Hiroshima-lyhdyt lasketaan mereen Loviisan rauhanfoorumissa aina 6.8.
papin puntari 030800 010800 Veli-Matti Hynninen
Valoksi muuttuva musta päivä
Nyt on käsillä elokuun kuudes ( 6.8.), Hiroshiman ja Nagasakin pommien traaginen muistopäivä. Hiroshima-sanaan liityy jotakin hyvin raskasta. Siinä on ripaus yhteistä häpeää, aavistus selittämätöntä pahaaoloa. Katumistakin siinä on, mutta samalla jotain myönteistä, uuden haparointia. Miten selvitä eteenpäin? Miten löytää sellaista pohjaa elämälle, mikä ei perustuisi pommin logiikalle? Mistä löytää vaihtoehto väkivallan vahvistamiselle, armeijalle, väen ja voiman vallalle? Mistä löytyisi oivallus toisenlaiselle ajattelulle?
Sattumaa tai ei, tätä elokuun kudetta päivää on jo keisariajalla pidetty synkkänä päivänä. Jo siihen aikaan vietettiin elokuun 5.-6. päivinä suuria juhlia. Minkä kunniaksi ja miten, se ei ole jäänyt tietoomme, mutta se tiedetään, että noiden juhlien yllä leijuivat synkät pilvet. Elokuun kuudennesta tulikin ihmisten tietoisuudessa musta päivä (=dies ater). Siitä tuli ihmisten uskomuksissa epäonnenpäivä. Joka kuussa Kalendae, Nonae ja Idus olivat sellaisia päiviä, joita seurasi musta päivä. Roomalaisen uskomuksen mukaan mustana päivänä ei pitänyt aloittaa mitään uutta. se oli niin pahaenteinen päivä, ettei silloin uskallettu järjestää valtiollisia eikä muitakaan juhlia. Avioliiton solmimista tuona päivänä piti myös välttää, sillä senkin pelättiin sujuvan epäsuotuisasti, jos musta päivä osuisi heti sen alkuun.
No Hiroshiman pommi teki osaltaan elokuun kuudennesta todella mustan päivän, johon nyt tarvitaan kipeästi ja nopeasti uutta toivoa ja uutta valoa. Hiroshiman päivästä on tullutkin maailman rauhantahtoisten ihmisten yhteinen mielenilmaisupäivä. Maailman eri kulmilla rakennetaan hieman erityyppisiä kynttilälyhtyjä, jotka sitten lasketaan mereen toivonpilkkeeksi ihmiskunnan hämärään. Tämä tapa on kannatettava, uutta toivoa luova, sympaattinen ele rauhanrakentamiseksi. Historia todistaa miten pienistä iduista usein kasvavaa jotakin suurta ja kestävää.
Meillä Loviisassa tätä Hiroshimapäivää on jo kauan vietetty rauhankynttilöiden juhlapäivänä. Myös tänä vuonna on valmistettu satoja kynttilälyhtyjä, jotka nyt Hiroshimapäivän iltana klo 22 pitkänä kulkueena kuljetetaan merenrantaan. Loviisan uimarannalla ne lasketaan värikkäänä lyhtymerenä kellumaan paremman toivon merkkeinä. Jo Hiroshimapäivän alkaessa, keskellä yötä soittavat Loviisan kirkon keskiyönkellot sen merkiksi, että tästä mustasta päivästä on tullut valon ja uuden toivon päivä. Olisi syntiä antaa periksi, lakata kamppailemasta paremman tulevaisuuden puolesta. Valo on tullut maailmaan, se on vietävä kaikille, ihmistensuku ei saa hukkua, vajota pimeyteensä. Kirkonkelloissa on aina riemun ja uuden toivon sävel.
Olemme Loviisan rauhanfoorumissa halunneet luoda tätä valoa järjestämällä eri kansojen ja kulttuureiden ihmisille mahdollisuuden kohdata Loviisassa. Ei vain suomalaisugrilainen, suomensukuisten heimojen perhe, joka on usein ollut rauhanfoorumin ytimenä, vaan kaikkien ihmisten laaja perhe Amerikkoja, Australioita ja Japaneita myöten voi löytää uuden toivon Hiroshimalyhdyn lepattavasta liekistä.
Loviisan rauhanfoorumissa suunnitellaan myös uutta monumenttia, suurikokoista MILLENNIUM 2000-taideteosta, jonka tehtävänä olisi kuvata elämäntapaamme vuosituhatluvun taittuessa. Mitä sellaista meillä on minkä voisimme antaa perintönä tuleville sukupolville? Ojennammeko rauhanlehvän, toivoa tuikkivan kynttilän? Vai puristammeko käden nyrkkiin? Vaadimmeko tarttumaan aseeseen tai painamaan tuhonnappia? Jeesus itse onnittelee ikiautuaiksi rauhaan sitoutuvia ihmisiä. Onniteltavia ovat rauhantekijät, heidän on Jumalan valtakunta.
Nyt vietettävä RIEMUVUOSI 2000 haastaa tarttumaan uudella innolla rauhaan. Se tapahtuu avaamalla kätemme nyrkistä, tarttumalla toinen toistamme kädestä, siunaamalla toisiamme, koskettelemalla ja hellimällä, antamalla vallan jumallaiselle viholliseen astu ulottuvalle rakkaudelle. Tämä rakkaus ei ole meistä itsetämme lähtöisin, se täyttyy Jumalassa, joka on lahjoittanut meille pelastuksen.
Silloin kun tämä rakkaus valtaa mielet, yksikään päivä ei ole musta, vaan esiin murtautuu valoisa, uskon, toivon ja rakkauden juhlapäivä.
Veli-Matti Hynninen