Kolumni 22.12.2000
Milloin vaihtuu vuosituhat? Vuosi sitten kinasteltiin siitä alkaako uusi vuosituhat vuonna 2000 vai 2001? Laskutavasta riippumatta ainakin vuosituhatluku vaihtui jo vuosi sitten ja yhtä varmasti kääntyy historian lehti – viimeistään nyt – uudelle vuosituhannelle. RIEMUVUOSI 2000 jatkuu ensi pääsiäiseen. Uuden vuosituhannen huuma ei hetkessä haihdu, elämäntapa on muuttunut, toivon vuosituhat on tuonut tullessaan muutoksen.
Tämä joulu on erilainen. Myös juhlatavat ovat muuttuneet. Uusi jumalanpalveluskäytäntö palauttaa vanhaa kunniaan. Joulua valmistava adventti on nyt oleva karnevalistisen pikkujouluhössötyksen sijasta entistä korostuneemmin paastonaikaa. Jouluaattonakaan ei vielä päästä itse asiaan, silloin vielä tyydytään lukemaan joulun profetioita. Pyhänä jouluyönä vietettävää enkelten messua seuraa jouluaamun paimenten messu. Vasta joulupäivänä vietettävässä kansan messussa kaikki joulun juhlijat kohtaavat.
Toinen joulupäivä nostattaa marttyyri Stefanuksen muistopäivänä esiin tulen ja veren punaiset sävyt. Kamppailu, vastustajien sietäminen ja vastusten voittaminen kuuluvat elämään. Apostoli Johannekselle omistettu kolmas joulupäivä sekä Jeesuksen pakolaisuudesta ja lasten viattomuudesta muistuttava neljäs joulupäivä ovat myös nousussa. Kolmas ja neljäs joulupäivä ovat juhlapäiviä. Yli kahdensadan vuoden tauon jälkeen (1772-) ne halutaan nostaa jumalanpalveluspäiviksi. Jouluperinteen renessanssi muistuttaa, että juhlat kuuluvat elämään ja niitä tulisi myös viettää.
Vaikka juhlia kuinka lisättäisiin, arkitodellisuus ei hellitä. Tätä RIEMUVUODEN joulua oli suunniteltu vietettäväksi tavallista juhlallisemmin juuri Betlehemissä, Jeesuksen syntymäkaupungissa. Palestiinalaisten hallitsema ja israelilaisten saartama Betlehem oli kuitenkin liian tulenarka tämän joulun juhlapaikaksi. Pyhiinvaeltajat loistivat poissaolollaan ja hotellit ammottivat tyhjyyttään. Nyt olisi ollut sijaa majataloissa, mutta Rauhanruhtinaan oli paettava viettämään 2000-vuotisjuhliaan NATOn, Euroopan unionin ja muiden rauhanturvaajien takaamille rauhallisemmille alueille.
Jouluna 2000 uutiset toistivat lausetta: ”Joulu on peruutettu Betlehemissä.” Jerusalem on juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhä kaupunki. Se ettei Betlehemissä uskalleta juhlia joulua eikä rauhantuojalla itsellään ole sijaa omalla kotiseudullaan, kertoo miten heikosti olemme kristittyinä pukeutuneet rauhantekijän rooliimme. Niitä, jotka ottavat todesta Jeesuksen antaman rauhantekijän tehtävänsä, vähätellään yhä. .Loviisan rauhanfoorumin olemassaoloakin saatetaan ihmetellä, mitä varten? Moni on käynyt minunkin korvaani kuiskaamassa: lopeta jo tuo rauhasta puhuminen, eihän se ole enää muotiakaan. Olen vastannut sanomalla, etteivät ne Jeesuksen opit aina ennenkään ole muodin perässä joutaneet juoksemaan.
Vaikka monet kristityt ovat länsimaissa omaksuneet konservatiivisia yhteiskunnallisia arvoja, ja jotkut fundamentalistiset ryhmät ovat nousseet jopa rauhantyötä vastaan, on kristittyjen osallistumista 1900-luvun rauhanrakennustyössä pidettävä merkittävänä. Rauhanruhtinas itse ei salli varustautumista vaan kieltää suoraan tekemästä pahalle vastarintaa. Mutta moni on halunnut hypätä Raamatussa tämän kohdan yli, koska se niin huonosti sopii itseään liioittelevan itsekkään ajattelun päämääriin.
Tore Modeen vertaili kolmannen joulupäivän lehtikolumnissaan (Hbl 27.12.2000) eurooppalaisten kaupunkien henkeä ja väitti Helsinginkin muuttuneen viime vuosisadalla ilottomaksi kaupungiksi. Ennen sen kaduilla kaikunut monikielinen leikki ja seuraelämä on muuttunut vakavaksi yksitotisuudeksi. Kun hyvät pukeutumis- ja elämäntavat katoavat, katoaa samalla elämää niin monin tavoin rikastuttava tyylitaju, arvelee Modeen. Olen samaa mieltä, ilo on karkaamassa käsistämme ja ihan omaa syytämme, mutta minne? Ja miksi?
Joulunpyhät ja uuden vuosituhannen alku antavat aiheen koko elämän, myös tapojen ja tunteiden inventaarioon. Toivon vuosituhat on alkanut, edessä on entistä parempaa ja valoisampaa. Miten hyvää ja miten valoisaa, se riippuu eniten meistä itsestämme.
Veli-Matti Hynninen