Papin puntari 7.1.1999
Viereisestä pöydästä kuulin railakkaan arvioinnin Suomen nykytilasta. Kaikkitietävä naisihminen siinä valitti, että nyt se ”Suomi on sitten myyty Euroopalle, olemme enää vain vuokralla.” Sanoja tarkotti varmasti sitoutumistamme Euroopan unioniin ja euroon, kaikki oma on mennyttää hän tuntui tuumivan.
Luopuminen omasta rahasta on ollut myös meille suomalaisille historiallinen itsenäisyyden symboli. Muistan miten Viron vapautumisen aikoihin virolaiset ystävämme iloitsivat kun oma lippu taas vedettiin salkoon. Mammelaulua lauletiin ja maljoja kohotettiin. Mutta sitäkin suurempi muutos koettiin kun Eesti krooni saatiin hyppysiin ja oma valuutta alkoi vahvistumisensa. Luopuminen omasta rahasta voi ensialkuun tuntua menetykseltä. Ehkä pidemmän päälle se tuntuukin voitolta kuten Euroopan unionin jäsenyys yhä enemmän tätä nykyä keotaan. Suomi on edelläkävijä, tiennäyttäjä ruotsalaisille ja monille muille, jotka ottavat meistä mallia.
Vuoden vaihtuessa Suomi on noussut Saksan ja edellisen puheenjohtamaan Itävallan kanssa Euroopan unionin johtotroikkaan. Suomi on saanut tehtäväkseen liputtaa yhdessä näiden kanssa Euroopan unionille myös ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Suomi puhdistaa kasvojaan valmistautuessaan vuoden jälkipuoliskolla koittavaan EU:n puheenjohtajakauteen.
Suomea on kutsuttu Euroopan unionissa ”luokkansa paras oppilas”-arvonimelleä. Suomalaiset ahkeroivat määrätietoisesti ja järjestelmällisesti Eurooppansa hyväksi. Mutta eivät vain valtiot vaan myös – ja ennenmuuta – ihmiset yhdentyvät Eurooppaan. Oli ilo huomata miten monesta Euroopan ja maailman maasta tuli joulupostin mukana meille menestyksen ja onnentoivotuksia Loviisalle. Ihmisten Euroopassa yhteydet solmitaan henkilötasolla. Paikallistasolla rakennetut vuorovaikutukset kuuluvat yhteydenpidon aateliin.
Niin nytkin. Romanianunkarilainen piispa Àrpád Mozes on tuomassa tuoreita terveisiä rovastikuntaamme ja seurakuntaamme. Arkkipiispa Jukka Paarman virkaanvihkiminen lennätti piispa Mozeksen Suomeen ja vanhat loviisayhteydet puolestaan toivat hänet pariksi päiväksi vieraaksemme. Romanian sini-kelta-punainen trikolorityyppinen lippu liehuu näinä päivinä Unkarin lipun rinnalla Àrpád Mozeksen kunniaksi. Sininen muistuttaa taivaan sinisyydestä, keltainen maan mineraalirikkauksista. Punainen väri viittaa uhrimieleen, jota Romaniankin historia on pitkin matkaa kysynyt.
Loppusyksystä Suomessa vieraillut Romanian nykyinen presidentti Emil Constantinescu vakuutteli meille, että unakrilaisväestön asema Transilvaniassa on parantunut. Mozekselta saamme varmasti kuulla miten luotettavia hänen presidenttinsä tuomat vakuuttelut olivat.
Romanailaiset ovat tunteneet historiallista yhteenkuuluvuutta eteläisen Euroopan romaanisia kieliä puhuviin maihin. Periytyyhän Romanian kieli latinasta ja valtion nimi Romania tarkoittaa roomalaisten maata. Mutta Romanian halkaiseva Karpaattien vuoristo jättää toiselle puolelle vuoristoa Transilvanian alueen, joka on vanhastaa sitoutunut Unkariin. Vaikka historia on heitellyt Transilvaniaa milloin mihinkin, sen unkarihenkisyydestä ei yksinkertaisesti voi päästä eroon.
Kun Kaarle II luopui kruunusta poikansa Mikael I:n hyväksi ja neuvostoliitto miehitti Romanian (1944) lehti kääntyi totalitarsinmin suuntaan. Varsovan liiton ja SEV:in jäsenenä Romania oli osa itäblokkia, vaikkakin se noudatti koko ajan omaperäistä ulkopolitiikkaa. Vuodesta 1965 Nicolae Causescu piti maata loistokkaassa keisarinotteessaan. Kaikkialle soluttautunut salainen poliisi Securitate vaiensi kansan, joka kulki johtajansa talutusnuorassa aina Ceausescun kaatumiseen (1989) asti.
Pröystäilevä elämä velkaannutti valtion. Sitten vyötä kiristettiin, velat maksettiin, kansa kärsi. Tyytymättömyys kanavoitiin vähemmistökansallisuuksiin, unkarilaisiin, saksalaisiin ja mustalaisiin. Ei siis ollut ihme, että unkarilais-saksallaisella Transilvanian alueella Brasovissa ja Timisoarassa kansa vihdoin nousi kapinaan. Protestilipun heiluttajista yksi tunnetuimpia oli piispa László Tökés, jonka peloton toiminta loi kansannousulle tilaa. Näissä tunnelmissa Maailmanmaineeseen noussut Laszlo Tökes tuli 1990 Loviisaan vastaanottamaan Kalevi Sorsan kädestä Loviisan I rauhanpalkinnon.
Vastakkainasettelu jatkuu yhä. Hallituksen vastaisia mielenosoituksia yritetään väkipakolla tukahduttaa. Oppositiosta kuuluu myös vaatimuksia kuningas Mikaelin (76) vallan palauttamiseksi. On mielenkiintoista kuulla millä mielellä unkarilaisväestö nyt Transilvaniassa elää. Jukka Paarman juhla ja sitä myöten Àrpád Mozeken Loviisan matka osuvat mielekinntoiseen aikaan.
Veli-Matti Hyninen
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++