papin puntari 1.10.1999
Kova on tämä leikki ja elämä, sanoo Aleksis Kivi, jonka vuotuinen juhla jälleen on käsillä. Kova ja kova, mutta kuitenkin aina leikki. Jos leikki ja laulu elämässä jäisivät liikaa taka-alalle, muuttuisi tämä kaiki liian kovaksi, liian järkieperäiseksi, yksitoikkoiseksi. Aleksi Kiven luomat nummisuutarit ja veljekset, Juhanit, Aapot, Simenonit ja Eerot tuottavat kirjallisuuden kautta aitoa suomalaista elämäntapaa. Kivi ei vain kuvaa, vaan hän luo, tuottaa suomalaista elämäntapaa ja –tyyliä, siinä seitsemän veljeksen viehätysvoima.
Näinhän pitäisi muussakin elämässä kuin kirjallisuudessa olla. Jäämme liian helposti ulkokohtaisesti punnitsemaan asioita, vain keskustelemaan elämän arvoista ja valinnoista, kun pitäisi luoda arvoja ja tehdä valintoja. Arvokeskustelun sijasta pitäisi siis tuottaa arvoja. Jumalasta puhumisen sijasta pitäisi kääntyä Jumalaan päin ja antaa hänen läsnäolonsa vallata mielet ja elämät. Tässä seurakuntapapin työssä en tuntisi jaksavani olla toisten opastajana, jos itse en eläisi täysillä siinä jumallisessa todellisuudessa ja ihmisten arkipäivässä joka meidät juuri nyt ympäröi.
Satuin takkatulen ääressä aivan kuin sattumalta silmäilemään kirjailija Helvi Hämäläisen päiväkirjamerkintöjä. Tuon viisaan kirjoittajan teksteistä en niinkään löytänyt kirjallista loistokkuutta, mutta sitäkin enemmän käytännöllistä arkielämän kokemusta ja sen jakamista. Miten selvitä kirjalijoillekin ominaisesta kadeuden perkeleestä, syrjään sysäämisestä, vähättelystä. Tai miten päästä enemmän jakamaan toisten iloja ja elämisen hurmaa, miten päästä tuottamaan toiselle turvallisen läsnäolon ja hyväntuulen melialaa. Ilo jota ei voi jakaa, on himmeätä, sanoo kirjailija. Ja toisinpäin. Mi kaunist on, on iloks ikuiseksi.
Jotain samaa aitoa tilittämistä saattoi kuulla lopultakin Nobelin kirjallisuuspalkinnon saavuttaaneen Güther Grassin lausunnoista. Hän avoimesti kertoi odottaneensa palkintoa jo pitkät, pitkät vuodet, vasta nyt unelma toteutui ja elämä täyttyi. Mutta tämäkään ei saanut rikkoa arjen välttämättömyyksiä, kun hän palkintouutisen kuultuaan mietti, pitäisikö hammaslääkäriaikaa siirtää tämän takia. Ei, ensin hammaslääkäriin ja vasta sitten lehdistötilaisuuksiin, hän päätti. Arjen kuviot on aina ensin hoidettava, myös palkinnot vasta ajallaan vastaanotettava. Onnea Günther Grassille, nobelistille A.D. 1999.
Suomen nuoresta filosofipolvesta nostan tänään esiin filosofi Jyri Pietiläisen. Hän erottautuu monista muista filosofeista pelaamalla jalkapalloa, mutta myös muuten. Jalkapalloilijan innolla hän nousee rohkeasti vastustajan pelialueelle, pallo on saatava maaliin. Pietiläinen on nähnyt, että elämisen mieli on ihmisiltä pahasti kateissa. Jos yli 700 000 suomalaista nielaisee tänäänkin psyykelääkkeensä, on kai pakko myöntää, että jotain elämäntavassamme on lipsahtanut vinoon.
Valtaan, rahaan ja menestykseen ei kukaan voi loputtomasti kiinnittyä. Siksi, jos jäisimme tavoittelemaan vain niitä, kohta huomaisimme istuvamme tyhjän päällä. Hänen mielestään sairastamme infoähky nimistä tautia. Uh ja Äh!. Ähkimme jonninjoutavuuksien parissa, luulemme tietotekniikan ja rahan kautta saavuttaneemme uutta onnea, mutta mitäolemme saavuttaneet?
Tämä filosofi kehottaa hyppäämään yleisen mielipiteen ja tavanomaisuuksien yli, liukuhihnan paremmalle puolelle. Ei pidä juuttua itekkääseen minään, vaan on astuttava sinän tontille. On annettava itsensä toiselle, pantava itsensä toisten käytöön. Raamatussa tätä kutsutaan yksinkertaisesti lähimmäisen rakkauden periaatteeksi. Toista on rakastettava hänen ehdoillaan, ei minun. Tämän hetken muotivirtaukset yksilökorosteisine markkinaliberalismeineen eivät liiemmin näytä jättävän tilaa itsen ulkopuolella vaikuttavalle rakkaudelle. Kaupallinen, romanttisen rakkauden ihannointi elää aidon itseilmaisun ja toista kunnioittavan, antautuvan rakkauden kustannuksella. Markkinarakkauden sijaan on lupa kaivataaitoa rakkautta. Se syntyy aidosta toisen kohtaamisesta, uskalluksesta olla aito ihminen. Rakkautta on luotava, sitä on tuotettava, sille on antauduttava, rakkaudelle on raivattava tietä eteenpäin. Annettuna se vasta puhkeaa kukkaan.
Veli-Matti Hynninen