Hannamaria & Harald Büschin paratiisissa Hampurissa 2000
Papin puntari 240800
Poikamato oli kerran tulisesti rakastunut tyttömatoon. Siinä se lemmentuskissaan kiemurteli, niinkuin nyt rakkaus aina väliin meidät luontokappaleet panee vääntelehtimään. Mutta surullista tässä tarinassa onkin se, että tyttömadolta ei herunut vastakaikua. Se ei lotkauttanut korvaansa poikamadon tunnustuksille. Ja niin poikamato päätti panna kaikki peliin. Jos et rakasta minua, niin minä heittäydyn kanan eteen, se uhkasi.
Näinhän me toimimme. Jos toinen ei suostu tai ei tee kuten toivomme, heittäydymme marttyyriksi tai uhkamme tuholla. Tuhonmerkit kirkuvat kaikkialla. Lähiympäristömme, kansojen historia, koko yhteiselämä on haavoittuvaa, arpeutunutta.
Tanskalainen psykoterapeutti ja pastori Bent Falk kävi Suomessa luennoimassa meille rakkauden hinnasta. Hänen puheessaan toistui ajatus, että rakkaudella on aina hintansa, mutta silti rakkautta ei voi koskaan ostaa eikä myydä. Hintana on aina koko olevan suhteen paino. Hintaan kuuluu myös se, että rakastetun lopulta aina menettää, jokainen rakkaus päättyy kerran. Jokainen liittyminen sisältää jo surun siemenen, jos ei ole valmis maksamaan tätä hintaa, ei tiedä mitään rakkaudesta.
Läheisyys on haavoittuvaa, herkkää ja usein haparoivaa. Mutta siinä onkin rakkauden voima. Sitä ei voi saada vaatimalla, sen vain voi ottaa vastaan, kun sitä on tarjolla. Bent Falkin mielestä ei pidä erottaa jumalallista rakkautta (agape) maallisesta (eros), koska Jumala kaipaa meitä aivan samalla tavalla kuin me kaipaamme yhteyttä toisimme. Jumalan rakkaus on samanlaista: ilmaista, yhteyttä luovaa, heikkoa vahvistavaa. Rakkaus koetaan rakkauden itsensä vuoksi, ei hyödyn tai velvollisuuden vuoksi, vielä vähemmän pakosta. Vaikken tässä Bent Falkin filosofiassa mitään varsinaisesti uutta kuullutkaan, ajattelin miten tärkeää on muistaa rakkauden avaruutta ja syvyyttä. Rakkauden voimalla luomme kokonaisia maailmoja, rakennamme uutta loppumatonta tilaa, valamme kimmoisaa pohjaa elämälle. Hyvältä pohjalta sitä ponnistaa vaikka miten korkealle hyvän tuulen ylärajoille asti.
Näin Urho Kekkosen 100-vuotissyntymäjuhlan lähestyessä meillä Kekkosen ajan lapsilla on aihetta muistoihin. Kekkonenhan tunnetaan määrätietoisena miehenä. Hän ei jää fundeeraamaan, eikä haparoimaan vaan päättäväisesti kulkee aina kohti päämäärää. Hänen tapansa rakastaa on sama. Hän ottaa kaikki asiat ja ihmiset haltuunsa. Muistan kerrankin kun kaikki ei mennyt kansan tahdon mukaisesti hän otti vastuun tokaisemalla: ”Syyttäkää minua – Kekkosta.”
Bent Falk puhuu rakkaudesta. Kuuntelin toisenkin luennon. Siinä suurlähettiläs Antti Karppinen eritteli Paasikivi-Seurassa venäjäläisyyden olemusta. Karppinen vertaili Jeltsinin ja Putinin erilaista tapaa johtaa maataan. Jo Paasikiven viimeisestä Moskovan matkasta lähtien Karppinen on läheltä seurannut venäläisen sielun liikkeitä. Ei vain rakkaudessa vaan myös maailmanpolitiikassa monet asiat selittyvät myyteillä, hän muistutti.
Putinin valtaannousua tukee karhumyytti. Nuori upseeri Putin teki Jeltsiniin vaikutuksen kaatamalla vaaran hetkellä karhun. Jeltsinin seurue säästyi. Tästä alkoi tämän pietarilaisen takapihojen vintiön kuningastie huipulle. Ensin upseeriksi ja juristiksi, vakoilijaksikin. Ja sitten nopeaan nousuun maanjohtajaksi. Karppisen mukaan tämä hyvämuistinen pokerinaama astelee aina pystypäin ja varmoin askelin, mutta – epävarmaan suuntaan. Kun taas sairaalloinen, vanheneva Jeltsin usein haparoi, mutta hänellä on aina – oikea suunta.
Kumpi on parempi? Kulkea päättäväisesti mutta päämäärättömästi? Vai haparoiden, mutta kohti oikeaa päämäärää? Putin ei kuulemma ole halukas ottamaan riskejä kuten Jeltsin, joka usein näytti leijonankyntensä myös itse synnyttämiensä kriisien laukaisijana.
Henri Bromsin semiotiikka tuntee ajatuksen vaeltelevasta kulkutavasta ( MBW =management by wandering), joka näyttäisi tarkoittavan jeltsiniläisen, epävarman vaelluksen paremmuutta. Rakkaudessa kuten koko elämässä taitaa usein olla juuri näin. Pitää tyytyä kulkemaan käsikopelolla, tunnustelleen, erehtyenkin. Niin suurmiesten kuin meidän tavallisten tallaajienkin elämä näyttää opettavan tätä yhtä ja samaa läksyä:
Se joka uskaltaa, se voittaa.
Veli-Matti Hynninen