Papin puntari 10.12.1998
Cicero kirjoitti kerran ystävälleen Atticukselle, että ihmisen pahin vihollinen on yleensä hän itse. Tämä lentävä lause on jäänyt elämään latinankielellä muodossa Saepe nihil inimicius hoomini quam sibi ipse. Mutta miksi ihmeessä ihminen on itselleen vaarallinen, itsensä vihollinen?
Ihmisoikeuksien julistus täytti eilen 50 vuotta ja tapausta juhlittiin myös Loviisassa. Kiersimme ihmisoikeuslähettilään kanssa kouluissa kertomassa mitkä ihmisoikeudet ja perusvapaudet jokaiselle ihmiselle kuuluvat. Ne eivät kuulu kenellekään varallisuuden, rodun, aseman, sukupuolen, iän tai minkään itse hankitun ansion nojalla vaan yksinkertaisesti siksi, että olemme syntyneet ihmisiksi.
Jokaiselle ihmiselle kuuluu vapaus. Ja jokaiselle ihmiselle kuuluu sama arvo kuin toiselle. Julistuksen ensimmäinen artikla julistaa, että ”kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”
Jokainen meistä ymmärtää, että tämä ei käytännössä toimi. Eri puolilla maailmaa syntyneet lapset ovat käytännössä hyvin eriarvoisessa asemassa. Mutta ihmisoikeusjulistus kannustaa meitä toimimaan siihen suuntaan, että julistuksen ylevät periaatteet voisivat omassa ympäristössämme muuttua käytännöksi.
Ihmisoikeuksilla on universaalin normin luonne. Ne siis koskettavat kaikkia ja sitovat kaikkia. Niiden luonteeseen kuuluu yleisyys, luovuttamattomuus ja perustavanlaatuisuus. Tänään ei voi olla ohittamatta myöskään puhetta eläintenoikeuksista. Eläimillekin halutaan antaa oma subjektiviteetti eli elämää pyritään arvioimaan ei vain ihmisen vaan koko luomakunnan kannalta.
Vaikka eläimet eivät itsessään ”päätä” eivätkä ole ”oman elämänsä herroja” ihmiset ovat alkaneet luovuttaa niille subjektiviteetin, joka takaisi niille oikeuksia. En ole tähän perehtynyt niin hyvin, että osaisin ottaa päättäväisesti kantaa, mutta koko luomakunnan huomioonottaminen ei voine olla muuta kuin hyvään suuntaan kulkevaa kehitystä.
Ihmisen ominaislaatu (identitetti) toteutuu aina suhteessa toiseen. Ihmisoikeuksissakin on kysymys pohjimmiltaan siitä miten me kohtelemme toisiamme. Elämää arvioidaan siltä pohjalta miten hyvin tai huonosti yksilön ja vähemmistön oikeudet ja vapaudet toteutuvat. Ihmisoikeudet ovat siis maailman omatunto, johon ihmisarvonsa menettäneet, poljetut ja riistetyt ihmiset voivat vedota.
Ihmisoikeusjulistus toteutuu monissa maissa maan oman lainsäädännön osana. Suomi on liittynyt kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin varsin rivakasti, vaikka joidenkin sopimusten kohdalla viivettä on saattanut olla jopa kymmeniä vuosia. Sopimukset on meillä sulautettu omaan oikeusjärjestykseemme..
Koulukierroksella jäi sellainen tunne, että loviisalaisnuoriso on valistunutta ja näkee oikeuksien kuuluvan kaikille. Yhtäkään rasistista tai syrjivää ääntä ei kuulunut. Myös seurakuntakerhossa punnitsimme tarkkaan minkälaisen vastaanoton Suomeen muuttava somali täällä saa. Panimme merkille, että asenteissamme on kyllä korjaamisen varaa. Ulkomaalaisvastaisuus saattaa asua piilevänä juuri minussa.
Ciceron Attcukselle lausuma epäilys taitaa olla tosi. Vaikka ihminen aina onkin lähimpänä itseään (Proximus sum egomet mihi = Lähimpänä minä itse olen itseäni.) todellinen sivistyksemme ja koraalimme mitataan parhaiten aina sillä miten me suhtaudumme toisimme. Kaipaamme rakkautta ja lämpöä elämään muulloinkin kuin joulun alla.
Veli-Matti Hynninen