Saarna Radio Deille, Veli-Matti Hynninen
Kahdestoista sunnuntai helluntaista 3.9.2000
Oletteko panneet merkille miten pieni lapsi voi usein olla hurmaavaa. Muutaman vuoden ikäinen lapsi joka tepastelee omalla tavallaan, omaan tahtiinsa vaikuttaa niin kovin cahrmikkaalta ja hauskalta juuri siksi, että hän osaa olla sitä mitä on. Hän ei teeskentele, hän ei osaa olla tietoinen itsestään vaan hän on luonnostaan sitä mitä on. Tällainen teeskentelemättömyys viehättää meitä ja saa lapsen tuntumaan ihanalta. Kuinka suloinen hän onkaan.
Toisin on meidän aikuisten kanssa. Läheskään aina emme ole sitä mitä haluaisimme olla tai mitä tunnemme olevamme. Pitää yrittää olla jotakin. Vaikkapa kun joku ottaa meistä valokuvan, huomaamattamme kohennamme ryhtiämme. Poseeraus ei ole muutoinkaan aivan vierasta meille.
Jeesus ottaa lapsenkaltaisuuden malliksi. Kastetilaisuudessa luetaan aina ns. lastenevankeliumi, jossa kerrotan miten Jeesus suhtautui lapsiin. Antakaa heidän tulla, Jeesus sanoi. Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä. Jeesus siunaa spontaaniuden, avoimuuden, aitouden, kaiken sen mitä lapsi parhaimmillaan edustaa. Myös spontaanin kiukun, kyyneleet ja pettymykset, jotka lapsi ilmaisee aina avoimesti. Jeesus muistuttaa, että jos ihminen on liian tietoinen itsestään, hän menettää viehätysvoimansa.
Kaksi poikaa
Evankeliumissamme tänään esiintyy kaksi poikaa.
Näitä poikia esiintyy Raamatussa tiheään. Hurskaitten ja jumalattomien välistä vastakohtaa valaistaan muillakin ”poikapareilla”, muistatte ainakin nämä :
- Kain ja Aabel
- Eesau ja Jaakob
- Ja nyt nämä kaksi poikaa, joiden isä oli viinitarhuri.
Pojat reagoivat eri tavoin. Kun isä pyysi heitä viinitarhaan töihin, poika vastasi ”En minä halua” . Spontaani, meillekin tuttu repliikki. Usein kuulemme tämän ”en viitsi”, ”en halua.” Mutta tämä poika vähän aikaa mietittyään katui mitä tuli isälle sanoneeksi. Vaikka hän ei ensin halunnut, hän kuitenkin päätti mennä töihin. ”Hän tuli toisiin ajatuksiin ja meni”.
Entä toinen poika? Hän heti lupasi mennä. Tämän tyypinhän me tunnemme lähipiiristämme. Hän on se joka aina lupaa, aina suostuu ja aina on tekevinään kaiken mahdollisen. Sanotaankin että paras tapa väistää vastuunsa on olla tekevinään mitä pitää tehdä, ikäänkuin suostua, olla noudattavinaan annettuja ohjeita, mutta sitten jättää koko homma vähän äänin. Vanha ovela kikka. Toinen pojista teki juuri näin.
No, nyt Jeesus kysyi ylipapeilta ja kansan vanhimmilta, joille hän halusi jälleen kerran opettaa elämän perusteita että ”Kumpi näistä kahdesta teki mitä hänen isänsä tahtoi?” Oli helppo vastata: ”Edellinen” siis se joka ensin kieltäytyi, sitten katui ja kumminkin teki.
Mitä Jeesus tällä vertauksella opettaa meille?
- Jeesus opettaa katumuksen tarpeellisuutta. Elämässä joutuu usein katumaan, muuttamaan mieltänsä, tulemaan uusiin ajatuksiin. Kun opetan siviilipalvelumiehiä Lapinjärven koulutuskeskuksessa, niin usein kerron heille oman elämäntarinani. Kerron miten olen usein joutunut katumaan, etsimään ja löytämään jotakin uutta. Kerron miten me 1960-luvun opiskelijat jouduimme uudestaan arvioimaan monia elämän perusasioita, oli kasvettava kriittisyyteen ja radikaalisti tarkistettava käsityksiään. Urho Kekkosen 100-vuotisjuhlissa tätä kuuskymmentälukuakin on monella tavalla punnittu.
Joku saattaa tätä uudelleen arviointia kutsua ilkeästi takinkääntämiseksi, mutta suotta. Sillä Jeesus suorastaan yllyttää kääntämään takin. On kaduttava, käännyttävä, tehtävä parannus eli täyskäännös. Uutta ei löydy, jos juuttuu vanhoihin rakenteisiin tai asenteisiin. Uutta ei voi luoda, jos ei ole valmis hylkäämään vanhaa.
Katumus oli jo VT:n aikana, vanhanliiton miehillekin kallis asia, sillä he oivalsivat: se tuo pelastuksen.
