Kolumni Uusimaalle 02032000 Veli-Matti Hynninen
Ojensin Viron kansainvälisesti tunnetuimmalle kirjailijalle Jaan Krosille 80-vuotislahjaksi ajankohtaisen taulun. Siinä jubilaari myhäilee Loviisan Degerby Gillessä viehättävän naisen seurassa. Nainen hänen pöytäseuranaan on Tarja Halonen. Kuva on otettu vuonna 1996, jolloin Tarja Halonen luovutti Loviisan III rauhanpalkinnon Jaan Krossille.
Nyt kumpaakin kuvan henkilöä on juhlittu komeasti. Tarja Halonen on ollut puhutuin nimi suomalaisten huulilla jo pitkään. Jaan Krossista ei niinkään puhuta, mutta häntä luetaan. Halosta ja Krossia yhdistää myös se, että kumpaakin kiinnostavat kansojen väliset suhteet. Kumpikin antaa jatkuvasti aihetta uusille kansojenvälisille ajatuksille.
Urho Kekkonen ja Tarja Halonen aloittivat presidenttitiensä 56-vuotiaina. Jaan Kross siirtyi viisikymppisenä runosta proosaan. Kross tunnetaan maailmalla nimenomaan prosaistina. Hänen romaanihenkilönsä käyvät päättymätöntä kamppailua, totuudelle ja oikeudelle on löydettävä tilaa. Hänen romaaneissaan lupaukset ja petokset paljastuvat. Hän palauttaa kunnian ja korottaa rakkauden, vapaudentunnetta ei mikään voi ikinä tallata. Onnettomuudet ja onni ovat sukulaisia keskenään, koska niillä on sama silmien avaajan tehtävä. Krossin romaanihenkilöiltä ei puutu aatetta eikä luonnetta. Vaikeissa tilanteissa myös Jumalalla on sanansa sanottavana.
Kekkonen, Kross ja Halonen osoittavat miten elämä usein vasta viisikymppisenä avaa parhaat puolensa. Jaan Kross kuljettaa lukijan sarkastisesta huumorista viiltävään tragiikkaan. Hän liittää yhteen uutta ja vanhaa, sekoittaa aidon ja epäaidon, tuoreen ja kuluneen yhteen. Hänet on helppo yhdistää presidentteihin myös siksi, että hän yllyttää lukijan tutustumaan paremmin maansa historiaan. Jaan Kross on tietoisesti tai huomaamattaan kansallinen herättäjä.
Jaan Kross herätti 80-vuotisjuhlassaan henkiin vanhan ajatuksen Viron ja Suomen yhdistämisestä. Maittemme välille on rakennettava silta tai vaikkapa tunneli. Pääasia että ajatukset ja ihmiset voivat entistä vapaammin liikkua. Krossilla ei ole mitään sitä vastaan, että tämä unelmien silta kasvaisi aivan konkreettiseksi.
”Kun liikumme läpi ajan, me lähestymme joitakin tienvieren kohteita, olemme niiden kohdalla hetkisen tai vaikka koko elinikämme, ne ovat meidän oikealla ja vasemmalla puolellamme ja sitten selkämme takana.” Liikettä ajan läpi ei Krossin mielestä voi ajatella ilman liikettä läpi tilan. Aika on sidottu paikkoihin niinkuin Viro ja Suomi on sidottu toisiinsa.
Jaan Krossille on jo kauan Loviisan rauhanpalkinnon lisäksi odotettu Nobelin palkintoa. Hänen ajatuksensa rauhasta sysää vastuuta ennen muuta yksilölle. Kansalliset valinnatkin ovat syvimmältään yksilön valintoja. Kansallinen historia on usein poikkeusyksilöiden ja poikkeustilanteiden historiaa. Siksi on panostettava arkeen, elämäntavan tarkistamiseen, kulttuuriin ja oman elämän yksityiskohtiin. Kokonaisuudet rakentuvat meistä tavallisista ihmisistä. Kekkoset, Krossit ja Haloset ovat meidän edustajiamme. Mutta ennenkaikkea he ovat meidän tulkkejamme – he saavat meidät unelmoimaan.
Toivoa on niin kauan kuin on unelmoijia.
Veli-Matti Hynninen