Papin puntari 10.3.1999
Miksi Ateenassa on paljon pöllöjä? Ateenalainen komediakirjailija Aristofanes tietää, että turhan työn tekeminen on yhtä kuin kuljettaisi pöllöjä Ateenaan. Turhaa se on siksi, että Ateenassa on jo muutenkin riittävästi pöllöjä, lisää ei tarvita. Päätin ottaa oppia Aristofanekselta ja lopettaa pöllöjen kuljettamisen – ainakin toistaiseksi – kokonaan. Ululas Athenas ferre (= Viedä pöllöjä Ateenaan) tarkoittaa, että nyt tuli turhan työn tekemiselle piste.
Ensi sunnuntai on ilon sunnuntai (laetare = iloitkaa). Olemme ehtineet paastonajan puoliväliin ja nyt on aika vetää vähän henkeä. Pian alkava syväpaasto riisuu ja syventää. Mutta puolipaastosunnuntai sitä ennen on eräänlainen keidas. Paaston harmauden keskelle pilkistää nyt iloisesti neljäs paastosunnuntai, ilon ja virkistyksen päivä. Sillä on, kuten rakkaalla lapsella aina, monta nimeä.
Leipäsunnuntaiksi tätä kutsutaan siksi, että evankeliumi kertoo Jeesuksen ruokkimisihmeestä, viisituhatta tuli ravituksi. Ajatus etenee ehtoolliseen, jossa uskoamme ravitaan Kristuksen todellisella läsnäololla. Tästä johtuu päivän tunnuskuvaksi valittu leipäkoria selässään kantava kala.
Kerran olimme puolipaastosunnuntaina Kairossa anglikaanisessa jumalanpalveluksessa. Kaikki naiset kukitettiin, laulettiin naiselle omistettuja lauluja ja muutenkin olo oli samanlainen kuin Suomessa äitienpäivänä. Tämä johtuu siitä, että puolipaastona vanhastaan käytiin äidin luona virkistäytymässä. Sisäoppilaitoksissa asuvat, palvelusväki ynnä muut jotka eivät asuneet kotona, saivat puolipaastona mahdollisuuden käydä äitiä tapaamassa. Tästä nimi Mothering Sunday eli äidin luona käymisen sunnuntai.
Mutta viehättävin puolipaaston nimi on eittämättä ruususunnuntai. Loviisan kirkon alttarille kannetaan keltainen ruusu, jumalallisen suosion ja hyväksynnän tunnuskukka. Keltainen ruusu muistuttaa paavin keskiaikaisesta tavasta jakaa siunaamansa kullasta tehty ruusu ystävyyden ja suosion merkkinä jollekin yhteisölle tai henkilölle. Ojentamalla ruususunnuntaina ruusun voimme sulkeutua meille tärkeän ihmisen suosioon. Syvimmältään ruusu muistuttaa Jumalan suosiollisuudesta meitä kohtaan. Laatuun ja ansioon katsomatta Jumala hyväksyy yhteyteensä tavallisen ihmispolon – sinut ja minut.
Vuodessa on monta ruusulle omistettua päivää. Lakkiais- ja syntymäpäivinä sekä äitienpäivänä ruusut kukoistavat. Kirkon alkuajoista lähtien on vietetty ruusujuhlia (rosalioita). Helluntain yhteydessä vietetään yhä ainakin Italiassa ruusulle omistettua juhlaa (domenica rosata). Ruusulle on aina osattu antaa kuninkaallinen arvo, se on korkean juhlan kukka. Ei ihme, että se on päässyt heraldisessa muodossa leijonavaakunamme lisäksi myös Hämeen vaakunaan. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta on istuttanut valkoisen ruusun valkoisen ristin keskelle jaettavaksi ansioituneille isänmaan ystäville.
Ruusun monet roolit eivät pääty suosion, rakkauden tai ansion osoittamiseen. Ruusun syvin merkitys viittaa kärsimyksessä avautuvaan elämänsalaisuuteen. Ei ole ruusua ilman piikkejä, ei pistämätöntä kauneutta, ei tuskatonta kukoistusta. Hyvän valitsemisen tekee vaikeaksi se, että paha useimmiten pukeutuu hyvyyden valepukuun. Ruusun lailla elämään kuuluvat nämä molemmat puolet, hyvä ja paha ovat niin sekoittuneet, että väliin on vaikea erottaa aitoa väärennöksestä, jumalallista jumalattomasta.
Koska ruusua pidetään kukkien kuningattarena, ei ole ihme että ruusu on ylennetty myös Jeesuksen äiti Marian tunnukseksi. Kristillisessä symboliikassa punainen ruusu kuvaa Kristuksen verta, maallisemmassa merkityksessä se on rakkauteen sekoittuvan tuskan ja onnen vertauskuva. Ruususunnuntaina ilon ruusu tuskan orjantappurassa on vielä nupullaan. Kohta se aukeaa.
Veli-Matti Hynninen