- Uskonnollisella kielellä voisi kääntää asian toisin päin ja käyttää myönteistä termiä kuuliaisuus. Jos isä kutsuu viinitarhaansa töihin, ei pidä kieltäytyä vaan tulee olla kuuliainen. Viisautta on noudattaa Jumalan kustua. Kuuliaisuus on valmiutta olla avoin toiselle, noudattaa toisen tahtoa, kuulla mitä toinen sanoo. Tämä pätee ihmissuhteissa ja jumalasuhteessa. ”Puhu Herra palvelijasi kuulee” (1.Sam.3:1-10). ”Minä tahdon kuulla mitä Jumala, Herra, puhuu” (Ps.85:9). VT korostaa että kansan ja tietysti myös yksilön velvollisuus on kuulla mitä Jumala haluaa sanoa.
UT:ssa tätä kuuliaisuutta ilmaistaankin uusilla sanoilla ”usko” ja ”rakkaus”, ihmisen suhde Jumalaan on aina kuuliaisuutta, siis uskonsuhde ja rakkaussuhde. Kristuksen oma ihmiseksitulo oli kuuliaisuutta Isälle. Koko elämällään ja kuolemallaan Jeesus tähdensi kuuliaisuutta.
Kristityn kuuliaisuus ei ole pelokasta tai pelosta nousevaa, pakonomaista lainomaista tottelevaisuutta vaan kokonaan muuta. Se on ”uskon kuuliaisuutta”, jonka evankeliumi itse luo meissä ja meihin. ”emme ole orjattaren lapsia vaan vapaan.” (Gal.4:31), ”LAPSET OVAT VAPAAT”
(Mt. 717: 26). ”Kuuliaisuus Jumalalle on iankaikkinen lepo.”
- Tämän sunnuntain evankeliumi luo meihin uutta kuuliaisuutta. Se on Jumalan lupauksen vastaanottamista eli uskoa. Kuuliaisuus ei ole uskon ennakkoehto vaan uskon seuraus. Kuuliaisuus on vapaan ihmisen hyve.
Olemme yhtä Kristuksessa
Muutama päivä sitten nautimme seurakunnan työntekijäjoukkona pyhän ehtoollisen sakramentin kirkkoni alttarilla. Uusi työkausi oli alkamassa, uudet ajatukset ja toiveet. ”Kertokaa tästä riemuiten, kuuluttakaa, viekää viesti maan ääriin asti.” (Jes.48) Miten kuuluttaa tätä Riemuvuoden iloa, pyhän vuoden riemua niin että kaikki sen kuulisivat/kohtaisivat. Että syntyisi uusi into tulla yhteen sanan ja sakramentin yhteyteen, Jumalan todellisen läsnäolon kohtaamiseen, Jumalan tuntemiseen.
Ajattelin siinä, että kyllä me olemme etuoikeutettua joukkoa kun meidät on jo kasteessa liitetty yhteen toistemme kanssa ja yhteen Jumalamme kanssa. Että meille on lahjoitettu täysi pelastus ja että olemme osa Jeesusta Kristusta, hänen kirkkoaan, hänen seurakuntaansa. Olemme todella etuoikeutettuja, sillä tätä ykseyttä emme edes kykenisi tärvelemään vaikka yrittäisimme. Jumalan armo on niin avara ja kattava, että meidän vastustuksemme, erehdyksemme, itsekkyytemme, mikään ei tee tyhjäksi sitä mikä meille on lahjoitettu. Pelastus ei murene eikä lakkaa olemasta, Jumala ei lakkaa vaikuttamasta vaikkemme osaisi katuakaan. Jumala itse luo meissä uuden elämän, hän uudistaa meidät Kristuksessa, hän ottaa meidät syliinsä, hän vapauttaa meidät elämän aitouteen ja spontaanisuuteen. Hän tekee meistä ihastuttavia lapsia. Sinä olet charmikas koska olet Jumalan lapsi. Sinä olet hurmaava koska olet Jumalan lapsi. Sinä olet kaunis koska Jumala rakastaa syntistä. Sinä olet Jumalan silmäterä, siksi olet vapaa, spontaani intomieli. Sinä olet Jumalalle kaikki kaikessa. Sinä olet sisareni ja veljeni sillä me kaikki olemme yhtä Kristuksessa.
- Tällä vertauksella Jeesus opettaa miten hän vie uuteen liittoon ja uuteen elämään, vaikka tässä vanhanliiton jumaliset (aivan kuten mekin usein) eivät tunne parannusta tarvitsevansa. Totisesti, se ensimmäinen poika, joka katui ja palasi kuuliaisuuteen, teki Jumalan tahdon. Nämä armahdetut syntiset, portot ja publikaanit menevät ennen vanhan liiton hurskaita Jumalan valtakuntaan
Sinä olet onniteltava, sinä Jumalan lapsi, sinä armahdettu ihminen. Jumala sinun kanssasi!