Puntari 2.3.2000 Veli-Matti Hynninen
Kestäisiköhän suomalaisten huumorintaju jos Tarja Halonen pantaisiin heti virkaanastuttuaan tiskirätti kädessä pyyhkimään Vanhan kellarin pöytiä tai siivoamaan eduskuntatalon vessoja?
Vastaavasti Suomen Turistiauton (STA:n) bussikuskista tehtäisiin tasavallanpresidentti. Hän alkaisi sanella mitä pitää tehdä ja kaikkien olisi toteltava. Mika Halvarikin nostettaisiin kuularingistä pääministeri pallille ja Paavo Lipposesta tehtäisiin yöravintolan vahtimestari.
Tämä ei ole pelkkää mielikuvitusleikkiä, sillä ennen tehtiin näin. Paastonaikaa edeltävällä karnevaaliviikolla pantiin kaikki ylösalaisin. Pienestää tuli suuri ja pimeästä valoisaa kun roolit ja asemat pantiin heittämään kuperkeikkaa. Huomasitteko televisiosta miten Saksan Liittokansleri Schröder tuossa päivänä muutamana keinui kadulla karnevaaliasuisten töyhtöhyyppien kanssa ja teki paastokarnevaalissa politiikkaa sen minkä ehti. Karnevaaliviikot ovat jo täydessä käynnissä. Juhlahumua kestää ensi tiistaihin eli laskiaistiistaihin asti. Mellastetaan, tanssitaan, lauletaan, iloitaan. On karnevaalien aika.
Tämä vanha karnevaalikäytäntö juontaa juurensa roomalaiseen Saturnalia-juhlaan. Se oli täynnä hassutusta. Orjat söivät isäntein pöydässä ja isännät palvelivat orjiaan. Valtakunnan ylintä valtaa käyttävä narrikuningas jakeli järjettömiä määräyksiään, joita kaikki tottelivat. Saturnalian päättyessä narrikuningas syöstiin sitten vallasta ja tuolit palautettiin oikeille omistajilleen.
Saturnalia oli karnevaalin alku. Karnevaali siis tarkoittaa paastoa edeltävää riehakasta kansanjuhlaa, jossa lausutaan jäähyväiset lihalle (carne-vale). Karnevaalin riehaannuttamat ihmiset juhlivat kaduilla ja kapakoissa, pitävät hulvatonta hauskaa ja irrottelevat sen minkä sielu sietää. Karnevaalista alkaa katumuksen ja paaston aika, pääsiäisjuhlan valmistaminen. Varsinkin Euroopan eteläisimmissä osissa Kölnistä Venetsiaan ihmiset vellovat kaduilla pelit soivat. Mutta maailmanlaajuisesti tunnetuin lienee Rio De Janeiron nelipäiväinen sambakarnevaali joka paljas- ja itsepintaisesti julistaa rytmikkäästi mikä aika nyt on alkamassa.
Meidän karnevaalimme on laskiainen. Laskiaistiistaina laskeudutaan pahvinpalasen tai pulkan päälle – sikäli kun nyt vielä jossakin lunta sen verran – ja annetaan takapuolelle kyytiä. Mäenlasku ja hernerokka eivät välttämättä hirveästi riehaannuta, mutta kermavaahdolla täytetty laskiaispulla maistuu aina ja suomalainenkin omalla tavallaan muistaa, että nyt paasto on alkanut. Laskiaistiistaita seuraavasta tuhkakeskiviikosta ei enää raskasta ruokaa syödä, sillä nyt alkaa paasto.
Paasto ei ole määräys vaan tarjous. Paasto on matka, jonka aikana tyhjennytään, riisuudutaan turhasta, keskitytään olennaiseen. Hiljaisuus ei ole metelin vastakohta vaan pikemmin se on vastapaino mykkyydelle. Ihminen alkaa keskustella itsensä ja Jumalansa kanssa. Siihen paasto meitä kutsuu.
Kirkkoisä Augustinus toteaa: ”Ihmiset kulkevat ihailemassa korkeita vuoria, meren aaltoja, vuolaita virtoja ja avaria ulapoita. He tutkivat tähtien ratoja mutta he jättävät itsensä tutkimatta ja ihmettelemättä.” Augustinuksella oli kanttia lausua näin sillä hän itse oli tehnyt juuri tällä tavalla ihmisyyttä etsiessään. Hän oli tutkinut taivaat ja maat ennenkuin tajusi kääntää katseensa omaan itseensä. Löytäessään itsensä hän löysi myös Jumalan ja oivalsi, ettei Jumalaa voi oppia tuntemaan tuntematta itseään. Ja päinvastoin: ei itseään voi oppia tuntemaan tuntematta Jumalaa.
Paasto on siis matka itseensä , Jumalaansa päin kääntymistä. Se on läpivalaisua ja vuosihuoltoa, jotakin hyvin hyvää. Paastoa ei pidä erehtyä luulemaan dieetiksi, joistakin ruokalajeista kieltäytymiseksi. Koko elämäntapa kaipaa kevennystä. Paastonaikana kävellään enemmän, ajetaan autolla vähemmän. Punaposki kuuluu paastoon siinä missä kalaruoka ja vihannes. Paastoa ei vielä ole se, että kieltäytyy jostakin epätervellisestä, makeisista, alkoholista, nautinnoista. Suurin haaste on itsensä hillitseminen. Jos kykenee puhumaan toisesta vain hyvää, on paastossaan päässyt jo pitkälle.
Veli-Matti Hynninen