Papin puntari 8.7.1999
Kesä kauneimmillaan, paarma pahimmillaan.
Aluksi ihmettelin paarmojen runsautta. En ollut monen kesään kuullut sellaista pörinää korvan juuressa ja sitten äkkinipistystä milloin missäkin päin kehoa. Kas, paarmahan se siinä puri. Ja selityskin löytyi nopeasti: tämä on ensimmäinen kesä jolloin Paarma on kirkkomme arkkipiispana. Parasta siis tottua paarmoihin ja pikkupuremiin.
Juuri arkkipiispaksi tultuaan Paarman kerrotaan kulkeneen Aurajoen rantaa tuumiskellen, uutta tilannettaan puntaroiden. Äkkiä vastaan käveli masentunut mies, joka selvästi liikkui ranalla synkissä aikeissa. Kun Paarma oli aikansa yrittänyt hoitaa miehen sielua, eikä mikään tuntunut auttavan, hän pani lopulta kaikki yhden kortin varaan ja kysyi miespololta: ”Onko veli uskossa?” Mies ryhdistäytyi heti ja tiuskaisi arkkipiispalle: ”En, en ole uskossa, mutta minun on vain muuten paha olla.”
Arkkipiispa Paarmaan tuoreeltaan liitetty kasku ohjaa ajatuksen uskonelämän ytimeen. Eihän usko saisi olla pahanolon tai vaatimuksen aihe vaan juuri päinvastoin vapautuksen ja ilon välittäjä. Mehän usein miellämme uskonelämän vaatimuksena mikä panee tokaisemaan ”enhän minä mikään uskovainen ole.” Usko, jonka pitäisi olla elämään vapauttaja ja rohkaisija, muuttuukin vaatimuksena vapautuksen vastakohdaksi.
Tänä viikonloppuna kuuntelen uskontulkintaa Leppävirran Herättäjäjuhlilla. Pienellä bussilla on Loviisastakin matkattu kohti Savon sydänmaita kuulemaan vapautuksen sanaa ja ammennetaan voimaa armon virrasta. Toisin kuin luultiin, myös herätysliikkeiden rooli on kirkossamme vahvistumassa. Ei ole vanhanaikaista vaan mitä ajankohtaisinta sukeltaa jonkin herätysliikkeen maailmaan.
Jukka Paarma vertaa kirkkoa puuhun. Puu voi hyvin silloin, kun sillä on vahvat juuret, jotka tunkeutuvat syvälle maahan ja imevät ravintoa ja kun sen oksat ja lehvistö levittäytyvät laajalle ja osallistuvat ravinnon keruuseen. Puun lailla kirkon tulee työntyä syvälle ja levittäytyä laajalle vapautussanoman levittäjänä. Tässä tehtävässä herätysliikkeillämme on suuret ansionsa. Siitä todistuksena ovat näinä viikonloppuina satoihintuhansiin nousevat kävijämäärät herätysliikkeittemme kesäjuhlilla.
Leppävirran Herättäjäjuhlien yksi kiinnostavin seurapuhuja on kirjailija Torsti Lehtinen. Hän on myös Loviisan rauhanfoorumin kävijänä meille tuttu ja monien kirjojensa kautta tunnetuksi tullut totuuden etsijä. Muistan Lehtisen jo aikoja sitten varoitelleen uskonelämän katteettomuuksista. Uskosta ei pidä tehdä vaatimusta eikä myöskään vastausautomaattia vaan sen on oltava elämään rohkaisija.
Filosofia on runoutta. Myös hyvän teologian tulisi olla runoutta – huono teologia on suuruudenhulluutta. Jumala on elämän syvin salaisuus. Jumalallisen sanan kuuleminen sisältää aina mystisen, salaisuudenomaisen ulottuvuuden. Elämän uudistuminen on ihme. Jumalallinen vaikutus meissä on aina ihme. Mutta se ei ole ihme, jos herätysliikkeiden kesäjuhlilla tai vaikka kotikirkossa sanan kuuleminen synnyttää meissä ihmettelyä.
Niin kauan kuin jaksamme ihmetellä, on toivoa. Mutta heti jos luulemme omistavamme tootuuden, asetumme sen yläpuolelle, ja olemme vaarassa kadottaa sen. Hyvä on ammentaa armon virrasta, se ei ehdy. Tänä viikonloppuna Leppävirralla eri puhujat toistavat: Woimaa armon virrasta.
Veli-Matti Hynninen