Radio Itä-Uusimaalle 13.3.2002
”Kesä, kostea ja lämmin – naisen kaltainen.” Näin tulkitsi ikäpresidentti Into Nieminen suuressa eläkeläisjuhlassa kaimansa Kai Niemisen runoa vuodenajoista. Kevättä kohti kuljemme, kesää me kaipaamme. Naisenkaltaisuus edustaa runoudessa, mutta myös arjessa, kesäistä hyvää. Ihailemme kauneutta, koska aavistamme siinä piilevän muutoksen ja mahdollisuuden. Se viehättää myös siksi, koska aavistamme ettei kauneus ole hallittavissamme.
Kesän kaipaus ei ole vain sitä, että se hellii meitä muita vuodenaikoja enemmän. Enemmän se nousee meissä elävästä tarpeesta saada osoittaa hellyyttä. Kovinta elämässä saattaa olla se, jos ei olisi ketään, jolle voisi osoittaa hellyyttään. Vastavuoroinen hyväksyntä, rakkaus ja lämpö tekevät elämästä kiinnostavan ja elämisen arvoisen – pyyteettömän läsnäolon keskittymän. Yksi lempifilosofini Roland Barthes sanookin, että meissä elävä halu sulkeutua vastavuoroiseen hyvyyteen tarkoittaa,että haluamme olla äitinä toinen toisillemme.
Historian ihailluin ja rakasttetuin nainen viettää nyt juhlaa. Ihmisten suku on liittänyt kauneimmat ajatuksensa pyhään Mariaan siksi, että hänen tehtävänsä jumalansynnyttäjänä on ylivertainen. Ketä toista naista olisi niin paljon rakastettu ja huomattu kuin Mariaa? Maria on kuin pyhä pelto, joka kylvämättä kasvaa viljan. Hänen vatsansa on kuin vehnäkumpu, liljoilla ympäröity. Laakson lilja (lily of the valley), jonka kauneutta ei kyllin ole osattu kiittää. Vapahtajan äitinä hän on kuin uusi Eeva, jonka kautta maailma sai ottaa vastaan pelastuksen.
Ihmekö sitten että hänen ympärillään kaikki näyttää tavallista kauniimmalta. Ihmekö, että mielikuvissamme olemme pukeneet hänet usein siniseen viittaan ,olemme painaneet hänen päähänsä tähtikehän tai kruunun, olemme alkaneet puhua hänestä taivaan kuningattarena, pyhänä neitsyeenä, madonnana. Kun kerran haluamme rakentaa Euroopastammekin uuden ja turvallisemman, ei siis lainkaan ole ihme, että olemme unionimme lippuun ottaneet kultaiset tähdet ja värit Marian sädekehästä. Maria ei tietenkään rukoile vain meidän eurooppalaisten puolesta, mutta ehkäpä vaistonvaraisesti etsimme turvallisuutta maailmaamme tästä jumalallisesta gloriasta.
Myös kukat kukkivat Marialle. Marialla itsellään on rinnassaan ruusu. Tietysti liljat ja kielot ovat Marian kukkia. Mutta kukista kaunein kaikista on sittenkin ruusu: kukkien kuningatar. Taiteessa Maria onkin usein kuvattu ruusutarhaansa. Ruususeppele kuului vanhastaan vain neityeille. Ruusulla on myös monta puolta, se kukoistaa, mutta myös pistää. Ruusu merkitsee virkistystä, anteliaisuutta mutta samalla lisäksi vaitelaisuutta. Rippituolin ruusu muistuttaa papin ehdottomasta vaitiolosta,se mitä papille ruusun alla (”sub rosa”) kerrotaan ei koskaan vuoda julki.
Mutta kauneudella on myös toinen puolensa – tuska. Ihailemme kauneutta, eheyttä, harmoniaa, tasaisuutta, mutta ei kaikki kaunis ole hyväksi. Kauneus voi näet myös tuhota. Helenasta syttyi Troijan sota, Narkissos ihaili kaunista kuvaansa niin syvästi, että kuoli. Aito kauneus