Papin puntari 28.4.99 Veli-Mati Hynninen
”Laps olen auringonlaskun, en koiton, mies olen valkeuden, vaikka en voiton—”
Eino Leino – kaukainen sukulaiseni tuntuu myös sukulaissielultani. Hänen ajatuskuluissaan vaistoan jotain hyvin tuttua, suomalaista surumieltä, kaihoa paremmasta, aitoa huolta huonommasta. Leinon teksteissä elämä hengittää todellisuuden kanssa samaan tahtiin.
Oli käveltävä runohylyllylle siksi, että koululaiset pyysivät koululehteensä valitsemaan sellaisen runon joka on koskettanut, josta ei pääse eroon. He pyysivät perustelemaan miksi juuri tämä runo ja mikä siinä on sejokin mikä nostaa sen ylitse muiden.
Lähetin heille tämän Leino runonsäkeen ja kerroin sitä usein toistavani. Tunnen juuri näin mitä Leino tässä kirjoittaa ”Laps olen auringonlaskun, en koiton.” Laskussa on jotakin surumielistä mutta samalla kaunista ja kiitollista. Tunnen kulkevani totuuden etsijän lailla kohti valoa, vaikka elämä täyttyykin koko ajan enimmäkkseen tappioiosta. ”Mies olen valkeuden, vaikka en voiton.” Tuntuu siltä, että Jumalakin pukeutuu vastakohtaansa. Siksikö elämän paradoksit ovat tulleet meille läheisiksi, koska Jumala pukeutumalla vastakohtaansa onkin tavattavissa, ei voitoissa vaan heikkoudessa, tappiossa, kräsimyksessä, hyvän elämän vastakohdissa.
Perustelin tätä näille koululalaisille sanomalla että kauneinta elämässä on heikkoutensa tunnustaminen, kolausten kestäminen. Pieni on kaunista ja suurta. Heikkoudessa on voima. Vaikka voitot ovat usein kaukana , elämän mieli, into ja luomishinku nousevat laskuista ja tappioista.
Nyt kun ensimmäiset Kosovon palkolaiset on vastaanotettu Suomeen ja olemme kuulleet kappaleen heidän kärsimyshistoriaansa omalla maaperällämme, koko Jugoslavian sotatanner on tullut jollakin tavlla läheisemmäksi. Mikä Kosovossa on viime vikkoina tapahtunut, koskettaa myös ja ennemuuta myös meitä. Meillä ei ole oikeutta eikä moraalista mahdollisuutta vetäytyä vastuustamme. Tärkeintä on tietenkin se että pakolaiset saavat turvapaikan. Mutta pakolaisten tulolla Suomeen on myös tämä tehtävä, kasvataa meitä laaduulisesti parempaan ihmisyyteen, kärsimyksen kohtaamiseen, uutta luovaan lähimmäisyyteen – rakkauteen.
Raskasta puhettako? Eikö tänään pitäisi puhua kevään iloista, vapusta ja kaikesta siitä lämpöisestä mikä on tulossa? Eikö kesän korvalla pitäisi karistella suru ja murheet kauas pois ja elellä kuin ellunkanat ruohikolla huolettomasti, rennosti ja rempseästi? Vai miten?
Ministeri Jermu Laine kirjoitti kulttuurilehti Kanavassa, että eduskuntavaalit osoittivat miten kuaniit ja rohkeat ovat muotia myös politiikassa. Ensin valitaan Miss ja Mr Eduskunta, kenellä kauneimmat ripset ja komeimmat muskelit. Sinipunat, punamullat ja sateenkaaret saavat kokonaan uuden sisällön kun muoti määrää sävysävyt ja värivärit. Poliitikot avaavat vaatekaappinsa ja makuuhuoneensa ja tarjoilevat häänsä, kotinsa ja kalsarinsa kaiken kansan töllisteltäviksi. Muuten ei heru ääniä, jos ei ole julkisuutta. On siinä Kosovosta tänne tulleilla ihmettelmistä kun nämä meidän Miss ja Mr Poliitikot koikkalehtivat naistenlehdissä puolipukeissaan, kenellä irtonaisin pystypyrstö, kenellä hunajaisin hymy? Ei siisi mikään ihme, että presidentti Ahtisaareltakin usko loppui kun olisi pitänyt tällätä itsensä samalle viivalle tämän naiskaartin kanssa.
Jokainen juihlii nykyisin vappua omalla tavallaan. Kukin viettää omia turnajaisiaan kun takkuinen talvi ja kohiseva kevät pannaan ottamaan mittaa toisistaan. Nyt talvi haudataan ja kesä toivotetaan tervetulleeksi. Vapun voima on siinä, että sillä on näin monta aihetta. Iloista vappua!
Veli-Matti Hynninen