Kuvassa unkarilaiset saattamassa ystäviään Ferihegyn lentokentällä 2000
Papin puntari 180500
”Ystäviltäni pelasta minut Herra, vihollisistani kyllä selviydyn.”
Unkarilainen kirjailija János Kodolányi käyttää tätä unkarilaista sananlaskua perusteluna ystävyyden velvoituksille. Ei ole aina helppo olla eri mieltä ystävän kanssa. Ystävyyshän velvoittaa ja samalla sitoo. Ystävyydessä voi olla suorastaan jotakin kohtalonmaista, sellaista joka ystävyyden tähden on otettava huomioon. Ystävyys voi suorastaan kasvaa kohtaloksi.
János Kadolányi lausui tämän vieraillessaan rakastamassaan Suomessa 1938. Hänellä oli täällä paljon ystäviä, hän oli solminut yhteyksiä tieteen, taiteen ja kirjallisuuden edustajiin. Hän oli kiinnostunut myös kirkon elämästä.
Kodolányin vierailun aikoihin monet suomalaiset ihailivat saksalaisia. Saksaystävyytemme vaati meitä sietämään, jopa hyväksymään meille vieraita painotuksia. Kansallissosialistinen politiikka ujuttautui eurooppalaisuuteen. Hitler olisi ollut helpompi torjua, jos hän olisi ollut jonkin meille kaukaisemman kansan edustaja. Mutta miten nousta vastustamaan ystäväkansaa?
Kadolányin esiin nostama lause selittää omalla tavallaan myös suomalais-unkarilaista ystävyyttä. Olemme vahvasti sidoksissa toisiimme. Hampurilainen professori Martin Fogel oli jo 1669 löytänyt suomalais-unkarilaisen sukulaisuuden. Jo sitä ennen 1666 Transsilvanian saksilainen János Tröstler oli luetellut koko joukon unkarin ja suomen yhteisiä sanoja. Seuraavalla vuosisadalla Jósef Torkos piti suomalaisia maansa rajojen ulkopuolella elävinä unkarilaisina. Kielisukulaisuus viehätti tutkijoitamme H.G. Porthanista M.A. Castreniin ja E.N. Setälään asti. Gábor Kazinczy oli kääntänyt Suomalaisia kansansatuja unkariksi 1856. Se oli ensimmäinen unkariksi ilmestynyt suomalainen teos.
1880-luvulla suomalainen teologi Niilo E. Vainio aurasi unkarinstipendiaattina tietä kirkkojen väliselle ystävyydelle. Maailmansotien välillä virinnyt suomalais-ugrilainen kulttuurikongressiperinne järjesti suhteita. Kirjoja käännettiin unkariksi ja suomeksi.
Kirkon stipendiaattivaihto käynnistyi. Suomen ja Unkarin uudet suhteet heräsivät henkiin kymmenen vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Yhteiskunnalliset, poliittiset, kaupalliset ja kulttuuriset suhteet saivat seurakseen luterilaisten kirkkojemme nopeasti vilkastuvan vuorovaikutuksen. Suomalais-ugrilaiset pappeinkokoukset vuodesta 1937 ja pitkäjänteinen vaihtoteologitoiminta valoivat pohjaa myöhemmin viriävälle ystävyysseurakuntatoiminnalle.
Suomen luterilaisen kirkon seurakunnilla on tällä hetkellä noin 175 ystävyyssuhdetta Unkarin, Inkerin ja Baltian kirkkoihin. Läheiseen Viroon meillä on 67 virallistettua suhdetta. Heti toiseksi kirii Unkari 55 suhteellaan. Eikä Inkerikään jää näistä paljon jälkeen. Ystävyysseurakuntatoiminta on tätä nykyä seurakuntatyön arkea, vaikka ystävien kohtaamisesta miltei aina rakentuukin innostava juhla. Ystävyysseurakuntatoiminta on olennainen osa kirkkomme ulkomaansuhteiden hoitoa.
Ystävyystoiminta on näkyvä merkki kirkon ykseydestä. Seurakuntaystävyys on syvällistä ja kiinnostavaa myös siksi, että siihen kuuluu aina myös elämän perusasioiden tutkimista jumalanpalveluksista teologiaan. Käytännän tasolla ystävyys sisältää ekumeniaa, avustamista, kumppanuutta ja muuta monitasoista yhteistyötä. Loviisan ystävyysseurakunnat Unkarin Csömörissä, Viron Haapsalussa, Inkerin Kolppanassa ja Saksan Meldorfissa ovat luoneet meille iloista vuorovaikutusta myös perheiden ja paikkakuntien kesken. Loviisan ja Csömörin välisen ystävyyden joku on kokenut niin sytyttävänä, että Unkariin astuttuaan tämä onkin luullut tulleensa kotiin. Ihmekö tuo, eihän ystävyys tunne rajoja, koti on siellä missä sydän iloitsee ja sielu lepää.
Tulevassa heinäkuussa suomalaisugrilainen pappeinkokous pidetään Lapualla. Kokouksen jälkeen unkarilaiset vieraat tutustuvat maahamme. Myös Transsilvanian unkarilaisvähemmistön sydänääniä kuunnellaan herkästi. Piispa Arpád Mózes ja pastori Marianne Szábo vierailevat Loviisassa. Syyskuussa loviisalaiset tekevät viralllisen seurakuntamatkan Csömöriin.
Unkarilaiselle kollegalleni Péter Solymárille vihittiin muutama vuosi sitten Enonkoskelle oma katu sen merkiksi, että ystävät taittavat matkaa yhdessä. Solymár Péter utca eli Péter Solymárin katu muistuttaa ystävyyden lumosta.
Unkari opettaa, että ystävyys on lämpöinen, kohtalonomainen sana.
Veli-Matti Hynninen