STT:lle juhannukseksi 2001-06-12 Veli-Matti Hynninen
Kesä on viettelevä vuodenaika. Se kajauttaa kaikunsa yöttömässä yössä ja tunkee talven piirongin alimpaan laatikkoon. Kesä sytyttää tulet, liehuttaa liput ja läikyttää lemmet. Juhannuskokko tai –salko, sydämen ilo tai rakkauden tuli, kesä on villin kosketuksen nostattama hyvätuuli.
Juhannus on kesän ihme, syvimmän kaipauksen ja antavimman ilon aika.
Jumalallisen kaipauksen juhla
Juhannuksena kesä avaa silmänsä ja pesee paitansa – elämänilo on nyt parhaimmillaan.
Vain kulkemalla kohti kesää selviydymme. Jaksamme mitä vain, kun kesän tuoksu vain pääsee herättämään meissä toivon. Kesä sulattaa kohmettuneet kourat, se korottaa painuneet päät. Kesä kertoo kaipauksesta, ilon löytämisestä. Myös erotiikan luvattu riemu ja elämän intohimo tunkevat syvälle kesän suonistoon. Minkä muun kuin rakkauden tähden niin paljon huokailemme? Ilman kaipausta ei ole juhlaa, ilman odotusta olisi vain masennusta. Juhannus vastaa ihmisen ilon ikävään sulattamalla sielut ja ylittämällä rajat.
Kesä on myös antelias. Se antaa loman ja lahjoittaa ajan. Se on ystävämme, rakastajamme ja unelmamme. Vai mikä muu saisi meidät niin villisti möyryämään luonnossa ja samalla syventymään toistemme kohtaloihin? Juhannuskoivu, -sauna, siniristi, grillimakkara ja olut lyöttäytyvät tuttavallisesti seuraamme. Kesä on kaikkiruokainen. Nyt koko kansa juhlii ja suvivirsi soi.
Mutta mikä on kaipauksemme syvin syy? Onko sillä taivaallinen vain maallinen lähtökohta? Onko erotiikkakin syvimmältään vain arkistunutta jumalkaipuuta? Vai onko kaipauksemme freudilaisittain selitettävä toisin? Kun omat rakkautemme niin tiheään karahtelevat kiville, tuleeko Jumalasta vain turhautumisemme korvike?
Juhannus on myös ahdistava juhla. Suurimman tuskan se suo niille, joiden on jäätävä yksin, vuoteen tai velvollisuuksien sitomiksi juuri silloin kun muut pakenevat ”kotiin maalle” omiin onneloihinsa. Miksi ahdistuksesta on tullut elämän välttämättömyyden ja vapauden leikkauspiste?
Tarvitaanko sitä, jotta oppisimme rennosti rallattelemaan, luomaan uutta ja ylistämään elämän ihanuutta. Osaisimmeko ilman ahdistusta edes samota metsiämme, soudella järviämme tai kahlata korpiamme? Miten köyhää ja ilotonta olisi elämämme, jos emme jaksaisi kohdata omaa sisintämme?
Kauneuden juhlapäivä
Juhannus todistaa, että pieni on kaunista. Ruohonjuuri on syvintä suomalaisuutta, se on kappale kauneinta Suomea. Juhannus ei suinkaan ole vain paukkujuhla, kaukana siitä. Kauneimman juhannuksen kokevat ne, jotka syventyvät kesän pienimpiin liikahduksiin, siihen maailmaan mikä juuri ja juuri on olemassa. Sitähän rakkauskin pohjimmiltaan aina on, liikettä joka eniten painaa herkimmässä puntarissa. Elääkseen on rohjettava kaivata pienintä, mikä lopulta on kauneinta.
Niin tai näin, juhannus yllyttää viettämään juhlaa. Kesämökki, vene ja sauna, nuo suomalaisen kesäjuhlakalut, saavat kesän paukuttelemaan henkseleitään. Savusauna ja vastanläiske tekevät kesästä kesän. Löylyssä ei rehennellä vaan ollaan paljaita ja puhtaita. Juhannussauna on tasa-arvon ja elämän uudistumisen pyhällä asialla.
