Veli-Matti Hynnisen Kolumni Uusimaalle 171100
Presidentti Tarja Halonen peräänkuuluttaa laajapohjaisen turvallisuuskäsitteen mukaista ulkopolitiikkaa. Euroopan on itse hallittava sotilaallisten kriisiensä lisäksi myös siviilikriisit. Vaikka suursodan uhka on väistynyt, Eurooppa on täynnä helposti räjähteleviä konfliktin siemeniä. Pärjäämmekö ilman NATO:a kehittämällä omaa puolustustamme?
Kalevi Sorsa näkee uudessa kirjassaan Tarja Halosen ”vähän enemmän eurooppalaisena” ja Martti Ahtisaaren ”enemmän natolaisena”. Ahtisaari ärähti Sorsalle ja sanoi olevansa vain ”transatlanttinen”, eikä käsitteitä saisi sotkea, vaati rauhanruhtinas. Kansalaisten tulisi nyt keskustella ja tietää enemmän, Paasikivi-Seura tuokin NATO:n parin viikon päästä Porvooseen.
Vielä kuumempi peruna pyörii tällä hetkellä Paavo Lipposen ja Toni Blairin suussa. Pääministerit panivat Eurooppa-pallon pomppimaan siihen malliin, että viimeistään nyt suomalaistenkin on tehtävä pelisäännöt selviksi. Hallituksella ja oppositiolla on eriväriset pelihousut, lisäksi Lipposella ja Tuomiojalla pelikengätkin näyttävät olevan eriparia, mutta peli on sama: Suomi menee vauhdilla Euroopan kovaan ytimeen. Tätä peliä ei enää vihelletä poikki, kysymys on vain sääntöjen viilauksesta. Me olemme isäntä Euroopassamme.
Rikas kauppias Enrico Scrovegni 1300-luvulla rakennutti roomalaisen areenan raunioille palatsin.Sen kappelin freskoseinälle hän maalautti hyveiden ja paheiden henkilöitymät. Ne katsovat toisiaan silmiin. Kateus tuijottaa Laupeutta, Epätoivo Toivoa ja Hulluus Viisautta. Mutta Vihan vastakohdaksi ei tullutkaan Rakkaus vaan Temperantia. Naishahmolla on sylissään linnoitettu kaupunki, jota täydentää Retoriikan (puhetaidon) hahmo. Viha sai siis vastapelurikseen Temperantian, itsehillinnän ja itsehallinnan hahmon.
Puhetaidon ja politiikan oikea sekoitus avaavat tässä tietä Euroopalle. Aina kun eurooppalaiset ovat tämän oikean sekoituksen unohtaneet, maanosamme on ajautunut kurimukseen. Missään historian vaiheessa kansallisvaltiot eivät ole kauan selviytyneet liittoutumatta. Entä nyt? Olisimmeko jälleen hukassa, jos kadottaisimme eurooppalaisuuden ja transatlanttisuuden oikean sekoituksen?
Scrovegnin kappelin nainen on sitonut miekkansa ja suitsinut suunsa. Kultaruusun lailla hän kukoistaa ja hellii sylissään viihtyvää Politiikkaa. Hänellä juoksee myös järki, puhekumppanikseen hän on valinnut Puhetaidon. Kaunottaremme on kaiken kukkuraksi avokaulainen, ratkiriemukas ja raikas.
Jos joku sanoo, että tätä naista ei ole olemassa, avatkoon heti silmänsä ja lähteköön tutustumismatkalle Scrovegnin Eurooppaan.
Veli-Matti Hynninen