Papin puntari 16.4.1998
Antiikin tarinat ovat muodissa. Vuosisadasta toiseen elämä näyttää rytmittyvän jännitttävästi siten, että vanhat asiat pulpahtavat aikajaoin pintaan. Johtuneeko siitä, että maailman kirjat ovat nyt niin pahasti sekaisin ja vanha kunnon Eurooppakin niin kadoksissa, että on pakko hakeutua sisvistyksemme juurille. Nyt ammenetaan antiikista.
Äskettäin ilmestynyt Arto Kivimäen kokoelma Carpe diem sisältää latinankielisiä lauseita, jotka aikojen myötä ovat hioutuneet eurooppalaisen ihmisen ajatuksiksi ja toiminnaksi. Kivimäki tarjoilee suomalaiselle lukijalle vankkoja klassikkoja. Vanhat ystävämme Cicero ja Seneca ovat proosan aatelia. Runoilijoista Vergilius, Horatius ja Ovidius nousevat sitaattipörssin kärkeen. Plautus ja Syrus edustavat draamaa yhdesää vähemmän tunnetun mutta ei lainkaan vähäisen Publius Syruksen kanssa.
Otan pari esimerkkiä. Kohta koittavan hyvän paimenen sunnuntain päällekirjoitukseksi voisi panna Jeesuksen sanan Ego sum pastor bonus (=Minä olen hyvä paimen). Lause on Raamatun vanhasta latinannoksesta Vulgatasta. Joidenkin kauppaketjujen liikeideaan saattaa kuulua bonusten kerääminen. Kun kasvatamme bonusta, keräämme itsellemme sananmukaisesti hyvää. Hyvä paimen (pastor bonus) , jota erityisesti papin tulisi olla, edustaa siis parasta hyvää.
Toinen latinankielinen viisaus ”Humanus est deridere vitam quam deplorare ” (=Inhimillisempää on nauraa elämälle kuin surra) ohjaa rentouteen. Elämään tulisi suhtautua sen verran kevyesti, että voi naureskella tai suorastaan ilkkua pikemminkin kuin jäädä aina vain valittamaan. Alituinen jängertäminen on kuluttavaa ja raskasta, parempi olisi ottaa hieman rennommin hymyssä suin, neuvoo tämä viisaus.
Antiikin pikku tarina ihannoi yhteistyötä ja muistuttaa miten yhteispelillä kaikki sujuu. Tarinan kertoja on Menenius Agrippa. Ruumiin eri jäsenet olivat kateellisia vatsalle. Niiden mielestä vatsa pääsi aina vähemmällä kuin jalat, kädet, silmät, korvat tai hampaat. Vatsa vai oli ja otti vastaa mitä muut sille tuottivat.
Pitää olla silmää, että voi valita vaikkapa kaupasta oikeita ruokatavaroita. Korvalla kuulostellaan hyvät tarjoukset, nenällä haistellaan suotuisat tuulet. Jalat vievät ensin pellolle tai kauppaan ruokaa hankkimaan, sitten ne kantavat vatsan pöytään aterialle. Käsillä valmistetaan ja sitten tarjoillaan. Hampaat jauhavat ravinnon. Mutta miten vähällä pääseekään vatsa, ajattelivat muut ja ne tekivät kateellisina lakon.
Jalat eivät enää vieneet vatsaa pöytään, kädet eivät nostaneet lusikkaa suuhun, hampaat eivät tehneet työtään, kaikki päättivät lopettaa vatsan elättämisen. Mutta mitä tapahtuikaan. Kohta koko ruumis alkoi surkastua, se kuihtui miltei olemattomiin.
Tällä kertomuksella Menenius Agrippa muistuttaa, että samoin käy yhteiskunnalle, Euroopalle, maailmalle, kaikki surkastuu, jos yhteistoiminta lakkaa. Yhteispelillä kaikki sujuu. Ravitsevat jäsenet tarvitsevat nauttivia jäseniä ja nauttivat jäsenet tarvitsevat ravitsevia jäseniä Kaikki tarvitsevat toisiaan.
Yhdistetyin voimin (viribus unitis) jaksetaan parhaiten.
Veli-Matti Hynninen