Kolumni 27,2000-10-27
Kotkaa, Loviisaa, Porvoota, Helsinkiä, Tallinnaa ja Haapsalua yhdistävä ekumeeninen Konstantinuksen ritarikunta on ottanut nimekseen OCM-Suomenlahti. Nyt vietettävän YK:n aseidenriisuntaviikon ja Kirkon vastuuviikon hengessä nämä ritarit ovat päättäneet nousta rauhan, oikeudenmukaisuuden ja yhteyden ajajiksi. On ollut hyödyllistä kuunnella miltä me itäuusmaalaiset näytämme toisten silmin. Kauempaa näkee tarkemmin, sanoo runoilijakin.
Monien mielestä olemme liikaa juuttuneet varjelemaan omia reviirejämme. Kenties olemmekin kieli- tai kulttuurisyihin vedoten kääntyneet liikaa sisäänpäin. Vai mistä johtuu, että pitkän Eurooppanelosen varrella juuri me itäuusmaalaiset kehitymme muita hitaammin? Onko moni-ilmeisyytemme kääntynyt meitä itseämme vastaan?
Myös Vastuuviikko avaa uusia näkökulmia. Jos 4600 miljoonaa vuotta vanhaa maapalloamme verrataan 46-vuotiaaseen ihmiseen, kahdesta ensimmäisestä elinvuodesta emme tiedä juuri mitään, seuraavistakin yllättävän vähän. Dinosaurukset ja matelijat ilmestyivät, kun täytyimme 45 vuotta. Nisäkkäät astuivat kuvaan kahdeksan kuukautta sitten, apinaa muistuttava ihminen vasta viime viikon puolivälissä. Viime viikonlopulla maata peitti viimeinen suuri jääkausi. Nykinen ihmisrotu on ollut elossa neljä tuntia. Tunti sitten keksittiin maanviljelys, teollinen vallankumous käynnistyi minuutti sitten.
Tämän viimeisen minuutin aikana olemme onnistuneet muuttamaan paratiisin kaatopaikaksi. Olemme tuhonneet 500 eläinlajia ja tyhjentäneet energialähteet olemattomiin. Pahinta lienee kuitenkin se, että riehumme villi-ihmisen lailla pyssy kädessä ja uhkailemme toisiamme sodalla. Onko siis lainkaan ihme jos Jumalan huumorintaju alkaisi olla koetuksella, eikä pappejakaan enää naurata, kun henkikurkussa pakenemme tätä säälimätöntä sekoiluamme
Olen yrittänyt kysyä Jumalalta, mitä nyt pitää tehdä.
– Töihin siitä, hän patistaa.
Töitä kyllä piisaa ritareille, kunnanvaltuutetuille, parlamenteille, hallituksille, entisille ja nykyisille presidenteille, YK:lle, EU:lle, Paasikivi-Seuralle, Loviisan rauhanfoorumille ja – tämän voin varmasti luvata – sinulle.
Nyt on työtä siis tarjolla. Palkasta ei pidä puhua, eikä Lauri Ihalaista kannata näihin bileisiin vaivata. Näissä talkoissa ei mitata ansiotasoa eikä rajoituta Suomenlahdelle tai Itä-Uudellemaalle.
Nyt polkaistaan pidemmälle ja syvemmälle.
Pelissä on koko pallo ja koko tulevaisuus.
Veli-Matti Hynninen