Papin puntari 070699
Olen viime viikkoina kirjoitellut hieman kulttuurista kahdesta eri näkökulmasta. Ensin piti kirjoittaa rauhankulttuurista jo senkin vuoksi, että Martti Ahtisaari on yltänyt sellaiseen rauhanponnistukseen mikä ansaitsee kaiken huomiomme ja ihailumme. Jörn Donner totesikin tämän viikon kolumnissaan, että on se kumma kun Ahtisaari kyllä kelpaa Schröderille ja Clintonille muttei demareille. Niinpä.
Rauhankulttuurista oli siirryttävä saunakulttuuriin. Savusauna, englanniksi smoke sauna ja saksaksi Rauchsauna, on häkellyttänyt monia vierasmaalaisia heidän Suomiturneillaan. Terve löyly ja terve lämmin virkistää ja parantaa. Savusaunan löylyä kutsutaankin hunajaiseksi, niin makeaa se on.
Koska olemme loma-ajaksi siirtyneet tänne Savonlinnan oopperan tuntumaan, lienee aihetta kirjoittaa pari ajatusta myös musiikkikulttuurista. Aihe on kyllä vaativa, mutta tavallisena musiikin kuluttajana lienee lupa lausua jotakin.
Pekka Hako kirjoitti juuri ilmestyneessä kulttuurilehti Kanavassa, että suomalainen musiikki on viimeisen parinkymmenenvuoden aikana noussut uskomattomaan kukoistukseen. 1970- ja 1980-luvuilla musiikista tuli suomalainen käyntikortti maailmalle. Samalla alkoi ennenkuulumaton musiikin kukoistuskausi. Tämän hetken Suomessa vaikuttaa merkittävän suuri joukko merkittäviä säveltäjiä, muistuttaa Hako. Suomi on musiikin suurvalta.
Kirjoitan musiikkikulttuurista myös siitä syystä, että tavallisesti tämän sektorin ohitamme liian vähällä. Muistamme kyllä mainita Mika Häkkisen ja Mika Salon formulat ynnä NHL-kiekkoilijoittemme menestyksen ja jalkapallopuoleltakin Jari Litmasen. Kerromme ylpeänä ulkomaalaisille miten NOKIA menestyy maailmalla ja miten Suomessa on maailman tihein matkapuhelinverkko. Martti Ahtisaaren ja YK:n edustajiemme ansiot eivät nekään hevin unohdu. Mutta musiikista me tavalliset tallaajat puhumme urheilua ja kännykkää harvemmin. Siispä.
Suomessa musiikkikasvatus on korkealla. Melkein jokaisella paikkakunnalla on oma musiikkitapahtumansa. Loviisassakin vietettiin juuri laulujuhlia, nyt ovat vuorossa Sibeliuspäivät ja elokuun alun rauhanfoorumissa kuullaan jälleen monenlaista musiikkia virolaisista kuoroista aina etnomusiikkiin ja rauhanjazziin asti.
Suomalainen sävellystyö on korkealaatuista, orkesterit osaavat, kapellimestarit kulkevat maailman kärjessä, yleisö ymmärtää musiikkia, kustannus- ja levytystoiminta saavat yhteiskunnalta myös rahallista tukea. Kun viime viikolla olimme Kansallisoopperassamme ihmettelemässä Gabrielia Ilkka Kuusiston Gabriel tule takaisin-oopperassa, panimme merkille innostuneen yleisön reaktiot. Vaikka kesä oli kukkeimmillaan ja Helsinki täynnä kaikenlaista terassitarjontaa, väkeä oopperaan riitti. Tämä on mahdollista vain musiikkinsa hyvin tuntevassa maassa.
Pekka Hako näkee, että tämän vuosikymmenen suomalainen musiikki on vahvassa liitossa kansainvälisen musiikkiteollisuuden kanssa. Suomen musiikkielämässä on aina ollut myös vahvoja persoonallisuuksia. Hako nostaa esimerkiksi Oskar Merikannon, joka urkujentarkastusmatkoillaan piti konserttejaan eri puolilla maata. Tätä kautta taidemusiikki tuli maaseudullakin tutuksi.
Aino Ackten voimahahmo kummittelee aina vaan täällä Savosssa. Hänhän perusti 1911 Savonlinnan oopperajuhlat. Nyt Suomen festivaalikartalle piirretään Savonlinnan lisäksi Poria, Kaustista, Kuhmoa, ja vaikka mitä. Martti Talvela, Jorma Hynninen ja Seppo Kimanen jatkavat vahvojen musiikkihahmojen kunniakasta sarjaa. Ja ovathan meillä täälläkin omat Putkosemme ja maestromme.
Menestystä on siis ollut, mutta työtä on pitänyt tehdä. Myös täällä. Jotta elokuun tapahtumissamme saamme nauttia Loviisan rauhanfoorumissa ja Porvoon Mustalaismusiikkifestivaaleilla sytyttävästä musiikista, tarvitaan vielä paljon ponnistuksia. Aivan kuten Pekka Hako muistutti: kansainvälisen menestyksen avaimet löytyvät aina paikallistasolta.
Veli-Matti Hynninen