Radiopakina Radio Deille 110701
Riippumatta siitä minkälaisia kesiä olet elämäsi varrella kokenut, tämä kesä on erilainen. En tarkoita sitä, että kesän alussa oli tavallista sateisempaa ja sitten kohta tavallista porottavampaa. Enkä tarkoita sitäkään, että tämä kesä antaa markalle viimeistä kyytiä ja kuljettaa meitä kohti euroa. Enkä edes sitä tarkoita, että tälläkin kesällä ovat omat metkunsa, kujeensa ja kujerruksensa niin kuin kesällä aina on.
Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että kesän tekee kesäksi vasta se, että niin moni asia toistuu. Kesästä tuleekin kesä siksi, että se tulee joka kesä ja toistaa itseään. Uimavedet ovat jo lämminneet ja lapsuuskesien mansikatkin joutuvat. Elämästä tulee elämisen arvoinen siksi, että siinä on niin paljon toistoa.
No, toistoko se vasta kesän tekee? kuulen jo jonkun ihmettelevän. Niin se vain on. Uudet asiat ovat kyllästyttäviä, mutta ne jotka vuodesta toiseen toistuvat, niihin ei ikinä kyllästy. Kesää ja joulua odotamme hartaimmin, mutta kyllä muutkin toistot ovat arvokkaita.
Ajatellaan nyt vaikka ihmissuhteita. Lapsuuden leikkikaverit, (rippi)koulu-, opiskelu- ja ikätoverit ovat rakkaimmasta päästä. Mitä vanhempi kumppanuus, siitä makeammat muistot. Veteraanit ovat oma lukunsa. Tai ajatelkaa miten kesäiset sukukokoukset liittävät meidät sukupolvien ketjuun, yllättävästi löysin Eino Leinonkin tätä tietä sukulaisekseni. Toistossa on aina voimaa ja viehätystä.
Tämän kesän lempiajattelijoihini kuuluva Soren Kierkegaard kirjoitti kirjan Toisto (tanskaksi Gjentagelsen), jossa hän Constantin Constantinus nimisenä ylistää toistuvuuden voimaa. Elämässä pitää olla liikettä, jotta syntyisi toistoa. Taaksepäin katsominen tuottaa muistoja, eteenpäin katsominen toivoa, nykyhetki kysyy uskallusta, mutta kaikki nämä vaativat liikettä.
Tässäkö myös matkustamisen viehätys? Jos tyytyisi käymään vain kerran elämässään Berliinissä tai Roomassa, toiston tuoma riemu jäisi kokematta. Toisto ei suinkaan ole vain muistelemista vaan oikea toisto onkin uudelleen elämistä, toistamista. Myös Kierkegaard väittää, että vasta toisto – eteenpäin katsominen – tekee ihmisestä onnellisen. Vasta toistettu rakkauskin on todellista rakkautta. Kauan kestänyt ihmissuhde sisältää salaisuudenomaisen voiman. Siksi kai pitkät kumppanuudet viehättävät eniten.
Kierkegaard vertaa toivoa uuteen pukuun, se on kyllä hohtava, mutta aika kankea, kireäkin. Tai se on kuin uni rakastetusta, joka liukuu käsistä. Uudesta ei oikein tiedä, pukeeko se vai ei. Muistot ovat kuin käytetty puku, se on pehmeä ja hyvin istuva, eikä tavallisesti roiku. Mutta toisto on varma tapaus, se on vanhaa kumppanuutta, tuttua ja turvallista, siihen ei ikinä kyllästy. Kyllästyä voi vain siihen, jota ei tunne ja josta ei vielä tiedä. Siksi vanhaan ei voi kyllästyä, juuri siitä saa aina eniten uutta intoa. Jumalanpalveluksen liturgia on hyvä esimerkki toiston voimasta.
Mitä siis olisi elämä ilman toistoa? Mitä olisi vuosi ilman aina uudestaan heräävää kesää? Toistoon ei kyllästy, eikä sen odottamiseen pitkästy. Parasta siis purjehtia rohkeasti oman elämänsä ympäri, se joka tämän matkan jaksaa tehdä, ei voi olla hurmaantumatta toiston tarjoamaan vaihteluun. Se joka valitsee toiston, hän elää, vakuuttaa ajattelija Kierkegaard.
Jos Jumala itse olisi hylännyt toiston, maailma olisi jäänyt syntymättä. Jumalalla oli kiire saada asiat toistamaan itseään, siksi kiire ei suinkaan ole pahasta, se synnyttää uutta liikettä ja uutta voimaa.
Kierkegaard käsittelee sattumanvaraisuutta ja tavanomaisuutta toistoon yllyttävällä tavalla. Toiston avulla ihminen löytää uusia mahdollisuuksia laadulliselle kehittymiselleen. Kertakäyttöinen, pinnallinen elämäntapa hyljeksii historiaa, pelkää toistoa, siksi se ei tietenkään sitä siedä. Järvenpään Herättäjäjuhlilla tätä pinnallista kertakäyttöisyyden ihailua kutsuttiin pirulliseksi lirutukseksi, se ei johda mihinkään.
No, kesällä sitä ehtii filosofoimaankin kaikenlaista. Tästä kiitos Kierkegaardille itselleen ynnä Olli Mäkiselle ja Torsti Lehtiselle, joiden oivallisten käännösten ansiosta näillä helteillä on saatu ammentaa myös olemassaolon syvänviileistä – villeistä – lähteistä.
Veli-Matti Hynninen