Kolumni 22.12.2000
On hauska huomata miten vuosien lisääntyessä joulujen välit kummasti lyhenevät. Vastahan oli joulu ja joko taas. Kunhan tässä vielä muutama vuosi vierähtää, niin tämän laskuopin mukaan elämä alkaa olla enää yhtä joulua.
Entinen seurakuntalaiseni Esko Koivu Helsingin Kulosaaresta julkaisi muutama vuosi sitten jouluksi kirjan, jossa hän kertoo amerikkalaisesta joulunvietosta. Jouluglögejä ja kakkuja, värejä ja makuja Suomea enemmän. Koreat kuuset, värikkäät joulukirkot, ruokaakin runsaasti tarjolla, mutta ei lainkaan niin raskasta ylensyöntiä kuin meillä Suomessa. Aitoon amerikkalaiseen tapaan pannaan sadut joulukortitkin esille, näytille seinille tai pöydille. Jokainen saa nähdä miten meillä jouluna.
Esko Koivu Nashvillessa ennakoi jo silloin kaimaansa Esko Ahoa Harvardissa. Esko kuin Esko.
George Bush ja Al Gore olivat tuohon aikaan vielä keskenkasvuisia pojanviikareita. Sen sijaan amerikkalaisen unelman kiintotähti Elvis Presley teki jo vahvasti tuloaan. Sattumalta Elvis kävi joulun alla juuri Nashvillessa puristamassa Esko Koivun kättä. Elvis ja Urho (Kekkonen) olivat tuona jouluna (1957) vielä kuningastiensä alkutaipaleella. Showbisnes ja yhdentyvä Eurooppa vasta tekivät tuloaan Suomeen, maaltamuutto Helsinkiin ei ollut vielä räjähtänyt käsiin, ensimmäistäkään lähiötä ei ollut ehtinyt vielä nousta Kontulaan. Moni muistaa tuona jouluna päässeensä vielä rekipelillä joulukirkkoon. Ystäväni Koivu kertoo kokeneensa myös amerikkalaisen joulun jazzit ja bluesit, osaavathan amerikkalaiset tuottaa muitakin kuin jouluniloja meitä jäykkäniskaisia suomalaisia kekseliäämmin.
Joululla on pitkä muisti. Moni tavoittelee huomaamattaan lapsuutensa joulutunnelmaa. Kuten Umberto Eco kirjassaan Ruusun nimi kertoo miten jumalaista olisi, jos ihmisellä olisi vähänkin parempi muisti. Muisti on Jumalan lahja. Mutta yhtä tärkeää on myös se, että voi unohtaa ja jättää taakseen taakaksi kasvaneet harmit. Kohtaamansa ymmärtämättömyyden ja suvaitsemattomuuden saa upottaa meren syvyyksiin. Joulu muistuttaa, että näiden unohtaminen on aina syytä pitää kunniassa.
Tämän joulun eläimiksi nostan härän ja aasin. Legendan mukaan kaikki eläimet olisivat halunneet päästä jouluseimelle, ja tarjosivat ”palvelujaan” enkeli Gabrieleille joka oli portinvartijana. Leijona uskoi uljaudellaan ja voimallaan ansaitsevan paikkansa seimeltä ja lupasi turvallisuutta. Mutta Gabriel torjui tarjouksen koska piti leijonaa liian itsetietoisena. Kettu puolestaan lupasi varastaa naapurikylistä kaikki kananpojat ja ilmoitti voivansa taata pyhän perheen ruokatalouden. Hänet Gabriel torjui liian epäluotettavana. Uljaskaulainen riikinkukko pöyhisteli ja luapaili siinä seuraavan ka lupasi somistaa ja koristaa tallin edustuskuntoon. Mutta Gabriel piti häntä liian itserakkaana. Kaikki vuorollaan kävivät tarjoutumassa, mutta yksikään ei läpäissyt Gabrielin vaatimusta. Lopulta Gabrielin silmä osui kedon reunalla käyskentelevään härkään ja aasiin. – Ettekö ole lainkaan kiinnostuneita seimipaikastanne, uteli Gabriel heiltä.
No, mieluusti tulisimme, mutta kun meillä ole juuri mitään ansioita. Korkeintaan voisimme hännällämme huiskia kärpäsiä tallista, mutta sehän on niin kovin vaatimatonta, he sanoivat pää painuksissa. Mutta Gabriel innostuikin heistä ja sanoi, että tämä asenne edustaa oikeaa joulua. –Otan teidät seimelle, lupasi Gabriel. Ja siitä lähtien härkä ja aasi ovat kuuluneet seimiasetelmaan lähtemättömästi.
Näistä kahdesta olen tämän RIEMVUODEN joulun eläimeksi valinnut aasin. Ei aasi ole sen hyvä- tai huonomuistisempi kuin muutakaan lajitoverinsa, mutta se päihittää kyllä ahdasmieliset ihmiset mennen tulleen. Raamattu puhuu myös Bileanin aassista, joka tunsi ihmistä paremmin myös Jumalan tahdon. Jesajan kirjassa härän ja aasin kerrotaan tuntevan isäntänsä paremmin kuin kuin Israelin kansa Jumalansa. Aasista löytyy myös lempeyttä ja nöyryyttä paljon enemmän kuin ahdasmielisestä ihmisestä. Tyhminkin aasi päihittää huumorintajuttoman ja suvaitsemattoman ihmispolon. Pahinta olisi ryhtyä päsmäröimään toisen uskoa ja vielä pahempaa antaa toisen tuneta, että olet ”senkin aasi”.
Ei siis ihme, että enkeli Gabriel kelpuutti seimelle härän ja aasin – eläinkunnan huumorintajuisimmat edustajat. Aasilla venyy pinna, eikä sen selkäkään vähästä katkea. Kyllä se notkuu kun pilkatut ja naurunalaiset kömpivät sen selkään virkistäytymään. Lyhytjalkaisena se on kömpelökin, mutta taittaa turvallisesti matkaa vaikeakulkuisessakin maastossa. Aasi on aina luotettava. Eikä sen selästä putoa korkealta. Härästä puolestaan säteilee turvallista lämpöhöytyä. On aivan varmaa että härkämäiselle kosteakielelle löytyy aina käyttöä. Kielentaitoja näet tarvitaan moneen muuhunkin kuin puhumiseen tai vierasmaalaisten kohtaamiseen.
Joulu on sekä hyvä- että huonomuististen juhla. Se ei yllätä vain taipuisuudellaan ja lämmöllään vaan myös anteeksiantamuksellaan ja rakkaudellaan. Seimestä kasva pelastus koko maailmalle. Kuten runoilija sanoo: jokaisella on oikeus vastasyntyneen lailla jakaa paimenten ja eläinten kanssa joulun ilo ja ihmetys. Vaikka ei olisi tilaa majatalossa, kukaan ei jää joulusta ulkopuoliseksi, sillä joulun on eniten juuri ulkopuolisten juhla.
Samaan joulupotrettiin mahtuvat aasein ja härkäin kanssa myös itämaan viisaat kuninkaat ja tietenkin ne kuuluisat Herran enkelit. Jouluenkeli ottaa itsensä joulunkevyesti. Joulu yllättää ottamalla huomioon juuri pienimmät, mutta myös suuret, myös eläimet siinä missä ihmisetkin. Koko luomakuntaa, kun Jeesus saapuu.
Rientäkäämme siis talliin tätä ihmettä katsomaan. Kumartukaamme. Ja juhlikaamme!
Veli-Matti Hynninen