Puntari 2281100
Nyt riemuun ratketkaamme! Viime adventtina käynnistynyt Riemuvuosi 2000 täyttää tasan vuoden. Tämä riemuvuosi on niin suuri, ettei se mahdu yhteen kalenterivuoteen. Riemuvuosi 2000 jatkuu ensi vuoden 2001 pääsiäiseen asti. Riemuvuosi aloitti toivon vuosituhannen muistuttamalla että edessä on aina parempaa, valoisampaa. Toivo on sitä, että kuljemme koko ajan kohti onnellisempia aikoja.
Tähän adventtiin liittyy muutakin jännittävästi tavallisuudesta poikkeavaa. Uusi messu käynnistyy. No, onhan sitä jo kokeiltu vuosia, mutta nyt se räjähtää. Vanhaa jumalanpalvelusjärjestystä ei yksinkertaisesti enää saa käyttää. Seurakunnat voivat valita sävelmät neljästä eri sarjasta. Näistä suosituimmaksi muodostunee Tuomo Nikkolan hengellisiin kansansävelmiin perustuva sarja. Muissa sarjoissa toistuu gregoriaanis- tai anglikaanistyyppinen sävelkulku. Jo kokeilujumalanpalvelukissa tutuksi tullut ”Jumala loi” -virsi on puolestaan tutustuttanut valoisaan perhemessusävelmään. Valinnanvaraa siis on, seurakunnat itse päättävät mikä otetaan.
Myös jumalanpalvelusta tarkoittava sana ”messu” iskostuu nyt vakituisesti käyttöön. Herran ateria eli messu (missa) tarkoittaakin yksinkertaisesti jumalanpalvelusta, sitä että Jumalan kansa kokoontuu pappinsa johdolla nauttimaan Herran aterian. Messu ei ole vain muistelemista vaan se on läsnäolevan Jumalan kohtaamista. Jeesus Kristus itse on todellisesti läsnä saarnassa ja ehtoollisessa. Seurakunta osallistuu messuun (missa cum populo), mutta pappi voi myös yksin toimittaa messun (missa solitaria) seurakuntansa puolesta.
Messun toteuttaminen on entistä enemmän myös seurakuntalaisten vastuulla. Seurakuntalaiset osallistuvat messun valmisteluun ja toteutukseen. Tekstien lukemisen tai kolehdin kantamisen lisäksi seurakuntalainen voi kirkkoherran luvalla avustaa myös ehtoollisen jakamisessa. Seurakuntalaiset toimittavat messua rukoilijoina, myös hljaiselle rukoukselle on messussa varattu tilaa.Monelle suomalaiselle ehkä vähän outo tapa toivottaa lähellään istuville rauhaa kättelemällä tulee nyt samalla tutummaksi. Muutenkaan messun aikana liikkuminen ei ole kiellettyä. Rukouskynttilän sytyttäminen tärkeän ihmisen tai asian puolesta on luonnollinen osa messua. Seisomaan nousemista on vähennetty. Pyhän evankeliumin ja uskontunnustuksen aikana kuitenkin aina seistään.
Messu-uudistuksessa tartuttiin kuitenkin valitettavan vähänpääasiaan. Ei oikein osattu nähdä koko uudistusta tavallisen seurakuntalaisen kannalta. Kaavasta, sanamuodoista, sävelmistöistä ja muista ulkonaisista seikoista on kyllä puhuttu paljon. Sekin on lausuttu hurskaan painokkaasti, että messu on koko seurakuntaelämän keskus. Mutta miten? Miten messu voisi enemmän nykyistyä tavallisten seurakuntalaisten elämässä ja vastata työn ja kuormien uuvuttamien ihmisten tarpeisiin? Tätä en juuri kuullut pohdittavan.
Miten kaikki viikon aikana koetut kohtaamiset löytäisivät paikkansa messussa? Miten sulattaa rukoukseksi se, mitä tapahtuu elämässä, ja miten elämäksi se, mitä tapahtuu rukouksessa. Messun tehtävänä on liittää meidät lähiyhteyteen ihmisten, ympäristön ja koko luomakunnan kanssa. Tänäisillä ja huomisilla kohtaamisilla , elämän rosolla, ympäristöllä ja yhteiskunnalla pitäisi olla paljon suurempi paikka messussa. Mutta kun uusi Oulun piispakin heti ensihaastattelussa sulkee yhteiskunnan ulkopuolelleen vetoamalla hengellisyyteensä, mitä enää voi toivoa sellaiselta kirkolta?
Jaksamisen juuret ovat siinä, että paremmin olisimme yhteydessä toisiimme ja ympäristöömme. Messusta voi tulla uusi vasta silloin kun se vastaa meidän tavallisten ihmisten kysymyksiin välittämällä Jumalan kosketuksen arkitodellisuuteemme. Uusi messu on onnistunut silloin, kun se entistäparemmin vaikuttaa arjessa, tuo Kristuksen käsinkosketeltavan läheiseksi niin että tunnemme olevamme osa häntä.
Veli-Matti Hynninen