(Itäväylälle 21.2.2002)
”Kuka voi sanoiksi pukea Herran voimateot,
Kuka voi häntä kyllin ylistää?.”
(Ps.106:2)
Toisen paastosunnuntain evankeliumi kertoo miehestä, joka toi Jeeuksen parannettavaksi mykän henghen vaivaaman poikansa. Miehellä oli poikansa tähden hätä. Näinhän se on; kun mikään muu ei enää auta, ihminen – sekin joka tavallisesti sanoo pärjäävänsä ilman rukousta – kääntyy Jumalansa puoleen. Hädänhetkellä rukoilemme onnenhetkiä herkemmin.
Isän ja Jeesuksen välille virisi yksi koskettavimmista vuoropuheluyista. Isä anoi:
”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit.”
”Jos voit”, vastasi Jeesus.
Ja Jeesus jatkoi: ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo”
Tähän pojan isä vastasi huutamalla: ”Minä uskon! Auta minun epäuskoani.”
Jeesus parantaa yhä. Jeesuksen parannustoimintaan kuuluu rukous ja usko. Jeesus taistelee meidän puolestamme pimeyden valtoja vastaan parantamalla sairaita ja antamalla syntejä anteeksi. Jokaisessa jumalanpalveluksessa luetaan synninpäästö. Meille lahjoitetaan vapautus kuormistamme, samme ottaa vastaan uuden voiman. Tästä syystä toista paastosunnuntaita kutsutaan uskon ja rukouksen sunnuntaiksi. Latinankielinen nimi reminescere (=muista minua) tulee päivän antifonista:
”Herra sinä olet laupias, muista minua, osoita iankaikkista hyvyyttäsi.” (Ps.25:6)
Jumalan on sallittava olla Jumala eli kaiken hyvän lahjoittava. Olla Jumala merkitsee: ei ottaa vaan antaa. Siinä on samalla malli ihmissuhteisiin: älä vaadi toisia olemaan mielesi mukaisia vaan anna itsesi toisten käytöön. Evankeliumi todistaa että tämä on mahdollista. Jumala itse parantaa ja antaa itsensä voimaksi meille. On syntiä jos emme usko eli pidä Jumala hyvänä. Syntiä on se ,jos kieltäydymme ottamasta Jumalan hyviä lahjoja vastaan elämäämme. Syntiä on myös se, jos kiletäydymme jakamasta hyviä lahjojamme toisillemme.
Veli-Matti Hynninen