Papin puntari 290799
Heinäkuun 30. päivään liittyvä latinankielinen lause muistuttaa miten usein pahantekijä säilyttää onnettaren suosion kun taas joidenkin onnettomien polojen osana (vaikka olisivat hyviäkin) on saada jumalien vihat niskaansa. (Servat multos Fortuna nocentes et tantum miseris irasci numina possunt.)
Näinhän usein näyttää käyvän. Jumalaton menestyy, mutta jumalisen osana on kärsimys ja kamppailu. Jeesuskin lupasi seuraajilleen vain vastuksia ja jatkuvaa vaivannäköä. Näin kova on elämän laki.
No, miksi juuri tähän heinäkuun kolmanteenkymmenenteen liittyy tämä raskas ajatuskulku? Juuret yltävät syvälle. Jo 100-luvulla ennen Kristusta Tanskanmaalla asuneet kimbrit alkoivat etsiä itselleen uusia asuinsijoja. He kokosivat kimpsunsa ja kampsunsa ja heittivät hellät hyvästit kotiseudulleen Himmerlandille. Elben vartta seuraten he laskeutuivat etelää kohti ja huomasivat äkkiä olevansa jo Tonavan toisella puolella Rooman valtakunnan alueella.
Mutta Rooma oli tyly. Se käännytti kimbrit kovin ottein. Turvapaikanhakijat eivät saaneet oleskelulupaa, viisumit evättiin. Suomi ei tehnyt tästä poikkeusta kun Slovakian romaanit keksivät tulla Suomeen etsimään henkireikää. Pakolaisuutta on näet aina ollut ja tulee varmasti aina olemaan.
Mutta Jyllannin germaanit eivät tyytyneet roomalaisten tahtoon vaan alkoivat panna hanttiin. Mutta aina – taistelu taistelun perään – he hävisivät. Ja katastrofi oli jo lähellä kun Gaius Marius ja Quintus Lutatius Catulus astuivat kuvaan. Heinäkuun 30. (101 eKr.) heidän johdollaan Po-joen tasangolla Vercellaen kaupungin lähistöllä käyty taistelu löi kimbrit lopullisesti. Niin kova oli kuitenkin taistelu, että roomalaiset olivat hätäpäissään luvanneet pystyttää temppelin, jos vain jumalat sallisivat heille voiton. Voitto tuli ja Fortuna sai pyöreän temppelin. Se vihittiin taistelun vuosipäivänä 30. heinäkuuta ja siksi tästä päivästä tuli onnenpäivä. Fortuna huiusce diei eli tämän päivän onnetar oli näin saanut oman temppelin.
Historia on täynnä ihmeellisyyksiä, muistopäiviä, -paikkoja, linnoja ja temppeleitä, joiden muisto elää. Savonlinnan oopperajuhlilla on tänä kesänä esitetty kaksi ensi-iltaa, jotka viittaavat elämän tähän puoleen. Charles Gounodin Faust ja Carl-Maria von Weberin Taika-ampuja muistuttavat kumpikin historiallisina satuina pahuuden olemuksesta ja sitä vastaan käytävästä kamppailusta.
Faust kiroaa Jumalan, tieteet ja hyveet kutsumalla paholaisen Mefiston hahmossa elämänsä voimaksi. Mefisto lupaa palauttaa Faustille nuoruuden ilot ja lupaa olla maan päällä Faustin uskollinen palvelija. Mutta kuoleman jälkeen Faustin sielu kuuluu hänelle. Tästä tarinasta avautuu monisäikeinen ooppera hyvän ja pahan taistelusta.
Weberin Taika-ampujassa käydään samaa taistelua. Ei ole varmaankaan sattumaa, että oopperan avulla nykyihminen nostatetaan kamppailuun taikauskoa vastaan. Nämä kaksi oopperaa ovat ajankohtaisuudessaan hätkähdyttäviä. Pahuuden hirmuteoista ei ole kuultu vain Kosovossa tai Bosniassa. Myös omassa yhteiskunnassamme riehuvat demoniset pahuuden vallat. Saatana on pääsemässä irti.
Ehkä on hyvä, että meille ylijärkiperäisyyteen kasvatetuille ihmisille tarjotaan satumaisia oopperoita ja muutenkin pidetään esillä elämän mystistä salaisuudenomaista puolta. Vaikka elämän perusjuoneen kuuluu aina ja kaikissa oloissa kamppailu, siihen kuuluu myös luovuus ja leikki. Tätä jälkimmäistä meillä olisi vara huomattavasti enemmän elvyttää ja viljellä.
Hymyä suupieleen ja pilkettä silmäkulmaan. Iloa!
Veli-Matti Hynninen