Papin puntari 17.2.2000
Käynti kirjakaupassa köyhdyttää aina muutaman satasen verran. Olen saanut itseni kiinni pienestä itsepetoksesta niin kirjakaupassa kuin ruokapöydässäkin. Kun ostaa vain muutaman kirjan kerrallaan ja vasta huomenna ostaa taas lisää muutaman kirjan, tuntuu siltä ettei osta niin kauhean paljon. Ja jos ei kerralla syö paljon, vaan käy aina vaivihkaa ottamassa vain pienen palan kerrallaan, erehtyy luulemaan ettei ole niin kovin paljoin syönytkään. Itsensä pettämistä molemmat, eikö totta?
Kirja-alesta löytyi Keijo Rahkosen kirja Utopiat ja anti-utopiat. Siinä Rahkonen viittaa saksalaiseen Ernst Blochiin, joka on tulkinnut utopiaa toivona. Klassisessa muodossaan utopia on siis toivon ilmausta, toivottava tila. Parhaillaan elettävän RIEMUVUSOSI 2000:n näkyyn kuuluu toivon kasvattaminen.
Seurakunnassakin mietitään aina miten lisätä toivon mielialaa. Siihen sisältyy jotakin muuta kuin mitä Ernst Bloch näkee sanoessaan: ”Me elämme, mutta emme tiedä miksi. Me kuolemme, mutta emme tiedä, mihin.” Mutta miten synnyttää toivoa?
Keijo Rahkosta eivät näytä innostavan tuomiorovastimme Mikko Heikan kaipaamat villit visiot. Ehkä tässä onkin ero. Kristillisestä uskosta nousee sellaista rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta,
jota ”maalliset” ajattelijat eivät niinkään helposti tavoita. Rahkosen ajatuskin näyttää enemmän keskittyvän jälkiteollisen, jälkimodernin (postmodernin) ja hyvinvointiyhteiskunnan erittelyyn kuin uusien toivonkipinöiden puhalteluun. Siinä kuitenkin olen Rahkosen kanssa samaa mieltä, että kaikki ilmiöt ovat sidoksissa menneisyyteensä, tulevaisuuteen ei voi edetä muutoin kuin takaperin.
Toinen alennusmyyntipöydältä löytynyt aarre on Alf Henrikssonin Antiikin tarinoita 1-2. Antiikin ajatteluun on pakko jatkuvasti palata. Se on tällä hetkellä muotia, paluu on helppoa, mutta siihen on syytä palata kaikkina aikoina. Antiikin ajatteluntuntemista voi pitää yleissivistyksen pohjana. Sitäpaitsi se nostaa hauskalla ja vaivattomalla tavalla pinnalle elämän kaikkein kiinnostavimmat puolet.
Antiikki on sankareiden, rakastajien, filosofien ja ajattelijoiden kulta-aikaa. Koko eurooppalainen ajattelutapamme nojaa antiikkiin, siksi antiikin tuntemus on itsensä tuntemisen opettelemista.
Otetaan esimerkiksi yksi lentävä lause: ”Hannibal ante portas” (Hannibal porttien edessä). Vasta kun on lukenut koko kertomuksen Hannibalin tavasta selviytyä, voi ymmärtää miksi tuosta lauseesta on tullut kaikesta vaarasta varoittava huudahdus. Kekseliäisyydellään Hannibal selvitti kiperät tilanteet ja loi kuvan, että sinne minne hän saapuu, on syytä olla enemmän kuin hereillä.
Lasse Lehtisen uunituore Entisen presidentin tekijä ei kyllä ole alennusmyyntikirja, mutta luettavahan sekin oli. Lehtinen on lehtimies, diplomaatti, kirjailija ja koiranleuka (järjestystä voi vapaasti muutella) , jolla on sanansa sanottavana jokaiseen ilmiöön tässä maassa ja maailmassa. Itse hän kokee elävänsä etuajassa, siis jonkinlaisena profeetallisena nenänä, jolle on uskottu presidentin tekijän ja uusien urien aukaisijan rooli.
Lehtisen maailmoissa savolaisuus sulaa muihin eliitteihin saumattomasti, eikä hän itse edes huomaa miten kauaksi hän tavallisen ihmisen ajatusmaailmoista on liukunutkaan. Siinä on aina jotain traagista kun muut huomaavat itseä paremmin mihin on tultu. Jos tavallinen ihminen karkaa käsistä, olisi syyttä huolestua, sillä pohja elämään valetaan aina alhaalla. Mutta omaksi opikseen kannattaa lukea ihmisten päiväkirjoja, myös tätä. Sitäpaitsi valtakunnan juorut sattavat joksus olla kiinnostavia siksi, että niissä paljastuu julkisuuden henkilöistä se toinen – aidompi – puoli.
Kun MTV 3:n Pekka Hyvärinen haastatteli Tarja Halosen vaalipäällikköä Markku Jääskeläistä ja kysyi miksi oikeistolaisten naisten pitäisi antaa äänensä Tarja Haloselle, vastaus oli taitava: ”Nyt on mahdollisuus tehdä historiaa.” Vastaus oli hyvä ja sitäpaitsi toteutui, kynnykset ylitettiin yli puoluerajojen. Ja sehän on aina hyvän merkki, jos voitamme ennakkoluulot ja me eri tavoin ajattelevat ihmiset astumme lähemmäksi toisiamme.
Eikö olekin oikea aika – nyt – tehdä historiaa?
Veli-Matti Hynninen