneräiset. Vaikka unelmat eivät aina täyty, Järvenpäässä ollaan nämä päivät silmä ja korva tarkkana.
Missä on kadonnut avain?
Veli-Matti Hynninen