Papin puntari 131099
Olen saanut uuden jännittävän tehtävän toimia syntymäpitäjäni Enonkosken yrityskummina. Kaksituhantinen pikku-Enonkoski itäisen Savon sydämessä Savonlinnan oopperakaupunginkainalossa kamppailee nyt väestökadon, maatalouden alasajon ja synkkenevän tulevaisuuden ryteikössä. Suomalainen maaseutu alkaa olla yhtä Enonkoskea, jolle yrityskummin tulisi osata tarjota uutta rohtoa. Mistä hohtoa rupiselle tulevaisuudelle?
Maailma kaupungistuu vauhdilla reunojaan myöten. Suomi ei tee poikkeusta. Mutta mistä tonttimaata? Hautapaikkoja? Ulkoilualueita? Miksi tungokseen on tunkua? Jopa idyllisen Kulosaaren – ensimmäisen seurakuntani – siltapenkereelle, vastapäätä Mustikkamaata, halutaan nyt nostattaa uutta rantarakennusta, asumisen onnelaa keskelle pääkaupunkia. Miksi ihmeessä jokainen tahtoisi tasoittaa tihenevän tiensä tähän kovenevaan asfalttiin?
Pari päivää sitten keskustelin aiheesta yrittäjyyden professorin Paula Kyrön kanssa. Kerroin hänelle Enonkosken kehittämissuunnitelmista, hiljaisuuden viljelystä, luterilaisesta luostariyhteisöstä, savusaunakulttuurista, orastavasta ekomatkailusta. Maalasin hänelle savolaista sieni- ja marjametsää, kalaisen järven selkää, kuulutin sielun lepoa ja silmän iloa, kaikkea sitä mitä syntymäkuntani vain voi tulijalleen tarjota.
Olisiko tässä ainesta uudelle kulttuurille, nousulle, kukoistukselle?, kysyin. Juuri tässä sitä on, vastasi hän. Tässä ovat kaikki ne ainekset mitä tulevaisuudelta odotetaan. Tarvitaan hyvinvointia, luontoa, yrittäjyyttä. Hyvinvointi ei tarkoita sitä, että aina pitää sada vain lisää rahaa. Kokonaisvaltainen hyvinvointi tarkoittaa laadullisesti kestäviä ihmissuhteita, sytyttäviä vuorovaikutuksia, läheisiä kontakteja, tilaa tunteille, värikkyyttä, karnevaalisuutta, kauneutta, rohkeutta, romanttisuutta.
Hyvä elämä korostaa elämisen laatua, sosiaalista ja ekologista terveyttä, sitä että kykenemme osoittamaan entistä enemmän hellyyttää, rakkautta, yhteenkuuluvuutta. Hyvä elämä tarkoittaa paranevaa omanarvontuntoa, ominaislaatua, myötäelämistä, toimivuutta.Rahaa tärkeämpää on siis sosiaalinen pääoma. Jos elämää mitataan vain rahalla, jäädään teknologian ja raaka-aineen loukkuun. Taloudellisen hyvinvoinnin hinku köyhdyttää luonnon ja ihmisen vuorovaikutusta. 1980-luvulta lähtien Brundtlandin komission tulevaisuusraportti (1987) ja YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio de Janeirossa (1992) vaativat jatkuvan kasvun korvaamista kestävän kehityksen periaatteella. Talouden globalisointi käy kalliiksi. Suuryritysten tuottama jatkuva kasvu on vaihdettava ekologisesti kestävään kehitykseen: niukkaan kulutukseen, tuotteiden pitenevään elinkaareen, kestävyyteen ja lyhenevään jakeluun. Lyhyt jakelutie tietää paikallisia raaka-aineita ja valmistusta, kotikutoisuutta, konstailemattomuutta. Määräävää ei ole kulutuksen määrä vaan elämisen laatu.
Globaali talous suosii suurta, globaalia, kilpailukykyistä, lyhytjännitteistä. Globaalikeskustelu on vaihdettava lokaalikeskusteluun. Tilasto paljastaa Suomen paikallisluonteen. Yrityksistämme 86 prosenttia on alle viiden hengen yrityksiä. Yli viidenkymmenen hengen yrityksiä on vain yksi prosentti. Pieni, paikallisuutta ja yhteistyötä suosiva malli toimii paremmin sopusoinnussa luonnon ja sen varojen kanssa.
Mikä ei ole paikallista, ei ole olemassa. Nyt vanhat iskulauseet on nostettava kunniaan. ”Ajattele globaalisti. Toimi paikallisesti.” tai ”Globalisoi tietoisuus, lokalisoi talousjärjestelmä!” Ekologisesti kestävässä, paikallispainotteisessa elämäntavassa tärkeää on ihmisten, ei rahan kohtaaminen. Hyvinvoinnista eivät niinkään kerro markettien hyllymetrit vaan kuorojen, seurojen, yhdistysten, kirjojen ja kerhojen määrät, vieraanvaraisuus, jalan ja käden liike, silmänpilke ja ystävyys. Eko, eko, heko, heko! – ota askel ja astu rohkeasti eteenpäin. Paras tapa ennustaa tulevaisuutta on luoda sitä itse. Naru kuin naru, itsestä se on kiinni. Paula Kyrö taisi vetää oikeasta narusta.
Veli-Matti Hynninen