Papin puntari 040500
Kohtalonyhteyttä ja globaaleja unelmia. Ilkka Niiniluodon toimittama tuore kirja ruotii maailman henkistä tilaa ja tulevaisuutta laajakulmaobjektiivin läpi. Maailma ei ole sitä miltä se näyttää. Jotta voisi ymmärtää nykyistä elämänmenoa, maailmaa tulee katsella siltä kannalta mitä se ei ole. Jos vaikkapa maailman kaikki meikki- ja jäätelörahat pantaisiin hyödylliseen käyttöön, ruoka ja vesi saataisiin riittämään kaikille. Luonnonmukainen maatalous ja aurinkoenergia turvaisivat kestävän toimeentulon. Jos näkisimme maailmamme enemmän globaalina kohtalonyhteytenä, ihmissuku saattaisi sittenkin selviytyä.
Kun luin näitä Niiniluodon uutuusteesejä, mietin miksi ne tuntuvat niin kovin tutuilta? Vastaus löytyi pian. Uskonsalaisuuteen kuuluu kohtalonyhteys Jumalaan ja toinen toiseemme. Olemme luomisen perusteella erottamattomasti yhtä. Luottamus kohtalonyhteen on palautettava. Kohtalonyhteys on oman ominaislaadun eli identiteetin ja ihmisyyden löytämistä. Maailmaa ei ommella kokoon amerikkalaisella viihteellä vaan ihmisen omimmalla ominaislaadulla.
Näinä viikkoina juhlitaan rauhaa. Suomen rauhanliiton 80-vuotispäivillä muistetaan Selma Anttilaa, L. Onervaa, Felix Iverseniä, Arvi Grotenfeltiä ynnä muita 1920-luvun yhteiskuntaelämän vaikuttajia. Heidän unelmistaan kasvoi Suomeen aktiivinen rauhanliike, jonka merkitystä ei voi liioitella. Juhlaseminaarissa ja -kirjassa pohditaan rauhan tekemistä globalisoituneessa maailmassa. Myös Loviisan rauhanfoorumin omaleimainen, toisenlainen rauhantyö esitellään kirjassa. Rauhankasvatuksen epäilijoitä ja vähättelijöitä on aina ollut, mutta rauhantekemisen arvoa se ei ainakaan vähennä. Jos tahdot rauhaa, valmista rauhaa, kuuluu näiden juhlien iskulause.
Järjestelmien epäileminen, kuusikymmentäluvun kriittisyyden palauttaminen niinkuin muukin valtavirtoja vastaan käyminen kysyy rohkeutta ja voimia. Uuden luominen vaatii muutosvastarinnan sietämistä, annoksen luovaa hulluutta, jota ilman ei mitään uutta ikinä syntyisikään. Tomi Kontio ja Johanna Vento toimittivat tästä aiheesta peräti kirjan ja panivat sen nimeksi MOT MOT 99. Heidän mielestään runous on hulluutta. Tai – niinkuin Tuomas Nevalinna sen määrittelee – hulluudessa on kysymys metafyysiseen yksinäisyyteen päättyvästä traagisesta yrityksestä olla jäämättä yksin. Eli hulluus on vihonviimeinen keino palauttaa meidät kohtalonyhteyteen toistemme kanssa. Ajatellaanpa mitä tahansa sodan tai muun hulluuden vaihetta ihmiskunnan historiassa. Väkivaltaan ajaudutaan varmimmin silloin kun kadotamme suhteemme toisiimme ja omaan maailmaamme.
Ihmisen pitää siis olla ”vähän hullu”, jotta maailma menisi eteenpäin. Hulluuden romantiikasta kirjoittava Lauri Sipilä toteaa kuinka demokraattisen individualismin kulttuurissa kaikilla on periaatteellinen oikeus kaikkeen ja erityisesti vapahdukseen tavanomaisuudesta. Jokaisella on oikeus, jopa velvollisuus, olla omintakeisesti ja omaperäisesti sitä mitä on. Eli meillä on aihe yksilöllisyyteen ja kiinnostavuuteen. Vaikka tämä toisten mielestä saattaa tuntua hullulta tai hulluudelta, se taitaa sittenkin olla ainut tie uudistumiseen ja parempaan elämään.
Hulluus on siis eräänlaiseen narrin rooliin suostumista. Puhdaspiirteisin esimerkki tästä on itsensä Jeesuksen elämä. Jos hän ei olisi suostunut pukeutumaan narrin viittaan, missä olisi pelastus? Kierkegaard kirjoittaa miten erään teatterin kulisseissa syttyi tulipalo. Ilveilijä säntäsi näyttämölle varoittamaan yleisöä. Kaikki pitivät kuitenkin varoitusta vitsinä ja taputtivat. Sehän oli vain ilveilijä.
Mutta ilveilijä yritti uudelleen, eikä yleisön riemulla ollut rajoja. Kierkegaard kertoo tämä todistaakseen miten hullusti me toimimme. Juuri näin maailma tulee tuhoutumaan älypäiden osoittaessa suosiotaan siinä uskossa, että kaikki on vain pilaa.
Niinkö?
Veli-Matti Hynninen
.