Kesä kaunistaa elämän. Ilman kaunista, kauniilta puuttuu teho. Oman kesämökin tuttu pihapiiri on monen suomalaisen lempipaikka. Kesän kauneus on rakkainta maisemaamme. Elämän kauneus ja lämpö tuovat ikuisuuden lähellemme. Aavistammeko, että kaunein elämässä on aina myös katoamattominta?
Juhannuksena kesä kannetaan myös sisälle. Ovensuihin molemmin puolin pystytettävät juhannuskoivut katselevat juhlan loistoa ja haikailevat entisaikojen lehtimajoja ja kukkaseppeleitä. Ennen nekin kuuluivat suomalaiseen juhannukseen. Onneksi alttareille ja kesäpöydille yhä vielä kerätään ruiskukkien ja päivänkakkaroiden hehkeä kauneus. Eivät kukatkaan ole vain suviromantiikkaa vaan elävä muistutus aidon kauneuden hehkusta. Mikä voittaisi kauneudessa luonnon ja kukan? Luonnonkukan? Mikä löisi laudalta hyväntuulisuuden, teeskentelemättömän elämäntavan? Juhannus palauttaa elämän perusarvot kunniaan.
Kauneutta ei voi hallita, mutta siltä voi oppia. Se opettaa myös elämän ehkä vaikeinta läksyä: ”Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.” Syvin kauneus on katoamatonta.
Kokko vai salko?
Vanhastaan länsi- ja eteläsuomalaiseen perinteeseen kuuluneet hel(k)avalkeat ja pääsiäiskokot kasvoivat vähitellen juhannuskokoiksi ja -saloiksi. Itä- ja Pohjois-Suomessa totuttiin jo varhain polttamaan juhannuskokkoja. Ruotsissa ja suomenruotsalaisseuduilla juhannukseen ovat kuuluneet myös kauniisti koristellut juhannussalot (majstång).
Salot, eivätkä kokotkaan ole suomalaisten omaa keksintöä. Juhannussalon syvintä symboliikkaa voi hakea muinaisista uhri- ja sukupuista. Elämänpuun ympärillä viihtyvä tieto jakaa valistusta ja turvaa. Juhannussalon ympärillä leikitään, tanssitaan ja juovutaan elämästä. Salko kukkineen, nauhoineen, lippuineen, laivoineen ynnä muine symboleineen on kuin ikiaikainen toteemi, jonka edessä ylpeimmänkin on nöyrryttävä. Elämä on salaisuus.
Kokkotulen polte viittaa syvimmältään jumalalliseen todellisuuteen. Johannes Kastaja, Jumalan lähettämä profeetta antoi juhannukselle nimensä ja kuulutti maailmalle saarnansa: Jumalan valtakunta on lähellä, tehkää parannus. Kohottakaamme kesän ensimalja nimipäivä- ja syntymäpäiväsankarillemme, Johannes Kastajalle! Johannes todistaa, että Hengen palava tuli uudistaa elämän ja lahjoittaa rohkeuden.
Kesä on käsissämme
Sakari Topelius kertoo kirjassaan Lukemisia lapsille Rafael-nimisestä sairaasta pojasta. Rafael odotti hartaasti kesää, jota ei tullut, eikä poika parantunut. Topeliuksen kertomus viittaa Suomen kuningaskuntaan, sitäkään ei tullut. Mutta tuli sentään Urho Kekkosen ja Tarja Halosen tasavalta, joka nyt on jännittävällä matkalla globaaliin maailmaan ja unionisoituvaan Eurooppaan. Paraneeko Suomi?
Euroopan seitsemästäsadasta miljoonasta viisi viettää juhannuksensa tutun siniristilipun suojeluksessa. Juhannus on myös kansallinen juhlapäivä. ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen…” Harva jättää suvivirren laulamatta ja juhannuksen juhlimatta. Lähellä luontoa aavistamme juhannuksen sisältämän elämänsalaisuuden.
Kesä on käsissämme, ilo lähellämme – kukoistakaamme!
Veli-Matti Hynninen
Kirjoittaja on kirkkoherra Loviisasta.
veli-matti.hynninen@kolumbus.fi