Papin puntari 1999-03-03
Heidi Hautala on juuri aloittanut toisen presidenttikautensa Suomen tsavallan presidenttinä. Teologian tohtori, dosentti Outi Lehtipuu on valittu Jukka Paarman jälkeen Suomen ensimmäiseksi naisarkkipiispaksi. Naiset ovat vihdoin nouseet osaansa ja ottaneet vallan eläkeläistyneestä Suomestamme. Nyt, vuonna 2012 monilla tärkeillä elämänaueilla vastuu on siirtynyt naisille, papeistakin vain pienenevä osa on enää miehiä. Epätoivoisesti yritetään laatia mieskiintiöitä – näyttäisihän se paljon somemmalta ja tasapuolisemmaltakin, jos eduskunnassa, hallituksessa ja yhtiöiden hallintoneuvostoissa olisi sentään jokunen miespolokin tasaarvon ja demoktriatian takuumiehinä.
Naisasialiike voimistui 1800-luvulla. Tällä nyt päättyvällä vuosisadallamme naiset ovat keränneet voimia, koonneet joukkojaan ja ensi vuosituhannella – heti alusta lähtien –naiset sitten lopullisesti sanelevat missä kaappi seisoo ja kenen lauluja laueletaan. Elämä muuttuu yksinkertaisesti kauniimmaksi, pehmeämmäksi ja suloisemmaksi, sanalla sanoen naisellisemmaksi.
Eikä tämä aivan uuttakaan ole. Vuosisatojen saatossa naiset ovat olleet, jos ei nyt aivan kasapäin, niin kuitenkin säännöllisin väliajoin elämän polttopisteessä. En tarkoita vain jotakin Hildegard Bingeniläistä tai Euroopan historian merkkinaisia Italian suojeluspyhimystä Katarina Sienlaista tai espanjalaista naistohtoria Teresa Avilalaista. Hehän nyt kovasti kilpailevat oman Pyhän Birgittamme (1303-1373) kanssa Euroopan suojelijan arvonimestä. Kuuluisihan asiaan, että vihdoin uusi ulja Eurooppamme siirtyisi Kyrilloksen, Methodioksen ja Benediktus Nursialaisen, miessuojelijoiden valtikan alta turvallisiin äidinhelmoihin. Näin muuttuisi Europpammekin kauniimmaksi ja herttaisemmaksi. Kaiken takana on nainen ja sillä siisti.
Nyt kansainvälisenä naistenpäivänä sisaruus ja solidaarisuus ovat voimissaan. Kun toukokuinen äitienpäivä enemmän nojaa kodin, uskonnon ja isänmaan perinteseen, maaliskuun kahdedeksantena naiset nousevat muistuttamaan yhteiskunnallisista vääryyksistä ja uudistumistarpeista. Joissakin maissa naistenpäivänä yhä vielä kamppaillaan naisten ännioikeuden ja naisen aseman puolesta. Meillä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus saatiin jo vuonna 1906. Kansainvälistä naistenpäivääkin on meillä vietetty miltei yhtä kauan, vuodesta 1914. Aluksi se joutui kilpailemaan äitienpäivän kanssa kansan suosiosta, mutta kun YK liitti sen naistenvuoden 1975 jälkeen virallisten merkkipäiviensä joukkoon ei naisilla ole ollut huolta vertaisjuhlastaan. Se kokoaa yhteen samanmieliset joukkojuhlintaan siinä missä äitienpäivä keskittyy kotien ja sukujen kesken vietettävään perhejuhlintaan.
Tasan kymmen vuotta sitten naistenpäivänä naiset järjestivät Suomen eduskunnan rappusille mielenosoituksen, jossa 17-päinen ja 34-jalkainen lohikäärme kiemureteli kohti parlamenttia huutaen samapalkkaisuutta ja tasa-arvoa vaativia iskulauseitaan. Naistenpäivä muistuttaa elämään kuuluvasta kamppailusta.
Mutta vieläkin enemmän se muistuttaa elämänmyönteisyydestä, perusarvoista rauhasta, oikeudenmukaisuudesta ja – rakkaudesta. Siksi naistenpäivänä myös miehet juhlivat. Me onnittelemme naisiamme ja samalla muistamme että sivistyksen ensimmäinen ehto on, että olemme hyvällä tuulella ja pidämme myös naisemme hyväntuulisina. Siispä: Pilkettä silmään ja hymyä huuleen – siitä naistenpäivänä juhlimaan..
Veli-Matti Hynninen