Puntari 010999
Kuulun siihen sukupolveen, joka aloitti koulunsa aina syyskuun ensimmäisenä. Siihen aikaan kesät olivat pitkiä, lomatkin tarpeeksi pitkiä ja koulua käytiin aina tarkasti syyskuun alusta toukokuun loppuun. Myös lauantait olivat koulupäiviä.
Olen monen ikätoverini kuullut haikailevan miten hyvää pitkä kesäloma tekikään. Ne olivat kunnon kesiä aurinkoineen ja paisteineen. Ja vasta syyskuun alussa kesä päätettiin, pitkän loman jälkeen koulukin maistui.
Tänä vuonna syyskuun ensimmäiseen päivään liityy tavallista enemmän muistoja. Tasan kuusikymmentä vuotta sitten alkoi ensimmäinen maailmansota. Kymmenen vuotta myöhemmin alkoi henkilökohtainen koulutieni, kun viisivuotiaana pääsin opettajaäitini myötävaikutuksella kansakoulun ensimmäiselle luokalle. Myös televisiouutiset viettivät 40-vuotisjuhlaansa nyt syyskuun ensimmäisenä.
Ja jos henkilökohtaisia muistoja saa vielä jatkaa, niin 1.9.1999 tuli kuluneeksi kolmekymmentäkolme vuotta siitä kun aloitin seurakuntaurani Helsingin Kulosaaressa. Joten on tässä vuosituhannen viimeisenä syksynä taitetta kerrakseen niin henkilökohtaisella kuin laajemmallakin tasolla.
Syyskuun ensimmäisen päivän ohjelmaani kuuluu nykyään myös Urho Kekkosen muistoksi pidettävä luento Paasikivi-Seurassa. Kanadan ulkoministeri kertoi meille muuttuvan maailman haasteista yhdentyvään Eurooppaan lonkeroituvan Naton pyrkimyksistä. Kanadan asema maailmanpolitiikassa on kaikenkaikkiaan kinnostava. Amerikkalaiset äänenpainot soivat kanadalaisittain pehmeämmin ja ikään kuin hyväksyttävämmässä muodossa. Kanada on Amerikan sordiino.
Syyskuun alkuun keskityy myös kirkollisesti kiinnostavia asioita. Ortodoksinen kirkko ei aloita kirkkovuottaan meidän luterilaisten lailla adventtina vaan nimenomaan syyskuun ensimmäisenä päivänä. Helsingin metropoliitta Leo kertoi kirkkonsa ladanneen tähän syyskuun ensimmäiseen uuden ekumeenisen panoksen. Kun ekumeenista rukousviikkoa vietetääna aina kylmänä aikana tammikuussa (18.-25.1.) niin metropoliitta Leo halusi nyt avata ekumenian ovia myös kesän lämpimään.
Ortodoksien innoittamana Helsingissä järjestettiin ekumeeninen tapahtuma, jossa keskityttiin myös draaman ja muun taiteen keinoin ekumenian nostattamiseen. Pyhän Kolminaisuuden kirkosta siirryttiin Helsingin Vanhankirkon puistoon ja sieltä edelleen Adventtikirkon sisäpihalle hiomaan ekumenian kärkeä. Kärki oli kuin Aki Parviaisen keihäällä, määrätietoinen ja kantava. Metropoliitta Leo pitääkin kesäistä ekumenianharjoitusta tammikuuta parempana osaltaan myös siksi, että lapset ja lapsiperheet saadaan paremmin tapahtuman imuun.
Loviisassa tätä kesäekumeniaa on harjoitettu jo tätä kesää ennen. Rauhanfoorumin kynttiläkulkueeseen liittyi tänä vuonna rauhanrukoukseen myös vedenpyhittäminen. Se toi ortodoksista ajatusmaailmaa hivenen lähemmäksi myös meitä luterilaisia. Juuri viisikymmentä vuotta täyttänyt isä Veikko Lisitsin on ekumeenisen työn ahkerana viljelijänä kantanut huolta sovinnon sillasta kristittyjen kesken. Olemmehan kaikki kristityt yhtä ja samaa perhettä, jossa yhteenkuulumisen vahvistaminen ei ole miltään kannalta liioiteltu toimenpide.
Tulevan sunnuntain aiheena on sana kiitollisuus. Kiitollinen mieli on seurausta koetusta hyvästä, eletystä elämästä, jota hallitsevat lisääntyvät yhteydet toinen toisiimme. Myös Loviisassa kotipaikkaansa pitävä OCM-Suomenlahden ritarikunta on omalta osaltaan vahvistanut tätä yhteyden siltaa ritarillisesti.
Vuosituhannen viimeinen syksy, syyskuun alku voi muodostua myös uusien alkujen innoittajaksi. Vilkaisu taaksepäin muistuttaa miten rikasta elämää elämme ja miten monia haasteita olemme parhaillaan saaneet kohdattavaksemme. Ihmistä ei voi pakottaa olemaan kiitollinen. Mutta silloin kun rajat ylittyvät ja uudet yhteydet syntyvät syntyy myös kiitollinen mieli. Sitä kaipaamme myös tähän alkavaan syksyyn.
Veli-Matti Hynninen