Puntari 050601
Hannu Rönkkösen uusimipa toitä, Veli-Matti Hynninen ja taiteilija Rönkkönen Eino Leinon seurassa
Siinä me istuimme pehmustetuilla juhlasalin tuoleilla ja kuuntelimme poikkeuksellisen sytyttävää selostusta ranskalaisuuden olemuksesta. Kertojan ääni oli tuttu. Se kuului tummanpuhuvalle, pilkesilmäiselle maailmanmiehelle, joka oli saanut johdettavakseen Suomen Ranskan instituutin Pariisissa. Hän, hurmuriprofessori Tarmo Kunnas oli jo kouluvuosinaan tartuttanut itseensä parantumattoman ranskanrakkauden. Nyt hän hehkutti meille miten syvällä kepeän ranskalaisuuden juuret ovat eurooppalaisuuden ytimessä. Ranskalainen viettää alati juhlaa, hän väitti.
Mene ja tiedä, ehkä häntä innoitti sekin, että hänen kuulijoinaan oli tällä kertaa kuuliaisia pappeja maan kaikilta kulmilta; ranskalaiseen kulttuuriin ja uskonnollisuuteen perehtyviä opintomatkalaisia. Tarkkasilmäisen esteetikon vedoilla isäntämme maalasi meille kuvaa ranskalaisuuden poliittisesta kiihkosta herkkusuitakaan (gourmandisea) unohtamatta. Vain Ranska voi olla Ranska, tiesi Kunnas.
Entä nyt. Juuri ilmestyneessä kirjassaan Elämäniloa Pariisissa professori Kunnas vierittää ranskalaisen gourmetkeittiön ja viheltelevän pilailuhalun lukijan yöpöydälle. Kunnaksen teksti näet parhaiten sopii iltalukemiseksi, varsinkin jos haluaa nähdä unta hyväntuulisista eurooppalaisista. Eikä sillä hyvä. Kunnas onnistui houkuttelemaan minutkin jälleen kerran kirjakauppaan keventämään kukkaroani. Vaikka kirjat ovat Suomessa (liian) kalliita, ilman niitä olisi kuitenkin vaikea löytää vastalääkettä henkiselle köyhtymiselle. Tämä kansantauti paranee vain lukemalla.
Tarmo Kunnas liimaa elämänmyönteisyyden, yritteliäisyyden ja rohkeuden korkeakulttuurin ominaislaatuun. Tällä tiellä me suomalaiset olemmekin jo aika hyvässä vauhdissa, vaikka väliin podemmekin rohkeuden puutetta. Kunnas yllyttää kasvamaan saksalaissympatioista Ranskan ja muiden Välimerenmaiden suuntaan. Amerikan ihailummehan alkaa olla jo historiaa.
Ei riitä että tuntee kotiseutunsa tai kotimaansa. Vasta ulkopuolisuus terävöittää näkökyvyn ja herkistää korvan. Matkailun ja vuorovaikutusten lisääntyessä olemme alkaneet voida selvästi paremmin. Missä muualla kuin Tallinnan tai Tukholman laivalla voisi tavata näin notkeita ja rentoja suomalaisia? No ehkä Suomi-Saksa jalkapallo-ottelussa. Silloinkaan ei askel paina, eikä olutlasi heltiä kädestä.
Liikkeettömyys jähmettää salakavalasti. Kunnas kutsuu omiin ympyröihinsä jämähtäneitä avaimenreiästä tirkistelijöiksi. Tirkistelijä näkee kyllä jotain, muttei alkuunkaan riittävästi, maailma jää aivan liian kapoiseksi. Ranskalaisilta voisimme oppia tätä avartumisen ja rentoutumisen virvoittavaa armolahjaa. Toisin kuin sananlasku väittää: mikä viheltämällä tulee, se se vasta perille menee. Tyylien ja muotien kavalkadeihin kuuluu myös rento puhe ja iskevä sana.
Viestintäkouluttaja Jyrki Pietilä muistuttaa Kanava-lehdessä sanomisen selkeydestä. Selkeä ajattelutapa tuottaa selkeää kieltä. On osattava ilmaista asiansa niin ymmärrettävästi, että Pihtiputaan mummokin sen käsittää. Pihtiputaan mummolle löytyvät omat vastineensa myös muista kielistä. Kun ruotsalainen Nisse i Bakarmossan tai amerikkalainen Milkman from Omaha ymmärtävät yskän, koko homma on hallinnassa. Pietilä on Kunnaksen linjoilla.
Koukeroton selkeys on sivistyneisyyttä.
Pietilä kehottaa ottamaan oppia brittiläisestä Plain English Campaign-tyylistä: kielestä on tehtävä helppotajuista. Kielitiede ja keittiötaide ovat siis samalla asialla; elämästä tulee sitä, mitä siitä teemme. Loman lähestyessä nämä elämän tärkeät puolet lämpenevät kirjaimellisesti, kunhan vain pääsen metrisellä muurikkapannullani paistamaan muikkuja kesäsavolaisille savusaunavieraille. Ruokakulttuurin lomassa lomalaisten lennokkaat lauseet kääntävät puheen helposti siihen mikä elämässä on tärkeintä.
Onneksi loma on jo lähellä.
Veli-Matti Hynninen