Veli-Matti Hynninen
STT:lle 201099
Löytyykö ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta voimaa elinkeinoelämän kehittämiseen? Miten päästä ekologisesti kestävämpään kehitykseen? Mistä ruutia uutta luovalle yrittäjyydelle ja kulttuurin muutokselle? Nousevatko lähipalvelut ja kädentaidot taas kunniaan?
Valinnanvaraa pitää olla. Kolmannen vuosituhannen koittaessa kilpailua ei käydä vain ihmisten ja kansojen kesken vaan rahasta ja tavarasta on tullut yhä tavoitellumpi kohde. Kaupan hyllyllä tavaran on noustava villiin eloonjäämiskamppailuun ostajan huomiosta. Tuotteet laulavat houkutuslaulujaan, vain viettelevimmät – tai viattomimmat – nousevat ostoskärryyn asti. Voittaja on se, joka tulee useimmin huomatuksi ja kotiin kannetuksi. Kaupallinen kilpailu ohjaa kulttuurimme kehitystä, vaihtoarvon logiikka läpäisee yhteiskunnan.
Runsauden yhteiskunnassa ihminen uhkaa muuttua yhä enemmän tavaranmuotoiseksi. Elämä
muovautuu merkkien ja symbolien kuluttamiseksi. Myös status ja tunnettuus pukeutuu tavoiteltavan tavaran valeasuun. Vaikka niitä ei riitä kaikille, niillä ostetaan huomio ja maksetaan tulevaisuus. Voittamisen vimma on ottanut ohjakset, elämä laukkaa villisti kuin viimeistä päivää.
Vetääkö yrittäjyys oikeaan suuntaan?
Virolainen kirjailija Jaan Kaplinski kutsuu tätä postmodernin jälkeistä aikaa ahdistelun ajaksi. Erilaiset ajatustavat, filosofiat, myös uskonnolliset ryhmät hyökkäävät siekailemattomasti kimppuumme. Miksi meitä ahdistellaan? Miksi ihmiset ahdistuvat?
Yrittäjyyden olemusta tutkinut professori Paula Kyrö näkee epävarmuuden ajassa myös toivon merkkejä. Yrittämisen ”pakko” ajaa ottamaan enemmän vastuuta itsestä, ympäristöstä, tuotannosta ja koko yhteiselämästä. Länsimaiden mittapuulla mitattuna Suomi teollistui varsin myöhään. 1950-luvulla Suomessa laskettiin olevan 800 000 yrittäjää, nyt vain 300 000. Painopiste laskeutuu globaalista lokaaliin, maailmanlaajuisesta paikalliseen. Lähipalvelut ja käden taidot nousevat kunniaan. Orastaako usko ihmisen ja yhteiskunnan laadulliseen kukoistukseen?
Enonkoskelaistuuko maaseutu?
Olen saanut uuden jännittävän tehtävän toimia syntymäpitäjäni Enonkosken yrityskummina. Kaksituhantinen pikku-Enonkoski itäisen Savon sydämessä Savonlinnan oopperakaupungin
kainalossa kamppailee nyt väestökadon, maatalouden alasajon ja synkkenevän tulevaisuuden ryteikössä. Suomalainen maaseutu alkaa olla yhtä Enonkoskea, jolle yrityskummin tulisi osata tarjota uutta hohtoa. Mistä rohtoa rupiselle tulevaisuudelle?
Maailma kaupungistuu vauhdilla reunojaan myöten. Suomi ei tee poikkeusta. Mutta mistä tonttimaata? Hautapaikkoja? Ulkoilualueita? Miksi tungokseen on tunkua? Jopa idyllisen Kulosaaren – ensimmäisen seurakuntani – siltapenkereelle, vastapäätä Mustikkamaata, halutaan nyt nostattaa uutta rantarakennusta, asumisen onnelaa keskelle pääkaupunkia. Miksi ihmeessä jokainen tahtoisi tasoittaa tihenevän tiensä tähän kovenevaan asfalttiin?
Keskustelin myös tästä Paula Kyrön kanssa. Kerroin hänelle Enonkosken kehittämissuunnitelmista, hiljaisuuden viljelystä, luterilaisesta luostariyhteisöstä, savusaunakulttuurista, orastavasta ekomatkailusta. Maalasin hänelle savolaista sieni- ja marjametsää, kalaisen järven selkää, kuulutin sielun lepoa ja silmän iloa, kaikkea sitä mitä syntymäkuntani vain voi tulijalleen tarjota.
