Kolumni 160600
Rakastunut ihminen voi tuntea olevansa äärimmäisen yksinäinen ihminen, koska kukaan toinen ei voi ymmärtää hänen sielunsa syvyydessä roihuavaa paloa. Tunne on niin vahva ja niin syvä, että muut ihmiset ja asiat tuntuvat ulkopuolisilta. Rakastunut onkin – ilman rakastettuaan – äärimmäisen yksinäinen ihminen, kirjoittaa Roland Barthes.
Barthes on tunnettu ranskalainen kirjallisuustieteilijä ja semiootikko,yksi innoittajistani. Hänen kirjastaan Mytologioita olen jo vuosikausia ammentanut semiotiikan ja elämän suuria salaisuuksia. Barthesilla on kyky analysoida myyttejä, tekstejä ja ilmaisuja, joihin on kätketty elämän syvintä ulottuvuutta.
Barthesin uusin, tunteen filosofiaa erittelevä kirja on juuri nyt ilmestynyt suomeksi. Nyt kuljen Rakastuneen kielellä-kirja laukussani ja ahmin barthesilaista elämäntulkintaa sen minkä ehdin. En ole ainakaan vielä pettynuyt. Barthes peilaa elämää affirmaatio-käsitteellä. Affirmaatio tulee latinan sanasta af-firmare, joka tarkoittaa vahvistamista. Siitähän tulee myös sana konfirmaatio (con-firmare) mikä tarkasti ottaen tarkoittaa yhteen vahvistamista. , Mutta affirmaatio tarkoittaakin myöntämistä, kun rakastunut kohtaa rakastetun, tapahtuu myöntävää häikäistymistä, intoa ja haltioitumista mitä muut eivät lainkaan ymmärrä. Mutta tämä kaikki on kokijalle itselleen mitä todellisinta ja tavoiteltavinta.
No, ei Barthes kirjallaan tietenkään halua puhua vain rakastuneille vaan hän nostattaa elämän kiihkoa, iloa ja täyttymystä jokaisessa joka uskaltaa antautua elämälle. Jokaisella odotuksella, hellyydellä, riippuvuudella, mustasukkaisuudella, harhailulla tai epävarmuudella on oma viestinsä vietävänä. Pitäisi vain osata lukea niitä ja nauttia niistä. Jos rakastuneen lailla sulkee elämänsä muulta todellisuudelta, saa palkaksi varman yksinäisyyden kokemuksen.
Näin juhannuksen alla on tietysti mitä ajankohtaisinta pohtia Barthesin lailla rakkauden ja lemmen olemusta. Suomalainen juhannusjuhlinta pakottaa huomaamaan, että elämä on muutakin kuin Pohjois- ja Etelä-Korean tarkasti vartioidun rajan ylittämistä tai EM-jalkapallon pyörittämistä. Vaikka Helsinki viettää näyttävästi 450-vuotisjuhliaan ja yrittää epätoivoisesti vakuuttaa keskeisyyttään , suomalaisen elämän painopiste on aina pääkaupunkiseutua enemmän maalla, rannoilla ja juhannuskoivujen katveessa. On juhannus kesän juhla, ja elämän ihmeiden aika.
Jo ennen Euroopan unionin ihmettä on tätä auringonkierron taitetta kaikkialla Euroopassa juhlittu polttamalla valkeita, tanssimalla, remuamalla ja irrottelemalla sen minkä sielu sietää. Ja erityisesti täällä Pohjolassa, jossa karnevaaliakaan usein on vielä lunta ja pakkastakin, on koko karnevalistinen juhlaperinne jouduttu keskittämään vapun ja juhannuksen tienooseen. Nyt annetaan paukkua ja räiskyä, raivataan Johannes Kastajan lailla tietä elämälle, uudelle lemmelle ja rohkealle rakkaudelle, yllättävälle onnelle ja onnistumisen tunteelle. Vaikka aina muulloin ei elämä maistuisikaan, juhannuksena sen kaikki vivahteet nautitaan sisäisesti. Antaa kokkojen palaa, ja koko elämän roihuta.
Juhannus on lipun, Jussin ja lemmen oma juhlapäivä. Hiluja oli melkein joka tönössä ja lavatanssit päälle, määritteli Hannu Salama keskikesänjuhlaa Juhannustansseissaan. Salaman aito juhannuskuvaus ajoi hänet arkkipiispa Simojoen aikaiseen kirkonkiroukseen. Kuitenkin juhannus on mitä suurimmassa määrin kirkollinen juhla, Johannes Kastajan syntymäpäivä. Tulehan juhannus-sanakin sanasta Johannes mikä tarkoittaa että Jumala on armollinen.
Onneksi kirkkokin on myöhemmin katunut Salama-sotaansa ja ollut elämäntosiasioita kuvaavulle krijailijoille enemmänkin kuin armollinen.
Juhannuksen voi barthesilaisittain nähdä rakkauden myötäisenä juhlapäivänä. Elämä on rakkauden myöntämistä ja rakkauteen myöntymistä. Siksi elämän voi muulloinkin kuin juhannuksena kaunistaa ”rakastuneen kielellä.” Kannetaan koivut sisään, kukat pöytään ja ilo sydämeen. Elämä on juhla. Vaikka väliin elämässä on niinkuin huonossa konserttisalissa kuolleita kulmia, eikä ääni tahdo oikein kulkea, kunnon kaikupohjaa elämälle sittenkin on. Juhannuksesta alkava iso kesä muistuttaa, että elämä on tarkoitettu elettäväksi. On juhannus kesän juhla ja elämän ihmeiden aika.
Veli-Matti Hynninen