Puntari viikolle 26, Veli-Matti Hynninen
Joel Lehtosen kirjailijakollega Eino Leino, Hannu Rönkkösen maalaus, Pukkila 2001
Aina tänne Savoon saavuttua poksahtaa kummasti nuoruusajan vaihde päälle. Kieli kääntyy savolaiseen murreasentoon, juttu luistaa sutjakammin ja elämä tuntuu taas jotenkin kevyemmältä. Savossa askel on ajatusta kevyempi. Savossa aina paistaa ja elämä maistuu. Tänä juhannuksena tätä savolaista oloa täydensivät vielä loviisalaiset vieraat. Oman seurakunnan väki pyörähti täällä kesämaisemassani ihmettelemässä tätä savolaista meininkiä. Ja kyllä tässä ihmettelemistä piisaa.
Tässä kesämaamme naapurissa Joel Lehtosen Putkinotko kiinnostaa matkailijoita ja lukijoita. Lehtonen kirjoitti Putkinotkon yhtä aikaa yleiskielellä ja murteella. Lehtosen puhe rytmittyy savolaisesti. Myös elämäntapa Savossa on aivan eritahtista kuin vaikkapa Itä-Uusimaalla tai pääkaupunkiseudulla.
Joe Lehtonen kuvaa kuumaa kesäpäivää napakasti. ”Elokuussa linnut laulavat, heinää korjataan, aurinko lämmittää ja made on mennyt pyydyksiin.” Yhdellä hengenvedolla kirjailija maalaa koko kuun kauneuden, tapahtumisen runsauden ja savolaisen lupsakkuuden. No, sellaiselle ihmiselle, joka ei osaa olla lupsakka, lupsakkuus on kauhistus. Jäykälle ihmiselle taipuisuus on myrkkyä.
Täällä Savossa valo ja pimeyskin vuorottelevat eri tahtiin kuin muualla. Kun eletään järvien ja mäennyppylöiden nypläämässä maisemassa, ajatuksenkin on taivuttava samaan muotiin. Luonto määrää ja ihminen elää luontonsa mukaisesti. Luonnonmukaisuus on luovuttamaton voimavara, hiljaisuuden tuottama levollisuus on arvaamaton onnentila.
Joel Lehtonen kuvaa miten luonnollista on se, että ihmistä nukuttaa talvella ja valvottaa kesällä. Toisinaan ihminen on iloinen, toisinaan taas vaipuu alakuloisuuteen. Kivikkoiset mäet ovat hedelmällisiä, jos niille raivatuilla pelloilla jaksa raataa. Lehtosen ajatuskuluista minulle rakkaimpia on tämä: ”Puu on kovaa, koska se on kasvanut hitaasti. Leipä on niukkaa, mutta maistuu. Köyhällä ja varsinkin laiskalla on aikaa myös iloita.”
Lehtonen maalaa laiskottelun niin ihanaksi olotilaksi, että todella tekee mieli väliin laiskotella. Joutenolon siunaus on myös joidenkin mystikkojen mielestä tavoiteltavaa. Jos ihminen täyttää itsensä ylenmääräisellä aktiivisuudella, joutenolo sotkeutuu jalkoihin ja siihen saattaa helposti kompastua.
Savossa ihmiset ovat tietoisia näkyvyydestään. He eivät yritä ruuhkasuomalaisen tai suurkaupunkialisen tavoin sulautua massaan vaan tekevät kaiken tietoisena siitä, että tekemiset tulevat aikanaan julki. Putkinotkon Juutas Käkriäiset ja Kuikka Koposet ovat myös muuntautumisen mestareita. Vaikka Juutaksesta on usein ympäristölleen harmia ja vaikka ”saastassa rypeääpi tuo Luojan ihmetyö” , kuten lähiympäristö hänen elämäänsä arvioitsee, Juutaksen elämä viehättää juuri aitoudellaan. Teeskentelemättömyyshän on voimavara.
Putkinotkon aborginaalit, metsissään ja järvillään viihtyvät alkuasukkaat synnyttävät huomaamattaan imua luonnonmukaiseen, aitoon elämäntapaan. Nuo kasanihmiset pohtivat väliin myös Jumalan olemassaoloa. Jos kukaan ei pidä meistä lukua, Jumala on kuollut. Mutta se voi olla
vain hyvä vitsi. Entäpä jos pirukin on kuollut pois, niin siitäpä se yllätys vastaa syntyy ja aiheuttaa katastrofaalisen paniikin.
Kurssien heilahtelut, talouslamat ynnä muut elämän käpristelyt, ja huikenteleva elämä vallankin, saavat Rosina Käkriäiseltä tuomionsa. Kun Rosina apteekissa odotti vuoroaan pöyhkeän ja tungettelevan hienohelman vanavedessä, hän intoutui arvioimaan tuota lomavierasta ronskiin tyyliinsä: ”Sellaisia niitä on täällä kylpylaitoksella kaiken kesää, rotkottelemassa riettaasti ja alasti rantakallioilla, perä koholla.”
No, lomalaisen on varmasti hyvä väliin pitää paikkoja koholla ja antaa sielulle ja ruumille kaivattua vaihtelua. Se näet auttaa pitämään mielen korkealla ja ajatukset niillä aaltopituuksilla, joista pulppuaa iloa ja virvoitusta. Kesän tuntee siitä, että pääkin tuntuu väliin pysyvän paremmin koholla ja mieli entistä enemmän leppoisalla tuulella. Aurinkoa!
Veli-Matti Hynninen