Olisiko tässä ainesta uudelle kulttuurille, nousulle, kukoistukselle?, kysyin. Juuri tässä sitä on, hän vastasi. Tässä ovat kaikki ne ainekset mitä tulevaisuudelta odotetaan. Tarvitaan hyvinvointia, luontoa, yrittäjyyttä. Hyvinvointi ei tarkoita sitä, että aina pitää sada vain lisää rahaa. Kokonaisvaltainen hyvinvointi tarkoittaa laadullisesti kestäviä ihmissuhteita, sytyttäviä vuorovaikutuksia, läheisiä kontakteja, tilaa tunteille, värikkyyttä, karnevaalisuutta, kauneutta, rohkeutta, romanttisuutta.
Hyvän elämän tuntomerkkejä
Hyvä elämä korostaa siis elämisen laatua, sosiaalista ja ekologista terveyttä, sitä että kykenemme osoittamaan entistä enemmän hellyyttää, rakkautta, yhteenkuuluvuutta. Hyvä elämä tarkoittaa paranevaa omanarvontuntoa, ominaislaatua, myötäelämistä, toimivuutta.
Rahaa tärkeämpää on sosiaalinen pääoma. Jos elämää mitataan vain rahalla, jäädään teknologian ja raaka-aineen loukkuun. Taloudellisen hyvinvoinnin hinku köyhdyttää luonnon ja ihmisen vuorovaikutusta. 1980-luvulta lähtien Brundtlandin komission tulevaisuusraportti (1987)
ja YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi Rio de Janeirossa (1992) vaativat jatkuvan kasvun korvaamista kestävän kehityksen periaatteella. Talouden globalisointi käy kalliiksi. Suuryritysten tuottama jatkuva kasvu on vaihdettava ekologisesti kestävään kehitykseen: niukkaan kulutukseen, tuotteiden pitenevään elinkaareen, kestävyyteen ja lyhenevään jakeluun. Lyhyt jakelutie tietää paikallisia raaka-aineita ja valmistusta, kotikutoisuutta, konstailemattomuutta. Määräävää ei ole kulutuksen määrä vaan elämisen laatu.
Globaali talous suosii suurta, globaalia, kilpailukykyistä, lyhytjännitteistä. Globaalikeskustelu on vaihdettava lokaalikeskusteluun. Tilasto paljastaa Suomen paikallisluonteen. Yrityksistämme 86 prosenttia on alle viiden hengen yrityksiä. Yli viidenkymmenen hengen yrityksiä on vain yksi prosentti. Pieni, paikallisuutta ja yhteistyötä suosiva malli toimii paremmin sopusoinnussa luonnon ja sen varojen kanssa.
Mikä ei ole paikallista, ei ole olemassa. Nyt vanhat iskulauseet on nostettava kunniaan. ”Ajattele globaalisti. Toimi paikallisesti.” tai ”Globalisoi tietoisuus, lokalisoi talousjärjestelmä!” Ekologisesti kestävässä, paikallispainotteisessa elämäntavassa tärkeää on ihmisten, ei rahan kohtaaminen. Hyvinvoinnista eivät niinkään kerro markettien hyllymetrit vaan kuorojen, seurojen, yhdistysten, kirjojen ja kerhojen määrät, vieraanvaraisuus, jalan ja käden liike, silmänpilke ja ystävyys. Eko, eko, heko, heko! – ota askel ja astu rohkeasti eteenpäin. Paras tapa ennustaa tulevaisuutta on luoda sitä itse.
Vetääkö Paula Kyrö oikeasta narusta?
Naru kuin naru, itsestä se on kiinni. Vai onko? Yrittäjyyden tutkijana Paula Kyrö korostaa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja monimuotoisen rikkaan elämän merkitystä. Jos ekosysteemin rajat ylitetään, pudotaan ojasta allikkoon. Ympäristö ei ole kustannus vaan arvo. Yrittäjyys (entrepreneuer) on eteenpäin menemistä, aloitteen ottamista. Lopulta kaikki on kiinni itsestä, siitä miten antaudumme elämälle. Mikään ei tule itsestään, mutta se joka uskaltaa, se voittaa.
Paula Kyrö taitaa vetää oikeasta narusta, kun hän yllyttää meitä – kaiken uhallakin – riskinottoon ja rohkeaan yrittämiseen. Yrittänyttä ei laiteta, sanoo myös sananlasku.
Veli-Matti Hynninen
Kirjoittaja on kirkkoherra ja lääninrovasti Loviisasta.