papin puntari 220799
Onneksi on Lasse Viren. Viisikymmentä vuotta sitten Myrskylässä syntyi suomalaisuuden kannalta jotakin merkittävää. Lasse Viren on kohentanut monen suomalaisen ryhtiä, nostanut kansakunnan päät pystyyn ja nostanut suomalaisuutta yhä korkeammalle. Jokainen maa ja kansa tarvitsee selvitäkseen omat idolinsa. Paavo Nurmi ja Lasse Viren eivät ole vain urheilun ja suomalaisuuden tunnuksia vaan selviytymisen symboleja.
Lasse Virenin voimaa ei suinkaan ole vähentänyt hänen kansanomaisuutensa. Hän on yksi meistä. Ja samalla hän on suomalaisen miehen unelmien täyttymys. Talo järven rannalla, menestystä urheilussa ja uralla, ripaus politiikkaa, tunnettuutta maailman mitalla. Kotiseuturakkauden kruunaa juokseva patsas Myrskylän kirkolla. Lasse Viren on suosittu siksi, että hänessä täyttyy tavallisen suomalaisen salainen unelma.
Englantilainen sananlasku nimittää viisaaksi sitä, joka haluaa oppia jokaiselta jotakin. Meille suomalaisille tämä on vaikeaa. Meillä on paljon opittavaa ja vielä enemmän opiksi ottamista, mutta me emme hevillä ota oppia toisiltamme. Vasta kun joku on niin ylivoimainen ja kaiken arkiarvostelun yläpuolella kuin Lasse Virenin saavutukset, tunnustamme ääneen toisen paremmuuden.
Esiintyviä taiteilijoita ja poliitikkoja on tarkasteltava kansan syvien rivien symbolisten tarpeiden tyydyttäjinä, kollektiivisina symboleina. Lasse Virenin, Jari Sillanpään tai vaikkapa Marko Putkosen kaltaiset kansansuosikit ovat muuttuneet symboleiksi ja heitä käytetään symbolisesti. Vastaavasti myös epäonnistuneet ulfsundqvistmaiset pankinjohtajat ja muut syytetyt toimivat omassa lajissaan symboleina, heistä kansa on tehnyt vain syntipukkeja.
Syvimmältä olemukseltaan kaikki kanssakäymisemme, vuorovaikutukset reunasta reunaan on käsitettävä kommuunioksi eli yhteisyyden tuottamiseksi. Minua on viehättänyt Orrin E. Klappin teos (Symbolic Leaders, Public Dramas and Public Men, 1964), jossa hän puhuu ”julkisesta draamasta”.
Kanssakäyminen ei ole Klappin mukaan vaan ajatustemme siirtämistä toisillemme vaan se on aina luovaa ja innoittava uuden tuottamista. Tämän mukaan kaikki viestintä on yhteiskunnan ja kulttuurin tuottamista ja ylläpitämistä. Viestintä on rituaali, jossa yhteiset toiveemme ja unelmamme yhä uudestaan ja uudestaan uusinnetaan.
Tämä Klappin luoma viestinnän rituaalimalli tekee elämästä kiinnostavan. Kaikki mitä teemme saa syvän sisällön. Ei vain Lasse Virenin juoksu ole kansallisesti merkittävä teko. Yhtä merkittävää on se mitä tänään teemme, keitä tänään kohtaamme, miten työmme teemme ja miten ihmissuhteemme hoidamme. Olemassaolo on siis yhteiskunnan ja kulttuurin tuottamista, itsensä likoon panemista, elämälle antautumista.
Klappin mukaan kuuluisuuden elämä on raskasta juuri siksi, että hänen on aina jaksettava olla symboli muille. Hän ei enää tiedä missä hänen yksityiselämänsä loppuu ja julkinen elämä alkaa. Hänen on aina huolehdittava imagostaan halusi hän sitä tai ei.
Kansa valitsee aina tarvitsemansa symbolit. On suorastaan säälittävää joskus nähdä miten joku väen väkisin yrittää olla suosittu ja uuvuttaa itsensä yrittämiseensä. Väkisin ei kukaan löydä avainta lukittuun oveen. Kansa valitsee milloin ”nobody” muuttuu ”somebodyksi”. Joku on jotakin luonnostaan, toinen ei ole sitä koskaan. Miksi näin käy, jää useimmiten selittämättömäksi salaisuudeksi.
Lasse Vireninkin on pitänyt tehdä paljon työtä tullakseen sitä mitä hän nyt on. Sattuma on näissä julkisuusleikeissäkin kaukana. Kolmas yritys vei eduskuntaan. Glenn Millerin piti vuosikaudet etsiä oikeaa ” soundia.” Vasta kun hän ymmärsi ottaa klarinetin trumpetin sijaan johtavaksi ääneksi saksofonien yläpuolelle, hänestä tuli ”se jokin” eli meidän ihailemamme Glenn Miller.
Onneksi olkoon Lasse Viren.
Veli-Matti Hynninen