Papin puntari 1.6.2000
Tähän touko-kesäkuun taitteeseen sisältyy henkilökohtaisen elämäni suuri juhlapäivä. Toukokuun 31.päivänä 28 vuotta sitten Helsingin hiippakunnan piispa Aarre Lauha vihki minut papiksi. Viisivuotiaasta asti minussa elänyt unelma täyttyi, sen suurempaa täyttymystä en osaa kuvitella. Pappeus on minulle pyhä ja lähtemätön asia. Pietarista lähtein vuosisadasta toiseen jatkuva, katkeamaton pappeus lahjoitetaan pappisvihkimyksessä (ordinaatiossa) vihittävälle. Viran merkiksi vihittävän niskan ympärille lasketaan stola muistuttamaan, että Kristuksen ies on raskaimpanakin aikana kyllin kevyt kantaa. Pappi ei koskaan edusta itseään vaan Kristusta. Pappeus on läheinen, intensiivinen, maantasainen palveluvirka mutta samalla mitä korkein, taivaallinen virka. Pappisvihkimykseni päivänä ja sitä lähinnä olevana pyhänä pyydän nyt seurakunnan esirukousta, ilman sitä ei pappi eikä kukaan jaksaisi.
Toukokuun viimeisen moni muistaa ”oikeana” koulujenpäätöspäivänä. Loma kesti silloin kesäkuun alusta elokuun loppuun. Tänä vuonna kesäkuun kolmantena leivotaan 32 300 uutta ylioppilasta. Papiksivihkimispäivänäni 1972 tuo luku oli 20000. Ja 1960-luvulla yliopistolukujeni alkaessa Suomessa valmistui siinä 10000 ylioppilasta vuodessa. Nousu on ollut rajua, sillä 1950-luvulla vain 5000 ja 1930-luvulla kolmisen tuhatta sai vuosittain valkolakkinsa. Niin myöhään kuin 1870-luvulla kansallisen herätyksen aikoihin suomenkielinen sivistyneistö vasta alkoi muodostua. Sitä ennen rahvaan piti pysyä rahvaana ja vain oppineiden jälkikasvulla oli mahdollisuuksia opintielle. Tiedetään esimerkiksi miten marsalkka Mannerheimin isoisä C.G. Mannerheim perusteli yläluokan etuisuuksia ”syvemmällä siveellisyydellä”, joka vasta antaa ”todellisen kelpoisuuden” julkisiin tehtäviin.
Nyt tilanne on kokonaan toinen. Ylioppilaaksi tulolla ei ole suurta uutisarvoa vaikka henkilökohtaisesti se on aina oleva elämänkaaren yksi tärkeä kohokohta. Kymmenet tuhannet ylioppilaat osoittavat miten hyvin koulutettua ja demokraattista suomalainen yhteiskunta vain voi olla. Uutiskynnyksen ylittää kyllä Anti Ahon tai jonkun muun julkkiksen, presidentin tai -ehdokkaan jälkeläisen selviytyminen ylioppilaaksi. Vaikka isä tai äiti on paljon poissa, lapsi kaikesta huolimatta voi saada koulunsa päätökseen. No, jutun aihe sekin on.
Ammatti- ja ammattikorkeakoulujen loppututkinnot ovat sen sijaan nousussa. Yhä enemmän tarvitaan niitä, jotka suostuvat tekemään käytännän työt. ”Työtätekevät eli elättävät luokat” – joita ennen ei pidetty minään – ovat kohta kansakunnan pörssin kuuminta tavaraa. Maalta maailmalle ponnistaneiden Nokian Jorma Olliloiden ja EMU:n Sirkka Hämäläisten menestystie jatkuu eurooppalaisuuden ja globaalisuuden nousuhuumassa. Mitä kaikkea tämän päivän ylioppilaista vielä ehtii tullakaan?
Nyt elettävää viikkoa voi hyvällä syyllä kutsua Suomen kansan juhlaviikoksi. Tähän viikkoon kuuluvat koulunpäätösten lisäksi helatorstait, taivaaseen astumiset sekä kansallisesti merkittävä puolustusvoiman lippujuhlapäivä, kesäkuun neljäs. Mehän olemme varoneet Suomessa vaalimasta henkilökulttia, mutta olemme sen kuitenkin tehneet lievän itsepetoksen muodossa puoliksi salaa itseltämmekin. Eihän ole suinkaan sattumaa, että sotilasarvoja jaellaan juuri tänä marsalkka Mannerheimin syntymäpäivänä (4.6.). Aivan kuten Kalevalan päivänä (28.2.) kunnioitamme Lönnrotia tai ruotsalaisuuden päivänä (6.11.) sankarikuningas Kustaa II Aadolfia. Helmikuinen Runeberginpäivä, huhtikuinen Agricolanpäivä ja Aleksis Kiven päivä 10.10. ovat reilusti nostaneet juhlakalunsa kasankunnan kaapin päälle kaikkien töllisteltäväksi. Uusin tulokas tässä sarjassa on Eino Leino, jolle runon ja suven hurmaannuttamina nykyisin liputamme aina heinäkuun kuudentena.
Juhlakalenteri paljastaa, että kyllä me juhlia osaamme. Maljoja kohotellaan ja kolpakkoja kolistellaan näille ja monelle muulle. Aina kun kiekkoleijona ärjähtää, Häkkisen formula pärähtää edes lähelle Schumacheria tai Korjuksen keppi lentää tarpeeksi komeasti, suomalainen juhlii. Ja miksi emme juhlisi, olemmehan kesän kynnyksellä. Antaa auringon paistaa ja hymyn levitä.
Latinankielinen sanonta ”Inter pocula” tarkoittaa maljojen keskellä. Nyt on juhlien aika. Kohottakaamme malja elämälle!
Veli-Matti Hynninen