Papin puntari 13.4.2000
Tämä kaksiviikkoinen ennen pääsiäistä, syväpaaston aika, on vuoden vavahduttavinta aikaa. Koko maailma järkkyy – Jumala itse kärsii ja kuolee. Ei mikään muu tapahtuma vedä vertaa pääsiäisen ihmeelle.
Viime sunnuntaita kutsumme nimellä kärsimyssunnuntai (dominica passionis). Kärsimys on luontaisesti meille hyvin vastenmielistä. Mehän yritämme kaikin tavoin välttää kärsimystä, kiertää sen kaukaa. Vain masokisti nauttii omasta kärsimyksestään.
Kärsimyssunnuntai ja siitä alkanut kärsimysaika muistuttaa kuitenkin kärsimyksen toisesta puolesta, sen siunauksellisuudesta. Kärsimys ja kriisit voivat olla elämän pelastajana, jos ne panevat meidät arvioimaan uudelleen elämän kipeimpiä asioita. Olen usein kohdannut ihmisiä, jotka ovat jälkeenpäin kiitäneet vastoinkäymisestään, siitä että ovat joutuneet ahtaalle. Vasta elämänsä tarkistamisen jälkeen onkin löytynyt oikea suunta ja kestävä pohja.
Kirkkovuoden kärsimysjakso muistuttaa tästä kärsimyksen hyvästä puolesta. Ihmeellisintä on se, että Jumala itse kärsii ja laskeutuu meidän kärsimykseemme. Jumala itse on läsnä syvimmässä kärsimyksessämme, synkimmässä pimeydessämme, huutavimmassa yksinäisyydessämme. Niin alas ei kukaan pääse, etteikö Jumala jo olisi siellä. Kärsimysviikot muistuttavat Jumalan perimmäisestä olemuksesta. Hän pukeutuu vastakohtaansa ja on todellisesti läsnä tappiossamme, kärsimyksessämme, kuolemassamme.
Saattaa olla, että tämä Jumalan ja elämän vastakohtaisuus tympäännyttää sellaista ihmistä, joka elää voimiensa tunnossa. Hän ihailee enemmän kaikkea kaunista ja rohkeaa, uljasta ja näyttävää. Hän ei tarvitse Jumalaa, koska hän riittää itse itselleen. Vasta kun tulee hätä, terveys pettää, läheinen kuolee tai elämä muuten järkkyy, astuu jumalallinen todellisuus kuvaan.
Kärsimysaika muistuttaa, ettei elämä ole useinkaan sitä, miltä se näyttää. Vaan se on useimmiten aivan päinvastaista. Kerron yhden hauskan esimerkin.
Luin lehdestä miten erään koulun rehtori oli vasta pitkän kinuamisen jälkeen saanut koululleen rahaa internet-sivujen valmistamiseen. Mutta nyt kun rahat oli saatu, rehtori kutsui innoissaan koko koulu juhlasaliin kuulemaan ilouutista.
Rehtori ilmoitti, että nyt koulumme ryhtyy tekemään kotisivuja. Tilaisuuden päätyttyä rehtori vetäytyi sitten kansliaan, mutta ovella odotti yllätys. Hänen puheilleen oli pyrkimässä kolme lökäpöksyistä poikaa, joilla oli ajanmukaiset kännykät ja kannettavat tietokoneet. He halusivat kaikki jätätä nyt firmansa nimissä tarjouksen rehtorille kotisivujen tekemisestä. Yksi pojista pani vielä muita paremmaksi ja tarjosi bonuksena edustamansa amerikkalaisen operaattorin palveluksia.
Minulle tämä rehtorin kohtaama tilanne ei ollut aivan uusi. Kouluttaessani Suomen nuorisoa Lapinjärven koulutuskeskuksessa olen usein ihmetellyt miten viisasta ja monella tavalla taitavaa nuorisoa meillä onkaan. Ei aina välttämättä päältä päin uskoisi, mutta niin vain on, että nuoriso on monessa asiassa lahjakasta, monessa muussakin kuin tekniikan tuntemisessa pitkällä. On aihetta usein onnitella tätä polvea.
Raamatussa sanotaan, että otsasi hiessä sinun on syötävä leipäsi. Helpolla ei pääse kukaan. Raamatun latinannoksessa, Vulgatassa tämä lause sanotaan In sudore vultus tui vesceris pane. (1.Moos. 3: 19). Siinä Jumala kehottaa Aatamia uurastamaan kovasti elantonsa eteen tai syömään tulisesti maustettua ruokaa. Elämään näet kuuluu, että otsa on hiessä, syystä tai toisesta.
Nyt koittava palmusunnuntai vahvistaa tätä kaksoisnäköalaa. Palmupuiden katveessa, sen oksia heilutellen, kansa seuraa ihmissuvun viiltävimmän tragedian alkamista. Palmu on kärsimystien viitta.
Palmu muistuttaa että kärsimys kääntyy voitoksi. Hurskaat kukoistavat kuin palmupuut. Palmu tuottaa vain hyödyllisiä asioita: maitoa, öljyä, puuta, kuorta, lehtiä, hedelmiä, mehua ja villaa. Palmu tietää siis hyvää. Se on toivon ja voiton tunnuspuu. Nyt kuljetaan kohti korkeinta hyvää.
Veli-Matti Hynninen