Papin puntari180101
Harald Büsch, Veli-Matti Hynninen ja Tiit Salumäe Loviisan kirkossa
Vasta tulevaisuus näyttää ketkä kaikki Jaakko Eleniukset ja Markku Koivistot jäävät pysyvästi kirkon historiassa elämään. Kukaan ei niin tarkasti tunne omaa aikaansa, että voisi jo nyt vuorenvarmasti nimetä tärkeimmät vaikuttajat. Kauempaa näkee tarkemmin, sanoo runoilijakin.
Tänään tammikuun yhdeksäntenätoista tähyilemme kahdeksan ja puolisataavuotta taaksepäin. Tänään on Pyhän Henrikin kuolinpäivä. Hän oli uskon opettaja marttyyri, kristinuskon tuoja tänne kaukaiselle Suomenniemelle. Autuaalle Henrikille olemme omistaneet kaksi vuotuista juhlapäivää: ”Talviheikin” 19.1. ja ”Kesähekin” kesäkuun kahdeksantenatoista. Tammikuussa Henrik surmataan ja kesäkuussa hänet siirretään Nousiaisista Turkuun.
Piispa Henrik on Suomen apostoli. Ruotsin kuningas Erik ja englantilaissyntyinen piispa Henrik päättivät 1100-luvulla lähteä Suomeen liittämään meidät Ruotsin kuningaskunnan alaisuuteen ja tuomaan samalla uutta valoa tänne pakanuuden synkkään pimeyteen. Onnistuneen (risti)retken päätteeksi Erik palasi kotiin, mutta Henrik jäi valvomaan meidän kristillistä kasvuamme. Kaikki oli vielä alussa ja piispalla suurtakin suurempi työ juurruttaa kristillinen usko meihin jukuripääsuomalaisiin. Kristinuskon voitto merkitsi samalla sitomista Ruotsin kuningaskuntaan.
Työ siis onnistui hyvin, mutta Henrikin loppu on sitäkin traagisempi. Henrikin tarkastusmatkalla talonpoika Lallin talossa Kerttu-emäntä huolehti piispan seurueesta asianmukaisesti. Piispa Henrikin surmavirsi ja säilynyt runsas tarusto tietävät kertoa miten hyvin Kerttu otti vieraansa vastaan. Mutta Lallin palattua kotiin ja piispan jo lähdettyä Kerttu-emäntä äityikin valehtelemaan miehelleen ja värittämään tapahtunutta. ”Kävi tässä ruokaruotsi, ruokaruotsi, raanisaksa: otti kyrsän uunin päältä, kiven vyörytti sijahan. Otti oltta kellarista, heitti tuhkia sijahan, otti heiniä ladosta, heitti lastuja sijahan.” Henrik siis putsasi talon eikä mukamas maksanut mitään.
Henrik oli kuitenkin suorittanut kaiken asianmukaisesti, mutta Kerttu sai valheillaan miehensä Lallin kiihdyksiin. Köyliössä heilahti kirves ja Suomen ensimmäinen marttyyri kaatui jäälle. Henrik haudattiin Nousiaisiin, josta tuli maan kirkollisen elämän ensimmäinen keskus. Myöhemmin luut siirrettiin siisTurkuun ja tästä siirtopäivästä (translatio Henrici) eli kesäkuun kahdeksannestatoista tuli Henrikin toinen muistopäivä. Lisäksi sitä edeltävä päivä (dedicatio ecclesiae Aboensis) on Turun tuomiokirkon vihkimisen muistojuhlapäivä.
Vihattu kestitysvero eli ”ruokaruotsi” oli siis Lallin surmatyön motiivi. Mutta miten ihmeessä Henrikistä tuli sitten niin merkittävä kirkonmies, että yhä muistamme häntä. Muistamme ja kunnioitamme häntä, emme palvo. Luotua ei palvota, mutta merkittäviä kilvoittelijoita ja ajattelijoita mieluusti kunnioitamme. Pyhimyksillä on oma roolinsa kirkon historiassa. Legenda Henrikistä on muodoltaan keskiaikaisen kirjallisuutemme korkein saavutus. Se tuo velvoittavalla tavalla pyhimysten elämän keskellemme. Pyhät ovat uskon ja elämän esikuvia, mutta ennen muuta he ovat esirukoilijoita. Suomen kansallispyhimykseen liitettävät legendat kertovatkin monista ihmeistä, kuolleiden heräämisistä ja sairaiden paranemisista. Oman apostolimme kautta olemme saaneet paljon hyvää osaksemme.
Kirkon oma vuosi eli kirkkovuosi rakentuu pelastushistorialle. Siinä yhä uudestaan ja uudestaan eletään todeksi pelastushistorian keskeiset tapahtumat. Mutta kirkolla on toinenkin kalenteri, jossa muistetaan merkittäviä kilvoittelijoita ja tapahtumia. Tämä kirkollisten muistopäivien kalenteri (sanctorale) elää jatkuvassa muutoksessa. Kuka tietää keitä kaikkia meidän aikamme kilvoittelijoista siihen aikanaan merkitään. Historia osoittaa kuitenkin sen, etteivät keskinkertaiset piispat tai papit ole ikinä jääneet kauan elämään, mutta sensijaan rohkeat uudistajat jättävät jälkeensä pysyvän muiston. He ovat vastuksia pelkäämättä rohjenneet kulkea vastavirtaan ja raivanneet uutta tietä. Näitä jälkipolvet syystä muistavat: ”He loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti ”. Suomen oman apostolin muisto on tästä kirkas ja velvoittava esimerkki.
Nyt alkanut ekumeeninen rukousviikko (18-25.1.) Pyhän Henrikin muistopäivineen haastaa meidät rakentamaan sovintoa ja rauhaa kaikkien kesken. Erilaisuudestamme huolimatta olemme yhtä ja samaa kansaa, joka vaeltaa samaan päämäärään. Pyhä Henrik yllyttää rohkeaan ekumeniaan. Nyt on sen aika.
Veli-Matti Hynninen