Papin puntari 15.4.1999
Cicero purki tyttärensä Tullian kuoleman jälkeen tuskaansa lausumalla ”Nullus dolor est, quem non longinquitas temporis minuat ac molliat.” Ei ole tuskaa jota pitkä aika ei vähentäisi ja pehmentäisi. Ciceron lause tunnetaan suomeksi paremmin muodossa ”Aika parantaa haavat.”
Arkkipiispa Jukka Paarma yritti aamutelevisiossa puolustella oikeutetun sodan periaatetta pienemmän pahan valitsemisella. Raamattu ohjaa yksiselitteisesti väkivallattomuuteen ja rauhaan, mutta historia todistaa miten usein olemme kristittyinäkin tästä livenneet. Kun Jeesus kehotti kääntämään toisen posken, me olemmekin kääntäneet varmistimen pois päältä ja ampuneet kohti. Rauhanasiassa ei pitäisi arkkipiispallakaan olla varaa kompromisseihin, sillä rakkaus on vihaa ja väkivaltaakin voimakkaampi. Rakkaus voittaa kaiken.
Kävin punnitsemassa taloustoimittajien kanssa suomalaisen hyvinvoinnin eettistä painoarvoa. Keskustelimme taloudesta, työeläkkeistä, Lipponen II:n hallitusohjelmasta ja suomalaisen yhteiskunnan kehityssuunnasta. Yllätys ei ollut se, että puheeksi tuli kirkon vastuu arvojen luojana ja suunnannäyttäjänä. Kirkkoon kohdistetaan toiveita ainakin aina silloin kun pappi sattuu olemaan paikalla.
Harvoin olen saanut pitää puhetta näin valppaalle ja asiansa tuntevalle joukolle kuin näille talousguruille. Itseään viisaammassa seurassa sitä paitsi huomaa aina virkistyvänsä. Enkä malttanut pitää lepattavaa kynttilääni vakan alla asettamatta kysymyksiä. Miten pitäisi varautua väestön vanhenemiseen? Vuonna 1997 Suomessa kastettiin 61 000 lasta, viisikymmenvuotisjuhlia vietettiin 89 000 kertaa. Suomessa ja muissa EU-maissa väki ikääntyy hirmuvauhdilla. Elviksen siivittämä 1950-luvun nuorisokulttuuri ja 1960-luvun radikaali opiskelijakulttuuri onkin nyt vaihtumassa dynaamiseksi eläkeläiskulttuuriksi ”go-go”, ”slow-go” ja ”no-go”-luokituksineen.
Äänestäjien enemmistö on pian eläkeiässä, virkeät eläkeläiset panevat rahan palamaan lentämällä, liehumalla ja matkustamalla joka paikkaan. EVAn raportti Harmaantuvat härmäläiset todistaa miten 2010 mennessä ikärakenne on muuttunut rajusti, lasten ja työikäisten määrä laskee jyrkästi ja kuusvitoset valloittavat maan. Kysyin myös, miten käy, jos universaalit, talouteen ja materiaan sidotut arvot saavat tavoittelemansa hegemonian? Jos kulttuurimme vain globalisoituu entisestään, jos kansainvälinen pääoma ja aineelliset arvot saavuttavat tietotekniikan ja median vaikutuksella ylivallan? Miten ihmisen käy, jos raha todella pääsee ratkaisemaan kaiken?
Laajamuotoista kulttuuria ja moraalia on vaikea hallita ilman uskontoa. Historia kertoo miten oman vuosisatamme ateisitiset yhteiskuntajärjestelmät ovat osoittaneet moraalisen kestämättömyytensä. Miten ihminen voisi selvitä, jos hän kadottaa elämästä Jumalan äärettömyytensä kuvana? Miten käy, jos elämän mysteeriluonne ja pyhyyden tunto katoavat? Olemmeko palaamassa 60-luvulle? Heilahtaako historian heiluri seuraavaksi uuden moraalin ja 60-luvun radikalismin suuntaan, jossa solidaarisuus rehabilitoidaan ja omastaan luopuminen toisten hyväksi nostetaan jälleen arvoonsa? Kysyin taloustoimittajilta, voisiko Euro-Euroopastamme löytyä jälleen uutta käyttöä oikeudenmukaisuudelle ja rauhalle?
Arkkipiispan haastattelutuokio aamutelevisiossa osoitti miten helppo on tehdä kysymyksiä, mutta miten vaikea on vastata. Parempi kuitenkin se, että edes yritämme kysyä, vaikka vastauksia ei aina löytyisikään. Uutta tietä ei löydy, jos lannistumme ja jätämme kysymykset sikseen. Taloustoimittajat panivat minut muotoilemaan kokonaan uudenlaisia kysymyksiä. Eikä kysyvä tieltä eksy. Eihän?
Veli-Matti Hynninen