Papin puntari 27.5.1999
Kirkon Ulkomaanavun johtaja Tapio Saraneva kertoi meille kirkkoherroille Kosovoon vietävän avun liikkeistä, siitä miten apu saadaan nopeasti ja tehokkaasti perille. Silloin kun kriisi on kuumimmillaan ja pakolaiset kaatuvat miltei kirjaimellisesti maailman syliin, auttajia löytyy. Mutta vähästä myöhemmin, vaikka hätätila on suuri mutta Kosovo yleisenä puheenaiheena alkaa olla jo haalistunut, meillä onkin kiusauksena pestä kätemme koko asiasta. Nyt vasta apua todella tarvitaan, vaikka Kosovo ei enää ole yhtä suurta ”muotia” kuin muutama viikko sitten.
Tapio Saraneva painotti paikallisseurakunnan merkitystä. Uskoamme mitataan sillä mihin olemme sitoutuneet. Jos seurakunta ei ole sitoutunut yhteiskunnan heikompiosaisiin, puhe Jumalan vanhurskaudesta ja rakkaudesta on onttoa puhetta. Huomasin miten omassa seurakunnassamme mielipiteet jakautuivat kun oli puhe virolaisen ystävyysseurakuntamme auttamisesta. Oli niitä, jotka tarkastelivat asiaa avuntarvitsijan kannalta. Mutta oli myös niitä, jotka mittasivat hanketta vain sillä, mitä hyötyä siitä on meille itsellemme. Turha on puhua rakkaudesta, jos ratkaisuissamme olemme rakkaudettomia. Teot puhuvat sanoja enemmän – ennen muuta seurakunnassa.
Suomi on maailman kuudenneksi kehittynein maa. Myös Euroopan unionissa Suomea on pidetty luokkansa parhaana oppilaana. Maailmalla puhutaan ”Effeto Finladiasta” mikä tarkoittaa eräänlaista Suomi-ilmiötä. Suomi merkitsee tätä nykyä sisu-sauna-Sibelius-asennetta laajempaa valmiutta luoda henkistä ja taloudellista kosketuspintaa joka suuntaan. Martti Ahtisaaren sukkulointi Kosovon rauhanpetaajana kertoo puolueettomuutemme mahdollisuuksista. Natoon sitoutumisen sijasta olemme kiinnittyneet rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Kansalliseksi voimavaraksi paljastuu se mihin olemme kansainvälisesti sitoutuneet.
Sama kehitys pätee myös yksilötasolla. Tiedetään, että vasta neljänkymmenen ikävuoden jälkeen ihmisen itsetajunta alkaa syventyä. Arkitajunnan alla piilevä ”hengen itsetunto” alkaa vapauttaa ihmistä toisten arvostelusta ja hän yltää entistä enemmän eettisesti kestäviin rakkaudentekoihin. Elämän viisaudeksi paljastuukin se mitä olemme onnistuneet olemaan toisillemme. ”Autuaampi on antaa kuin ottaa” voittaa tilaa. Toiset ihmiset (tai kansat) eivät ole vapauden este vaan vapautumisen yllyke. Kierkegaard ja monet monet muut ajattelijat patistavat astumaan ulos porvarillisen elämän kiehtovasta onnelasta ja ottamaan kuolemanhypyn (salto mortale) tuntemattomaan, toisten ihmisten säröiseen todellisuuteen. Elämän viisautta on hinku toisten ihmisten ja kansojen kohtaamiseen. Kosovon pakolaisten ja Ahtisaaren rauhanroolin noteeraaminen edustaa tätä suomalaista myönteisyyttä parhaimmillaan.
Antiikin filosofit korostivat erilaisuuden suvaitsemista. Heille keskustelu, dialogi oli pyhää. Eurooppalaisessa ajattelussa velvollisuudentuntoinen kansalainen ja vapaa yksilö kohtaavat. Aluksi ajateltiin, että ihmiselle on hyväksi se mitä hän itse haluaa. Valtion tehtävänä oli turvata yksilölle ajattelun ja toiminnan vapaus, edellytykset ihmisarvoiseen elämään. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on perusratkaisultaan lähellä tätä. Yksilön ja yhteisön välinen lataus kuuluu eurooppalaiseen kulttuuriperintöön. Hyväntuulinen ja vapaaehtoinen toisista huolehtiminen on sivistyksen ehto. Siksi esimerkiksi verotus on eettisesti korkealaatuista rakkautta lähimmäisestä. Vaikka seurakunnan talousarviossa on Kirkon ulkomaanavulle oma momenttinsa, tarvitaan muutakin Arvoperustaksi ei riitä se, että saa toteuttaa itseään. Sitä tärkeämpää on toisella antautuminen, toisen elämän turvaaminen.
Tapio Saranevan käynti Loviisassa muistuttaa ettei Kosovon tilannetaakaan saada hallintaan ilman spontaania kekseliäisyyttä. Olemme matkalla uudenlaiseen yhteisvastuuseen. Uusi yhteinen isänmaa (patria communis) on iloinen asia. Se haastaa panemaan elämän parhaat voimat toistemme käyttöön.
Veli-Matti Hynninen